Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: Palvonnan pimeällä puolella

19.2.2025

Seinäjoen kaupunginteatterin Elissa-näyttämön askelmia laskeutuessa jännittää. En lähtökohtaisesti kuluta kauhugenreä missään muodossa, myönnän muitta mutkitta olevani pupupöksy. Myöskään pienemmän näyttämön produktiot eivät ole omiaan herättämään pompöösille persoa mielenkiintoani, mutta Riikka Aurasmaan loihtiman lavastuksen avautuessa olen varovaisen innostunut. Etsin jännittyneenä numeroidun istuimeni tuolirivien lomasta ja jään kiinteästi tuijottamaan edessä avautuvaa huonetta. Salissa väreilee erikoinen energia, Piina on alkamaisillaan. 

Rakkauden lantin toiselle puolelle voi olla painettuna omistushalu, kontrollointi ja pahimmillaan päättymätön piina.

Näyttämöllä tunnelma on jopa pahaenteisen rauhallinen. Tumma puu, takkatulen loimu ja lavastuksen pieteetillä valitut yksityiskohdat tuovat mieleen klassikkosarjat Twin Peaks ja Villi Pohjola. Lavastuksen ja Leena Rintalan suunnitteleman puvustuksen väripaletti hivelee perfektionismiin taipuvaisen esteetikon sielua, flanellipaidan ruutujenkin sävyt ovat jiirissä muun värimaailman kanssa. Pukusuunnittelu on yksi tämän kauden onnistuneimmista. Vain hieman muuttuvat asukokonaisuudet vyöryttävät aikaa eteenpäin ja kun vuodenaika vaihtuu, vaihtuu myös Jukka Puronlahden esittämän sheriffi Busterin sherling-turkki kevyempään kanvaasiin.

Näytelmän roolitus on poikkeuksellisen onnistunut. Satu Silvo loistaa ykkösfani Annie Wilkesin roolissa ja kutoo hahmoon kerroksia, jotka tekevät Anniesta yhtä aikaa raivokkaan pedon ja lapsekkaan inhimillisen yksinäisen naisen. Annie on ajoittain herkkä ja haavoittuva, mutta jo seuraavassa hetkessä hänen käytöksensä muuttuu uhkaavan arvaamattomaksi. Tämä on katsojalle aidosti ahdistavaa. Juuri, kun Annieta kohtaan tuntee empatiaa, kohta jo kädet kohoavat kasvoille peittämään karmeuksia.

Reidar Palmgren tekee jykevän roolisuorituksen Paul Sheldonina, ainakin omassa fanikultissaan kuuluisana kirjailijana, jonka mieli ja ruumis joutuvat ailahtelevan Annien armoille. Paul ei antaudu Tukholma-syndrooman valheellisen luottamuksen viettelemäksi, vaan on älykäs ja sisukas hahmo, joka käyttää nokkeluuttaan selviytyäkseen seuraavaan päivään sieppaajansa kynsissä. Paulin lujuus ja karisma säilyvät rikkumattomana aivan kertomuksen kalkkiviivoille saakka. Silvon ja Palmgrenin välinen luottamus tuo puistattavaa uskottavuutta erityisesti tarinan brutaalimpaan kuvastoon.

Piina-näytelmä pohjautuu kulttikirjailija Stephen Kingin yhteen tunnetuimmista teoksista. Käymissäni kahvipöytäkeskusteluissa kävi ilmi, että myös Kathy Batesin tähdittämä elokuvaversio 1990-luvulta on jäänyt vahvasti katsojien mieleen. Vaikka Piina-kirja on julkaistu jo 1980-luvun loppupuolella ja elokuvaversiokin jo yli kolmekymmentä vuotta sitten, on tarinan asetelma pelottavan ajankohtainen. Näytelmä tuo hyytävällä tavalla framille esikuvien ja fanien välisen monimutkaisen suhteen, joka on sosiaalisen median valtakaudella entistä haastavampi. Yksityinen elämä sekoittuu julkiseen, ihailun ja pakkomielteen raja on hyvin hauras. Aihepiiriä penkoessa selviää, että fanittaminen erityisesti aikuisiällä voi olla hyvin intensiivistä ja herättää idolia kohtaan voimakkaita rakkauden tunteita. Rakkaus on tunne, jota me kaikki tavoittelemme, mutta jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa. Rakkauden lantin toiselle puolelle voi olla painettuna omistushalu, kontrollointi ja pahimmillaan päättymätön piina.

LAURA BUCKMAN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2024-2025 

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.