21.11.2016
Kulttuurikollektiivi Sillan uusin näytelmä saa ensi-iltansa perjantaina 2. joulukuuta Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä.
Ikäihmisten tarinoiden pohjalta koostettu Ikivihreä on jatkoprojekti vuosi sitten esitetylle Vanharoosa-näytelmälle. Molemmat näytelmät ovat osa Kohtaaminen-projektia, jossa yhdistys on järjestänyt työpajoja ja haastatteluja palvelutaloissa ja kotihoidon asiakkaiden kotona.
– Keväällä ja syksyllä pidettyjen kohtaamisten teemana ovat olleet mm. koti ja rakkaus, elämän opit sekä tulevaisuus ja unelmat. Työpaja- ja haastattelumateriaalin pohjalta on syntynyt päähenkilö Rauhan koskettava tarina, joka kulkee menneisyyden ja nykyisyyden välillä. Näytelmä pohtii, mitä jää, kun kaikki ovat menneet, käsikirjoittaja ja ohjaaja Juulia Soidinaho kertoo.
Edeltäjänsä tavoin Ikivihreä-näytelmää esitetään sekä Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämöllä että eteläpohjalaisissa palvelutaloissa. Tammikuussa näytelmä pakataan autoon ja lähdetään kiertueelle.
– Ensimmäiset vierailukohteemme ovat Seinäjoella, mutta toivon mukaan pääsemme myös maakuntaan kiertämään. Työryhmälle on erityisen tärkeää, että näytelmää viedään myös niiden ihmisten luo, jotka eivät pääse katsomaan sitä teatteriin, Soidinaho jatkaa.
Näytelmässä esiintyvät käsikirjoittaja-ohjaaja Soidinahon lisäksi Ville Orttenvuori ja Anneli Cederström. Liikedramaturgian on ohjannut tanssitaiteen maisteri Hanna Korhonen ja puvustus sekä lavastus ovat Annukka Mäntysen käsialaa.
Näytelmä tuotetaan Kulttuurikollektiivi Sillan ja Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistuotantona. Lisäksi projektin toteutukseen ovat osallistuneet Selmu ry:n Preppaamo-hanke ja kulttuuri- sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita ja ammattilaisia. Projekti on saanut tukea Suomen kulttuurirahastolta.
Näytelmä esitetään Verstasteatterissa kymmenen kertaa. Viimeinen näytös on perjantaina 16. joulukuuta.
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
27.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
28.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
28.03.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
Ikivihreä 9.1.17 klo 14 .Kauanko esitys kestää ?