Tiedotteet
Teatterintekijät-sarjassa: Miten ääni vie katsojaa?
21.10.2019
Tämän viikon perjantaina 25. lokakuuta työstään kertoo suunnitteleva äänimestari Sami Lust. Tilaisuus on maksuton ja kaikille avoin.
Teatteriesityksessä tarkoituksenmukaisiin vaatteisiin puettu näyttelijä esiintyy tietynlaisessa miljöössä.
Näytelmäteksti on kaiken lähtökohta, mutta vaikutuksensa on tietysti ohjaajalla, jonka näkemys määrittää esityksen tyylilajin. Ohjaajan kanssa tiivistä yhteistyötä tekevät puku- ja lavastussuunnittelijat sekä valo- ja äänisuunnittelijat.
Seinäjoen kaupunginteatterin Teatterintekijät-sarjassa perehdytään tämän viikon perjantaina äänisuunnitteluun. Suunnitteleva äänimestari Sami Lust esittelee konkreettisesti, mitä ja miten työtään tekee.
– Yleisö pääsee myös kokemaan, miten isosti äänillä pystyy vaikuttamaan koko esityksen tunnelmaan ja siihen, mihin katsoja kiinnittää huomionsa.
Teatterintekijöitä esittelevä sarja on osa Seinäjoen kaupunginteatterin yleisötyötä ja se on osallistujille maksuton.
Puolen tunnin mittainen tilaisuus Aino-näyttämöllä alkaa kello 16.30. Pullakahvit tarjotaan 20:lle ensimmäiselle.

Sami Lust on suunnitellut tällä viikolla ensi-iltansa saavan Näytelmä joka menee pieleen -komedian äänimaailman. Kuva: Anna Valtari
Maailman vahvin tyttö valtaa suuren näyttämön keväällä 2020
11.10.2019
Tänään, Tyttöjen oikeuksien päivänä ilolla julkistamme: Peppi Pitkätossu nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä maaliskuussa 2020. Astrid Lindgrenin luoman rakastetun rämäpään esiinmarssista tulee ensi vuonna kuluneeksi 75 vuotta.

Peppi Pitkätossun roolissa nähdään näyttelijä Henna Sormunen. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki.
– Tuomme näyttämölle energisen ja värikylläisen, mutta myös koskettavan esityksen, lupaa näytelmän ohjaaja Anu Hälvä.
Hälvä puhuu lämpimästi Pepistä puhdassydämisenä ja avarakatseisena lapsena, joka on suvereenisti omillaan. Kipukohtana on se, ettei hänellä ole vanhempia.
– Pepillä riittää rakkautta. Näytelmä onkin kertomus syvästä ystävyydestä. Peppi rakastaa niin enkeliäitiään, kaukomailla asuvaa isäänsä kuin lemmikkiapinaansa ja -hevostaankin.
Vahva oikeudentaju ja nokkelan luonnonlapsen villi luonne näyttäytyvät aikuisille kurittomuutena. Peppi pyörittää kaikkia mielensä mukaan: kultakolikoita halajavia rosvoja, kiusankappaleita, sirkuksen voimamiestä ja viranomaisiakin.
– Lasten mielestä Peppi on jännittävä ja anarkistinen hahmo. Hän on ilkikurinen, mutta ei koskaan paha tai ilkeä.
Toisia lapsia ja kaikkein pienimpiä kohtaan Peppi onkin lojaali ja reilu. Tämän saavat todistaa kerta toisensa jälkeen elämäniloa levittävän ja anteliaan Pepin ystävät Tommi ja Annikka.
Spamalot-suunnittelijat jälleen vauhdissa
Suurelle näyttämölle rakentuu vauhdikkaan ja fyysisen esityksen tarjoava, näyttävä ylöspano.
– Juho Lindströmin suunnittelema lavastus on hieno! Siinä on paljon väriä ja Peppi-kirjoista tuttua visuaalisuutta leikkisässä muodossa.
Värikkäät puvut suunnittelee Riikka Aurasmaa ja huiman koreografian Jyri Numminen. Koko kolmikko oli mukana myös kesän 2019 kiitetyssä Spamalot-musikaalissa.
Musiikintäyteisessä näytelmässä kuullaan mm. Peppi-elokuvista tutut, Georg Riedelin säveltämät laulut Timo Ristilän kipparoiman livebändin säestämänä. Valosuunnittelun toteuttaa Timo Alhanen ja äänet Riku Metsä-Ketelä.
– Vauhdin ja värin ohella vau-efektiä luovat tunne-elämykset. Silmät kostuvat, kun Peppi laulaa jäähyväislaulun, uskoo Hälvä.
Peppi täyttää 75 vuotta
Peppi Pitkätossu on yksi ohjaaja-laulaja-näyttelijä Hälvän lapsuuden sankareista. Sanoma ei vanhene, vaikka vuodet vierivät. Vuonna 2020 maailman vahvimman tytön tarina täyttää 75 vuotta. Luvassa on jopa uusi pitkä Peppi-elokuva Harry Potterin tuottajilta.
– Ajan hammas ei ole vienyt terää korkeaan ikään ehtineeltä maailman vahvimmalta pikkutytöltä. Pepissä yhdistyvät utopistisella tavalla aikuinen ja lapsi, molempien maailmojen hyvät puolet, sanoo Hälvä.
Peppilotta Sikuriina Rullakartiina Kissanminttu Efraimintytär Pitkätossun roolissa nähdään näyttelijä Henna Sormunen. Tommia näyttelee Joonas Snellman ja Annikkaa Eeva Markkinen. Huvikumpuun sijoittuvan tarinan muita värikkäitä hahmoja näyttelevät Jani Johansson, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää, Pekka Hänninen, Esa Ahonen ja Mari Pöytälaakso.
Peppi Pitkätossu saa ensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä 14. maaliskuuta 2020. Liput tulevat myyntiin tänään, Tyttöjen oikeuksien päivänä, perjantaina 11. lokakuuta.

Ohjaaja-laulaja-näyttelijä Anu Hälvä ohjaa Seinäjoen kaupunginteatteriin energisen ja elämäniloisen Peppi Pitkätossu -näytelmän. Kuva: Marjo Tamminen
Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellisen johtajan valintaprosessi etenee
17.9.2019
Hakemuksia tehtävään tuli 11 kappaletta.
Seinäjoen kaupunginteatterin avoinna olevaa taiteellisen johtajan paikkaa haki 10 henkilöä ja yksi työryhmä. Haku päättyi viime sunnuntaina.
Taiteellisen johtajan tehtävää hakivat näyttelijä Ari-Matti Hedman, filosofian maisteri Katri Häti, teatteritaiteen maisteri Ossi Koskelainen, filosofian maisteri Sarianne Paasonen, teatteritaiteen maisteri Jukka Puronlahti, musiikin maisteri Reetta Ristimäki, teatteri-ilmaisunohjaaja (AMK) Pauliina Salonius, teatteritaiteen maisteri Kirsi-Kaisa Sinisalo ja filosofian maisteri Juha Vuorinen. Yksi hakija ja yksi työryhmä eivät halua nimiään julkisuuteen.
Seinäjoen kaupunginteatterin hallituksen työryhmä valitsee hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttavat. Haastattelut järjestetään lokakuun aikana. Uusi johtaja valitaan marraskuussa 2019.
Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Pirjo Aittoniemi puh. 040 500 6458
toimitusjohtaja Markko Heinonen puh. 0400 134 744
Seinäjoen kaupunginteatteri Oy hakee taiteellista johtajaa
13.8.2019
Seinäjoen kaupunginteatterin viidellä näyttämöllä on 5–8 ensi-iltaa vuodessa. Kaikkiaan esityksiä on noin 250. Katsojia teatterissa käy vuosittain 50 000–65 000. Seinäjoen kaupunginteatterissa työskentelee vuosittain yli 100 teatterialan ammattilaista.
