Tiedotteet

Lauluntekijä Lavi testasi musiikin vaikutusta kanojen munintaan

22.4.2013

Rea Maurasen, Ilkka Heiskasen ja Pedro Hietasen vierailuesityksessä soivat Veikko Lavin rakastetuimmat laulut viikonloppuna Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Vuonna 1996 edesmenneen lauluntekijä Veikko Lavin elämästä kertova Riemujen piirakka on konstailemattoman kansanomainen, humoristinen ja viihdyttävä musiikkiteatteriesitys. Ritva Holmbergin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä esiintyvät Rea MauranenPedro Hietanen ja Ilkka Heiskanen.

Veikko Lavi, jonka mielestä Jokainen ihminen on laulun arvoinen, ehti värikkään elämänsä aikana toimia satamatyömiehenä, vakuutustarkastajana, sotilaana, lautatarhanhoitajana, uittajana, viinakaupan myyjänä, säveltäjänä, sosiaalipäällikkönä, ojankaivajana, ammattilaulajana, varastotyöläisenä, teatteriohjaajana ja kanafarmarina.

Kaiken edellä mainitun lisäksi Lavi ansaitsee huomiota myös tiedemiehenä. Hän näet suoritti omassa kanalassaan tutkimuksen siitä, miten musiikki vaikuttaa kanojen munintaan, ja teki seuraavanlaisia havaintoja: Esitettäessä polkkia ja kupletteja muninta lisääntyi 26 prosenttia sekä esitettäessä tangoja ja valsseja 9 prosenttia. Popmusiikkia soitettaessa vanhemmat kanat lopettivat munimisen ja nuoremmat innostuivat niin, että unohtivat varsinaisen tehtävänsä tykkänään.

Riemujen piirakka vierailee Seinäjoen kaupunginteatterissa tulevana perjantaina ja lauantaina. Esitykseen sisältyy parisenkymmentä Lavin tunnetuinta laulua, muiden muassa unohtumattomat Kotkan KerttuVäärä vitonenLimperin Hilma,Laulajan testamentti ja Gabriel.

Riemujen piirakka pe 26.4. kello 19 ja la 27.4. kello 13.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1215 Piina Elissa-Studio Osta liput
27.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
28.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut