Tiedotteet
Menestysrevyy jatkaa syyskaudella
12.3.2014
Tämän kevään viimeiset 100 kesää 1000 yötä -esitykset nähdään tulevana perjantaina ja lauantaina.
Reilut 20 500 katsojaa tähän mennessä kerännyt musiikkinäytelmä palaa lokakuussa Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle.
Myös syyskauden esityksissä nähdään vierailevia artisteja. Heihin lukeutuu itse näytelmän innoittaja, Paula Koivuniemi, joka vierailee parissa näytöksessä. Samalla jatketaan lahjoituspotin keräämistä Seinäjoen keskussairaalan lastenosastolle. Joulukuussa 2013 teatteri lahjoitti sairaalalle 7 000 euroa sairaalaklovnien palkkaamiseksi.
Yleisöllä aktiivinen rooli
Revyyn käsikirjoitus perustuu Seinäjoen kaupunginteatterin katsojilta kerättyihin tositarinoihin, jotka on dramatisoinut Titta Halinen.
Yleisö saa osallistua jokaisessa näytöksessä muutenkin: jättikaraokeksi kutsuttu näytelmä rohkaisee kaikkia laulamaan mukana. Lisäksi esityksissä arvotaan yleisölaulaja lavalle esiintymään. Syksyn esityksiin saadaan yksi yleisökaraokelaulu lisää: Paula Koivuniemen ohjelmistoon kuuluva Moskova.
100 kesää 1000 yötä -revyyn on ohjannut Janne Saarakkala. Rooleissa nähdään Sari Jokelin ja tangokuningas Marko Maunuksela sekä Esa Ahonen, Jani Johansson, Tuomas Kiiliäinen, Eija-Irmeli Lahti, Liisu Mikkonen, Maria Pere, Leena Rousti, Matti Suokonautio, Heikki Vainionpää ja Mia Vuorela.
100 kesää 1000 yötä -revyyn uusintaensi-ilta on 30. lokakuuta.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Jarno Kuosa
-
Video
18.9.2026
Ohjaaja Anna-Elina Lyytikäinen
-
Video
18.9.2026
Jääkärin morsian -traileri
-
Blogi
16.9.2026
Blogiarvio: Sodan kaameus vyöryy katsojan syliin
-
Blogi
8.9.2026
Me olemme Jääkärin morsian
-
Tiedote
7.9.2026
Palkkaamme näyttelijöitä
-
Tiedote
17.8.2026
Jääkärin morsian jysäyttää Seinäjoen kaupunginteatterin kauden käyntiin
-
Blogi
13.8.2026
Ohjaajalta: ”Jääkärin morsian osoittaa toivon mahdollisuuden”
-
Blogi
4.8.2026
Juha Luukkonen: Huominen on astetta kauniimpi
-
Tiedote
26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
-
Blogi
17.6.2026
Blogiarvio: Verenimijät lehahtivat Törnävälle
-
Video
11.6.2026
Dracula-trailer

Vastaa