Tiedotteet
Nuorisoa kiinnostaa taas teatteri
30.12.2014
Päättyvä näytösvuosi 2014 sujui Seinäjoen kaupunginteatterissa hyvin. Erityisen iloisia teatterissa ollaan uusien katsojaryhmien tavoittamisesta.
Seinäjoen kaupunginteatterissa kävi tänä vuonna noin 56 300 katsojaa. Syyskauden 2014 kävijämäärä on 30 488 katsojaa, kevätkaudella kävijöitä oli 25 869. Esityksiä oli yhteensä 292, joista syyskauden osuus on 151. Omien sekä vierailunäytösten lisäksi teatterissa järjestettiin kymmeniä muita tilaisuuksia, kuten Harrastajateatterikesä näytöksineen, teosesittelyjä, avoimia tiedotustilaisuuksia ja muita yleisötyötilaisuuksia.
Syyskauden ensimmäinen ensi-ilta Paavo Haavikon Kaisa ja Otto keräsi 6 000 katsojaa. Suurelle näyttämölle lokakuun lopulla tulleen Romeo ja Julia -näytelmän on tähän mennessä nähnyt 4 900 katsojaa. Klassikkonäytelmä on kiinnostanut erityisesti nuoria katsojia, se jatkaa ohjelmistossa toukokuulle 2015.
Studionäyttämön Seitsemännen portaan enkelin näytökset ovat olleet liki loppuunmyytyjä syyskuisesta ensi-illasta lähtien. Näytelmän on tähän mennessä nähnyt reilut 3 000 katsojaa, näytökset jatkuvat huhtikuulle 2015.
Teatterin uusi sooloiltojen sarja toi ohjelmistoon kolme erilaista esitystä: Mia Vuorelan ja Laitakaupunginorkesterin Kauhukuunnelman, Eija-Irmeli Lahden Moninaisen ja Liisu Aurasmaan Varpusen. Ylälämpiössä sekä Verstasnäyttämöllä esitetyt, 2-8 näytöstä saaneet soolot keräsivät yhteisesti 600 katsojaa. Samoihin katsojalukuihin pääsi Verstasteatterissa Kuningasryhmän uusi näytelmä Kymmenen kuninkaan linna.
100 kesää 1000 yötä -revyyn kolmas kausi saavutti noin 3 500 katsojaa. Kaikkiaan esityksen näki liki 25 000 katsojaa. Esityksen artistivieraiden sairaalaklovnitoimintaan lahjoittamat esiintymispalkkiot nousivat yhteensä 11 000 euroon, kun syyskauden 4 000 euroa luovutettiin marraskuussa 2014 Seinäjoen keskussairaalan lasten- ja nuorisopsykiatrian toimintayksiköille. Vuotta aiemmin lahjoitus tehtiin saman sairaalan lastenosastolle.
Keväältä 2014 jatkava Kultalampi keräsi ennen joulua 1 000 katsojaa. Viimeiset näytöksensä näytelmä saa uuden vuoden puolella. 20. tammikuuta vietetään näyttelijä Matti Suokonaution ja toimitusjohtaja Marja-Leena Kallantien yhteistä lähtijäisjuhlaa.
Toimitusjohtaja Marja-Leena Kallantie iloitsee katsojaryhmien laajasta ikäskaalasta.
– Ohjelmistomme on tänä vuonna koostunut monen sukupolven näytelmistä. On aina hienoa nähdä, miten uusi sukupolvi löytää teatteritaiteen ja oppii käymään esityksissä. Nuoria kiinnostaa erityisesti Romeo ja Julia, mutta myös Seitsemännen portaan enkeli.
Kevätkauden 2015 suurensi-ilta on Peter Shafferin Amadeus, jonka ohjaa virolainen teatteri- ja elokuvaohjaaja Ain Mäeots. Huhtikuussa kantaesitetään hollantilaisen Max Velthuijsin Sammakko-kirjoihin perustuva uusi lastennäytelmä, Eija-Irmeli Lahden ohjaama Sammakon satumainen elämä, jonka dramatisoi Vesa Tapio Valo.
Antti Mikkolan ohjaama Romeo ja Julia vetää myös nuoria katsojia teatteriin. Jani Johansson (vas.) on Mercutio ja Jelena Jokelin-Muilu on Tybalt. Kuva: Jukka Kontkanen, Seinäjoen kaupunginteatteri.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa