Tiedotteet

Kuusikymppinen teatteri muistelee menneitä taiteilijoiden kanssa

1.2.2023

Taiteellisen johtajan Pauliina Saloniuksen vetämässä neljässä kevätkauden keskustelutilaisuudessa kuullaan mielenkiintoisia henkilöitä Seinäjoen kaupunginteatterin viime vuosilta.

Seinäjoen kaupunginteatteri juhlii pyöreitä pitkin kuluvaa vuotta 2023.

Nyt kevätkaudella teatteri tarjoaa myös spesiaalia maksutonta ohjelmaa Parrasvaloissa-keskustelusarjan myötä.
– Olemme kuulleet toiveita ja niiden perusteella kutsuneet upean joukon taiteilijoita kertomaan muistojaan niiltä ajoilta, jolloin he työskentelivät teatterissamme, nykyinen taiteellinen johtaja Pauliina Salonius kertoo.

Hän itse juontaa Parrasvaloissa-muistelot neljänä kevään perjantai-iltana teatterin ylälämpiössä.

Ensimmäisenä, 10. helmikuuta Salonius saa haastateltavakseen kaksi edeltäjäänsä, Mikko Roihan ja Vesa Tapio Valon. Roiha johti Seinäjoen kaupunginteatteria vuosina 2001-2003 ja Valo 2010-2015.
– Lavalle tuolloin nousevat myös seinäjokelaislähtöinen näytelmäkirjailija ja suomentaja Mikko Koivusalo.

Näyttelijä Jussi Lampin osallistuminen ensimmäiseen Parrasvaloissa-tilaisuuteen valitettavasti peruuntuu.

Avauskeskustelun jälkeen kello 19 nähdään suurella näyttämöllä koskettava komedia Groan Ups.

Tunnin mittaiset Parravaloissa-tilaisuudet ovat maksuttomia, mutta niihin tarvitaan pääsylippu, joka kannattaa lunastaa hyvissä ajoin lippumyymälästä. Illan näytöksiin tarvitaan normaalisti teatterilippu.

Seuraavissa Parrasvaloissa vieraiksi saadaan Arja Koriseva, Marko Maunuksela ja Antti LJ Pääkkönen 24. helmikuuta, Sari Jokelin, Laura Jurkka ja Kai Bäckström 10. maaliskuuta sekä 14. huhtikuuta Elissa-studioon Mikko Viherjuuri, Olli-Matti Oinonen, Kaiho Aunesneva ja Mika Honkanen.

Seinäjoen kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlavuoden kevätkauden pääesitys on koko perheen musikaalikomedia The Addams Family, joka saa ensi-iltansa 22. helmikuuta suurella näyttämöllä.

Kevään juhlaohjelmaa edustavat myös teatteritalon valmistumisesta kertovan, Seinäjoen kaupunginorkesterin kanssa yhdessä toteutettavan Aalloilla II -konsertin kaksi näytöstä 17. ja 18. maaliskuuta.

Törnävän kesäteatterissa nähdään jälleen häkellyttävän upean Broadway-musikaalin Suomen kantaesitys, kun Xanadu-popmusikaali saa 8. heinäkuuta ensi-iltansa.

Mikko Roiha. Kuva: Moe Mustafa

Mikko Roiha. Kuva: Moe Mustafa

Parrasvaloissa. Vesa Tapio Valo. Kuva: Jaakko Kuivamäki

Vesa Tapio Valo. Kuva: Jaakko Kuivamäki

Parrasvaloissa. Mikko Koivusalo. Kuva: Sami Kilpiö

Mikko Koivusalo. Kuva: Sami Kilpiö


Ohjelmistossa

Parrasvaloissa

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
30.04.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
30.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
03.05.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
06.05.2025 klo 1200 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
06.05.2025 klo 1800 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa

Katso aikataulut