Tiedotteet
Lauluntekijä Lavi testasi musiikin vaikutusta kanojen munintaan
22.4.2013
Rea Maurasen, Ilkka Heiskasen ja Pedro Hietasen vierailuesityksessä soivat Veikko Lavin rakastetuimmat laulut viikonloppuna Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Vuonna 1996 edesmenneen lauluntekijä Veikko Lavin elämästä kertova Riemujen piirakka on konstailemattoman kansanomainen, humoristinen ja viihdyttävä musiikkiteatteriesitys. Ritva Holmbergin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä esiintyvät Rea Mauranen, Pedro Hietanen ja Ilkka Heiskanen.
Veikko Lavi, jonka mielestä Jokainen ihminen on laulun arvoinen, ehti värikkään elämänsä aikana toimia satamatyömiehenä, vakuutustarkastajana, sotilaana, lautatarhanhoitajana, uittajana, viinakaupan myyjänä, säveltäjänä, sosiaalipäällikkönä, ojankaivajana, ammattilaulajana, varastotyöläisenä, teatteriohjaajana ja kanafarmarina.
Kaiken edellä mainitun lisäksi Lavi ansaitsee huomiota myös tiedemiehenä. Hän näet suoritti omassa kanalassaan tutkimuksen siitä, miten musiikki vaikuttaa kanojen munintaan, ja teki seuraavanlaisia havaintoja: Esitettäessä polkkia ja kupletteja muninta lisääntyi 26 prosenttia sekä esitettäessä tangoja ja valsseja 9 prosenttia. Popmusiikkia soitettaessa vanhemmat kanat lopettivat munimisen ja nuoremmat innostuivat niin, että unohtivat varsinaisen tehtävänsä tykkänään.
Riemujen piirakka vierailee Seinäjoen kaupunginteatterissa tulevana perjantaina ja lauantaina. Esitykseen sisältyy parisenkymmentä Lavin tunnetuinta laulua, muiden muassa unohtumattomat Kotkan Kerttu, Väärä vitonen, Limperin Hilma,Laulajan testamentti ja Gabriel.
Riemujen piirakka pe 26.4. kello 19 ja la 27.4. kello 13.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa