Tiedotteet

Yleisölle avoin tiedotustilaisuus – Ryästö lakeurelta

9.1.2013

Kaikelle kansalle avoimet tiedotustilaisuudet jatkuvat Seinäjoen kaupunginteatterissa torstaina 10. tammikuuta. Ja jaossa on tuoreita kurkkuja!

Maestro Jorma Panula on itse paikalla kertomassa W.A. Mozartin Ryästö lakeurelta -oopperan sovitustyöstä pohjalaisasuun. Yleisölle avoin tiedotustilaisuus järjestetään torstaina 10. tammikuuta kello 12.30 Alvar-salissa. Tilaisuudessa nähdään kaksi kohtausta uudesta oopperasta.

Tilaisuudessa ovat paikalla pohjalaisoopperan solistit ja suunnittelijat. Myös yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä tekijöille. Vaikka kuulostaneekin yllättävältä, katsojille on jaossa – oopperan teeman mukaisesti – tuoreita kurkkuja. Kurkkuja riittää 70:lle ensimmäiselle.

Ryästö lakeurelta -ooppera saa kaksoisensi-iltansa Seinäjoen kaupunginteatterissa keskiviikkona 16. tammikuuta ja perjantaina 18. tammikuuta.

Teatteritekniikka tutuksi yleisölle

4.1.2013

Mestari ohjaa suurta näyttämöä

Kaikille avoimessa tekijätapaamisessa pääsee nyt tutustumaan teatteritekniikan saloihin.

Kuin pienoinen komentokeskus on näyttämömestarin ”työpöytä” teatterin kulisseissa. Esityksen aikana sieltä käsin ohjaillaan – ei roolityötä tekeviä näyttelijöitä – vaan näyttämöä heidän allaan ja kulisseja heidän yllään.

Näyttämömestari Heikki Mäkynen on työskennellyt Seinäjoen kaupunginteatterissa reilut 30 vuotta. Muutto uuteen, Alvar Aallon suunnittelemaan teatteritaloon vuonna 1987 oli jännittävä.
– Se oli kuin pieni seikkailu, hän muistelee.

Mäkynen kertoo näyttämömestarin työstä sekä esittelee yleisölle teatteritekniikan toimintaa avoimessa tekijätapaamisessa perjantaina 11. tammikuuta kello 17.30.

Tervetuloa tutustumaan teatteritekniikkaan!

Tervetuloa kevät 2013!

2.1.2013

Seinäjoen kaupunginteatterin kevätkausi 2013 ja samalla 50. toimintavuosi käynnistyy tänään kahdella esityksellä. Verstasteatterissa nähdään kello 19.15 Myötätunto ja Elissa-studiossa Hiljaiset sillat samaan kellonlyömään. Loppuviikko kuljetaan Hiljaisilla silloilla.

Seuraavalla viikolla  palaa myösnäyttämölle verbaalihuumorilla leikittelevä Näillä palkoilla ei makseta! Ensimmäinen tekijätapaaminenkin on jo ensi viikolla: Näyttämömestari Heikki Mäkynen kertoo työstään perjantaina 11.1. kello 17.30. Avoin pääsy, tervetuloa!

Jouluiloa!

20.12.2012

Hyvä yleisömme ja hyvät ystävämme

Kaunis kiitos menneestä näytösvuodesta! Nähkäämme jälleen ensi vuonna ja juhlikaamme teatterimme 50. merkkipäivää ainoalla oikealla tavalla – yhdessä!

Sitä ennen, toivotamme teille miellyttävää ja rentouttavaa joulua!

Siltojen suosio siivitti syksyä

20.12.2012

Seinäjoen kaupunginteatteri ottaa 50. juhlavuoden tyytyväisenä vastaan.

Seinäjoen kaupunginteatterin syyskausi sujui suotuisissa merkeissä. Teatteria tehtiin tiiviillä ja hyvällä yhteishengellä.

Ensi-iltoja oli kolme, suuren näyttämön Näillä palkoilla ei makseta!, Elissa-studionHiljaiset sillat ja Verstasnäyttämön Myötätunto. Kevätkausi mukaan laskettuna päättyvänä näytäntövuonna Seinäjoen kaupunginteatterin esityksissä kävi reilut 62 000 katsojaa.

Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöillä nähtiin syyskauden aikana 175 esitystä. Koko vuonna esityksiä oli 311.

Jukka Keinosen ohjaus Hiljaiset sillat on ollut menestys syyskuisesta ensi-illasta alkaen. Katsojat ovat ihastelleet, miten hyvin elokuvana ja kirjana tunnettu tarina sopii teatterinäyttämölle. Syksyllä Hiljaiset sillat keräsi 100-paikkaisen katsomon täyteen näytös näytökseltä. Katsojia oli liki 5 000. Näytelmä jatkaa ohjelmistossa vuoden 2013. Koko kevät on loppuunmyyty ja seuraava syksykin täyttyy vauhdikkaasti.

Riko Saatsin Seinäjoen kaupunginteatteriin ohjaama, Veikko Nuutisenkirjoittama Myötätunto on saanut runsaasti huomiota, valtakunnallistakin, niin mediassa kuin katsojilta ja sitä on pidetty vuoden tärkeimpänä näytelmänä Suomessa. 60-paikkaisella Verstasnäyttämöllä marraskuusta lähtien esitettyMyötätunto keräsi syyskaudella vajaat 1 000 katsojaa. Näytelmä jatkaa ohjelmistossa huhtikuulle 2013.

Verbaalikomiikalla ilotteleva Näillä palkoilla ei makseta! esitettiin syyskuukausina 49 kertaa. Mikko Viherjuuren ohjaus keräsi yli 14 000 katsojaa. Dario Fo’n klassikkokomedia pysyy lavalla maaliskuun alkuun saakka.

Seinäjoen kaupunginteatteri juhlii ensi vuonna 50 vuoden merkkipaalua. Juhlavuoden avaa 16. tammikuuta ensi-iltaan tuleva W.A. Mozartin oopperaRyästö lakeurelta. Toinen suuri ensi-ilta on Riko Saatsin sovitus ja ohjaus Mies maailman huipulla – Peer Gynt 28. helmikuuta.

Tuoreimmat otsikot