Väliaika

Blogi

Sohvakriitikolta: ”No, oliko Piina hyvä?”

19.2.2025

Näin kysyi eräs ystäväni nähtyään teatteri-illan jälkeisen postaukseni sosiaalisessa mediassa.  

Olin juuri nähnyt Stephen Kingin jännitysromaaniin perustuvan ja Olli-Matti Oinosen ohjaaman Piinan teatteriversion ensimmäistä kertaa. Elokuvaa tähditti aikoinaan Kathy Bates, joka tuolloin sai vahvasta roolisuorituksestaan parhaan naispääosan Oscar-palkinnon vuonna 1990.

Lieneekö sen jättämissä vahvoissa muistijäljissä yksi syy siihen, miksi olen kauhujännärien kutsuja onnistunut välttelemään kaikki nämä vuodet? Jack Nicholson elokuvassa Hohto oli jo kymmenen vuotta aiemmin saanut teini-ikäisen mieleni vähän raiteiltaan.

Nyt kuitenkin – muutamaa vuosikymmentä aikuisempana – uskalsin antaa elävälle ”leffalle” uuden mahdollisuuden. Seinäjoen kaupunginteatterin pienessä salissa, Elissa-näyttämöllä, muiden aikuisten seurassa se tuntui riittävän turvalliselta.

Satu Silvon ja Reidar Palmgrenin tähdittämä teatteriversio ei tuntunut edes teatterilta. Se oli jotain enemmän. Se oli elokuvan ja teatterin taidokas yhdistelmä, jossa jälleen ammattilaisten luoma taitava valo-, ääni- ja musiikkimaailma sitoo kokonaisuutta ja kuljettaa katsojaa tarinan edetessä kohti seuraavaa säikähdystä.

Tässä Oinosen ohjauksessa romanttiseen kirjasarjaan hurahtanut Annie (Satu Silvo) ja hänen lempikirjailijansa Paul Sheldon (Reidar Palmgren) todellakin astuvat ulos valkokankaan rajoitteista ja ovat elävinä yleisön edessä, lähes kosketusetäisyydellä.

Satu Silvo on ilmiömäinen Annie Wilkes – pelottavan uskottava ja intohimoinen lempikirjailijansa ykkösfani, jonka mielenliikkeissä riittää heilahteluja.  Reidar Palmgren puolestaan saa sisäisen hoivaajani lähes pomppaamaan penkistä avuksi, kun hän raahautuu jalattomana ensimmäiseen pakoyritykseensä.

Pariskunnan välinen painimatsi lattiatasossa jäi osittain näkemättä taaemmilla riveillä istuvilta – mutta toisaalta vieruskaverilta kuulin, että olin välillä tiedostamattani peittänyt silmiäni itsekin, joten tästäkään en pysty todellisia moitteita antamaan.

Hieman jähmeä ja macho kyläseriffikin (Jukka Puronlahti) piipahtaa pariin kertaan kadonneen kirjailijan perään kyselemässä.

Tässä kokonaisuudessa yllättävää itselleni oli ainakin se, miten vapauttavaa on nauraa ääneen runsaille voimasanoillekin silloin kun kehoon kertyneet pelonjyväset ovat ammattilaisten näytteleminä saaneet omassa kehossa jännitystilan aikaan.

Ystäväni kysymykseen tästä elämyksestä vastasin: Hyvä oli! Kannattaa mennä katsomaan! Varsinkin jos on Stephen Kingin kirjallinen tuotanto ollut mieleistä.

Tosin suosittelin hänellekin oman kokemukseni perusteella varaamaan vähintään niska- hartiaseudun tehokäsittelyn, hermoratahieronnan tai rauhoittavan joogaretriitin. Ja ehkä jopa viikonlopun mittaisen Frendit-maratonin, niin että varmasti saa korviin nousseet hartiat näytöksen jäljiltä laskeutumaan takaisin aloilleen.

TARJA HOPPI 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko 2024-2025 

---

 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.