Blogi

Blogiarvio: Hetassa on vihaa, vimmaa, voimaa ja pelkoa

15.9.2025

Muumäki kasvaa vuosien kuluessa suureksi ja komeaksi tilaksi. Kristiina Karhu (Heta), Mia Vuorela (Loviisa), Tomi Turunen (Santeri Lammentausta) ja Jani Johansson (Juhani). Kuva: Jukka Kontkanen

Heta Niskavuori on suomalaisen näytelmäkirjallisuuden ikonisimpiä hahmoja. Petetty Heta tekee omasta ja lähimpiensä elämästä maanpäällisen helvetin. Jostain syystä kirjailija Hella Wuolijoki on halunnut tehdä Hetasta tyhmänylpeyden, kostonhimon ja taipumattomuuden ruumiillistuman, joka hakee vertaistaan näyttämöhahmojen joukossa.

Mikko Kouki on ohjannut Niskavuoren Hetan teatterin suurelle näyttämölle tiukan puristisesti. Hyvät ovat hyviä, ja paha eli nimenomaan Heta on niin tiukka tapaus, että aivan natisee.

Väliajan jälkeen esityksen draaman kärjistys nousee huippuunsa. Tekisi mieli huutaa ja itkeä vuorotellen, vaikka tapahtumat ovat tuttuja näyttämösovituksista ja elokuvista.

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat viime vuosisadan alkuvuosikymmenille. Suuren Niskavuoren maatilan tytär Heta kokee pettymyksen joutuessaan rakastettunsa Santeri Lammentaustan hylkäämäksi. Heta odottaa lasta. Aviottoman lapsen synnyttäminen olisi ollut tuohon aikaan ja noissa piireissä ikuisen polttomerkin paikka.

Nokkela Heta keksii vietellä renki Akustin ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Kopea talontytär ei kuitenkaan unohda kohtaamaansa pettymystä. Hetasta tulee ankara ja ilkeä despootti, jota jäytää pelko salaisuutensa paljastumisesta.

Epookkia 
valkoisella 
taustalla

Lavastaja Antti Mattila räväyttää katsojalle puhtaan valkoisen näkymän. Näyttämöllä on vain pari tarpeellista tuolia ja penkkiä. Aikakauden asuihin puetut näyttelijät elävöittävät valkoisen taustan. Kerronta elää ja hengittää tekstin ja tulkinnan kautta.

Äänien, valojen ja varjokuvien avulla luodaan ulkomaailma, jonne kuljetaan lukuisten ovien kautta. Niukka lavastus pakottaa katsojan huomion tulkinnan pieniinkin vivahteisiin.

Hetan ja Akustin rakentaman uuden pytingin mahtavuus ja rikkaus tuodaan räväkästi esille jättimäisellä kristallikruunulla, joka laskeutuu majesteetillisesti katosta.

Pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa käyttää asuissa mustan ja harmaan sävyjä. Mitä mustempi puku, sitä korkeampi on roolihahmon status. Hetan mustia asuja täydentää verenpunainen osio, mikä viittaa kantajansa kiihkeyteen ja intohimoon.

Valkoisessa hääpuvussa vilahtaa punainen alushame. Myöhemmin punainen osio vaihtuu esiliinaksi. Tarinan lopussa intohimon punaväri löytyy Hetan puserosta. Naisen hiukset on letitetty tiukaksi nutturaksi, josta yksikään hius ei karkaa.

Tarkasti 
tehdyt 
roolityöt

Kristiina Karhu tekee puistattavan huikean tulkinnan Hetan roolissa. Ankaruus ja kovuus huokuvat tulkinnasta rampin yli. Joel Hirvonen on lempeän ymmärtäväinen Akusti. Niin Heta kuin Akustikin vetävät avioliitossaan omaa erilaista rooliaan. Hirvosen Akustilla on jalat maassa. Hän hakee elämän sisältönsä työstä, metsistä ja kalavesiltä. Heta elää kostolleen.

Tomi Turunen tekee Lammentaustan Santerista ailahtelevan miehen, joka kuitenkin kehittyy ihmisenä parempaan suuntaan. Henna Sormusen Siipirikko on pienin ilmein ja elein piirretty hieno roolityö.

Jani Johansson muuntuu kätevästi Niskavuoren Juhanista Maanojan Roopeksi. Varsinkin Roope on monilla vivahteilla maustettu lempeä tulkinta.

Sari Jokelin palaa näyttämölle Nikkilän emännän roolissa. Mia Vuorela on napakka Loviisa. Mari Pöytälaakso on uteliaan juonikas Korinterin Iita.

Hetan ja Akustin lapsia esittävät Amanda Saarenpää Aliinana ja Siiri Hautakorpi Kerttuna ovat uskottavasti alistettuja. Akseli Lehtisen Jaakko uskaltaa hetkittäin uhmata Heta-äitiään. Aikuisina tyttäretkin näyttävät äidilleen kaapin paikan.

Järjestäytynyttä yhteiskuntaa edustavat Esa Ahosen myhäilevä rovasti, Jukka Puronlahden vallesmanni ja Jussi Jätinvuoren tohtori. Jätinvuorella on useita muitakin roolitulkintoja, joista hän tekee omanlaisiaan.

Seinäjoen kaupunginteatterin Niskavuoren Heta on ravisteleva teatterikokemus, joka ei aivan heti lähde mielestä.

RAIMO HAUTANEN 
kriitikko