Blogi

Hetan aikakautta

25.8.2025

Heta (Kristiina Karhu) oli työtä pelkäämätön ihminen. Hänen aikakaudellaan myös lapset osallistuivat kotitalon ja -tilan töihin. Kuva: Jukka Kontkanen

Hella Wuolijoen kirjoittama Niskavuoren Heta kuvaa ihmisiä hämäläisellä maaseudulla. Ajallisesti tarina sijoittuu 1890-luvun loppupuolelta 1920-luvun alkuvuosiin. Suomi oli tuolloin agraari- ja luokkayhteiskunta. Yksilön elämänpolku ja asema yhteisössä määräytyi pitkälti sen mukaan minkälaiseen sukuun ja minkäkokoiseen taloon sattui syntymään. Ja syntyikö pojaksi vai tytöksi. Ei ollut itsestään selvää, että älykkyyttään tai lahjakkuuttaan pääsi kehittämään kiertokoulua pidemmällä. Ahkeruus ja osaaminen oli merkittävää pääomaa. 

Luokkanousu oli harvinaista, mutta ei tavatonta. Niskavuoren Hetassa sen tekee vaatimattomista olosuhteista lähtöisin oleva, renkinä toimiva Akusti, joka päätyy naimisiin varakkaan talon tyttären, Niskavuoren Hetan kanssa. Hetan kotoaan saaman perinnön ja tämän Juhani-veljen taloudellisen avun turvin Heta ja Akusti asettuvat Muumäen entiseen torppaan. Työteliään pariskunnan onnistuu Akustin taidokkaan taloudellisenkin toiminnan myötä kasvattaa vuosien mittaan tilaansa ja omaisuuttaan. Akusti on lopulta ison talon isäntä ja moneen osallistuva, yhteisössään arvostettu luottamushenkilö. 

Tuon aikakauden naisen osa oli olla tytär, sisko, täti ja jos hän avioitui myös vaimo, äiti ja isoäiti – ja leski. Jos peri omaisuutta, ei se ollut naisen omassa hallinnassa vaan joko isän ja veljen tai aviopuolison ja oman pojan. 

Niskavuoren Heta -näytelmässä esiin nousee termejä, jotka eivät välttämättä ole tuttuja aikamme ihmisille:

Renki on palkollinen, joka entisajan maaseudulla maataloissa ja kartanoissa vastasi piikojen ohella pitkälti arjen sujumisesta. Palkolliset olivat osa talollisten perheiden ruokakuntaa, johon kuuluivat perheenjäsenten lisäksi myös isovanhemmat. Renki hoiti raskaimmat työt niin pellolla kuin rakennusten ylläpidossa ja korjaamisessa sekä auttoi navetta- ja metsätöissä. Koko Suomen väestöstä maaseudun palkollisia oli 1800-luvun puolivälissä 15,9 prosenttia eli noin 286 000 henkeä. He muodostivat maaseudulla suurimman maattomien ryhmän. Palkollisasetuksen mukaan naimattomilla henkilöillä, joilla ei ollut ylläpitoa, oli palveluspakko. Töihin oli siis hakeuduttava, halusi tai ei, ja työntekoa pidettiin muutenkin ihmisen velvollisuutena. Muutoin vaarana oli tulla julistetuksi irtolaiseksi. Rengin palkka saattoi olla jopa kaksi kertaa piian palkkaa suurempi. 

Torppa on maanviljelyä varten kartanolta tai muulta päätilalta vuokrattu tilan osa ja asuinpaikka. Torppari saattoi olla myös esimerkiksi seurakunnan vuokralainen. Torpat sijaitsivat usein kylien viljelyaukeiden laidoilla tai metsissä sijaitsevien ulkopeltojen luona. Torppari maksoi vuokran tekemällä talolliselle tietyn määrän päivätyötä eli taksvärkkiä. Vuonna 1918 säädetty torpparilaki oikeutti vuokratilalliset lunastamaan tilansa itselleen. 

Tynnyrinala on vanha suomalainen mitta, joka tarkoittaa 0,46 hehtaarin kokoista maa-alaa. 

Vuonna 1918 Suomessa käytyä sotaa kutsutaan myös kansalaissodaksi, veljessodaksi, kapinaksi, sisällissodaksi ja vapaussodaksi. Kansa oli jakautunut kahteen osaan:  punaisiin ja valkoisiin. 

Lähteitä: Taivaannaula, Arkeologisen kulttuuriperinnön opas, MyHeritageBlog