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee
TAITEELLISTA JOHTAJAA
jatkamaan teatterin menestyksellistä ja laadukasta työtä
Edellytämme
- alan korkeakoulutusta tai teatterinjohtajan tehtävissä osoitettua pätevyyttä
- laaja-alaista teatterialaan perehtymistä ja verkostoitumista
- esimies- ja vuorovaikutustaitoja
Tehtäviin kuuluu
- teatterin toiminnan johtaminen sovitun budjetin ja
strategian mukaisesti yhdessä toimitusjohtajan kanssa - taiteellisen linjan ja toiminnan suunnittelu
- taiteellisen henkilökunnan esimiehenä toimiminen
- oma taiteellinen työ
- teatterin koti- ja ulkomaisista suhteista huolehtiminen
- teatterin yhteiskuntasuhteiden edistäminen ja alueellinen toiminta
Taiteellisen johtajan tehtävä alkaa
1.8.2020 tai viimeistään 1.1.2021.
Työsuhde on määräaikainen: 5 vuotta + 2 vuotta.
Työsuhteessa on 6 kuukauden koeaika.
Lähetä hakemuksesi
palkkatoivomuksineen, ansioluetteloineen ja suosituksineen
15. syyskuuta 2019 mennessä:
Seinäjoen kaupunginteatteri
Hallituksen puheenjohtaja
Pirjo Aittoniemi
Alvar Aallon katu 12
60100 SEINÄJOKI
pirjo.aittoniemi@seinajoki.fi
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Pirjo Aittoniemi, puh. 040 500 6458
Toimitusjohtaja Markko Heinonen, puh. 0400 134 744
Suomen kuuluisin dekkari Seinäjoen Alvar-näyttämöllä keväällä 2020
13.8.2019
Seinäjoen kaupunginteatteri tuo tammikuussa 2020 Alvar-näyttämölle ledendaarisen Komissario Palmun.
– Yleisömme on toivonut näytelmää jo aikaisemminkin. Tänä vuonna meillä oli mahdollisuus saada Mika Waltarin kirjoittaman dekkari Komisario Palmun erehdys ohjelmistoomme, iloitsee taiteellinen johtaja Christian Lindroos.
Kaikkien aikojen parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi valittu sekä parhaimpana Palmu-dekkarina pidetty tarina kertoo Helsingissä Eiran hienostokaupunginosassa tapahtuvasta rikkaan rattopojan Bruno Rygseckin murhasta. Monisyistä tapahtumien sarjaa saapuu paikalle selvittämään meille kaikille tuttu Komisaario Palmu avustajiensa Virran ja Kokin kanssa. Komisario Palmun roolin esittää Esa Ahonen.
Mika Waltari lienee maamme historian luetuimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Hänen kynästään ovat syntyneet lukuisat, uskomattomat historialliset romaanit, tietokirjat, näytelmät, sarjakuvat sekä tietysti kolme Komisario Palmu -kirjaa
Näytelmän tulee Seinäjoelle ohjaamaan Tampereen komediateatterin johtaja Panu Raipia. Hän on ohjannut Palmun tuotantoja näytelmäksi mm. Turussa ja Porissa.
Näytelmän ensi-ilta on 25.1.2020 Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä.
Tuoreimmat otsikot
- 7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttelijöitä määräaikaisiin työsuhteisiin. Etsinnässä on monipuolisia ja näyttämöiältään 20-60 vuotiaita näyttelijöitä noin vuoden määräaikaiselle kiinnitykselle erilaisiin rooleihin Seinäjoen kaupunginteatteriin ja kesäteatteriin. Hakijalla... Lue tiedote - 17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
Kolmen oman ensi-illan, uuden yleisökonseptin ja monipuolisen vierailuohjelmiston myötä Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa yleisölle koettavaa näyttämöllä ja sen ulkopuolella koko syyskauden ajan. Tyylilajien kirjo on laaja, kun... Lue tiedote - 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote
