Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Maalari maalaa Ferrarin punaisella

17.6.2025

Täydelliset häät. Minna Nortunen.

Täydelliset häät -komedia sijoittuu ylelliseen hääsviittiin. Pintakäsittelijä Minna Nortunen tarkastaa monta asiaa lavastuksen pienoismallista. Kuva: Anna Valtari

Ihanaa, klassisia teatterivärejä, punaista ja kultaa!

Pintakäsittelijä Minna Nortunen ilahtui nähdessään Juho Lindströmin Täydelliset häät -katastrofikomediaan suunnittelemat lavastuskuvat kevättalvella. Näytelmän tapahtumat sijoittuvat ylelliseen hääsviittiin, jonka ovia tullaan paukuttelemaan kuten farsseissa on tapana.
– Tekijälle ei tokikaan saa olla merkitystä sillä, millainen on lavastus, jonka valmistamme, kaikki tehdään aina lavastajan näkemyksen mukaisesti. Silti näyttävät värit ja esimerkiksi lastennäytelmien monet yksityiskohdat innostavat meitä tekijöitä, kuten aina uuden äärelle pääseminen. 

Täydelliset häät. Minna Nortunen.

Pintakäsittelijä Minna Nortunen varmistelee punasävyjä. Kuva: Anna Valtari

Seinäjoen kaupunginteatterin verstaalla oli loppukeväästä työn alla kolme lavastusta. Neljäs odotti aloitusta. Vakituisia työntekijöitä on neljä ja usein tiimiä täydentävät harjoittelijat. Yhteistyötä tehdään myös tarpeistonvalmistuksen ja ompelimon kanssa.

Ferrarin nopeassa farssissa ovisaranat ovat kovilla!

Lavastuksissa hyödynnetään yhä useammin printtikankaita, mutta Nortunen käyttää edelleen myös maalia ja siveltimiä. Täydelliset häät -komedian punaiseen kokolattiamattoon hän maalaa kuviot sapluunaa hyödyntäen. Seinä- ja lattialistoja on yhteensä 200 metrin verran, ne Nortunen pensselöi kultamaalilla.
– Listat tehdään solumuoviputkesta, joka on edullista sekä helposti muotoiltavaa ja pintakäsiteltävää. Kuluviin paikkoihin käytetään puulistaa.
Täällä verstaallakin toteutuu teatterin taika.
– Kaikki ei ole sitä miltä näyttää. Lavastuselementtien pitää olla paitsi kestäviä myös kevyitä ja helposti kuljetettavissa. 

Täydelliset häät. Minna Nortunen.

Täydelliset häät -komedian lavastus tulee hehkumaan kirkkaanpunaisena ja sädehtimään kultaa. Pintakäsittelijä Minna Nortunen tarkastaa printtikankaat, joilla verhoillaan hääsviitin ylelliset seinät. Kuva: Anna Valtari

Kookkaassa ja korkeassa verstastilassa huomio kohdistuu usein pienimpään mahdolliseen, lavastussuunnittelijan rakentamaan pienoismalliin. 1:25-malli on suunnittelukuvien ja 3d-mallinnoksen lisäksi rakentajille tärkeä.
– Moni asia tarkastetaan mallista, josta mittasuhteet hahmottuvat selkeästi. Lavastamolta pienoismalli siirtyy ohjaaja Tom Petäjälle, joka käy näytelmää läpi sen äärellä ennen harjoituskauden alkua.

Se onkin tarpeen, sillä Täydelliset häät on käänteiltään ja yllätyksiltään ferrarinnopea farssikomedia! Se saa ensi-iltansa 8. marraskuuta 2025.

Ohjelmistossa

Täydelliset häät

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
02.01.2026 klo 1800 Niskavuoren Heta Alvar-sali Osta liput
03.01.2026 klo 1300 Niskavuoren Heta Alvar-sali Osta liput
03.01.2026 klo 1815 Mustapukuinen nainen Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
08.01.2026 klo 1800 Täydelliset häät Alvar-sali Osta liput
08.01.2026 klo 1815 Mustapukuinen nainen Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
09.01.2026 klo 1800 Täydelliset häät Alvar-sali Osta liput
09.01.2026 klo 1815 Mustapukuinen nainen, K-18 anniskelunäytös Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
10.01.2026 klo 1300 Niskavuoren Heta Alvar-sali Osta liput
10.01.2026 klo 1800 Niskavuoren Heta Alvar-sali Osta liput
16.01.2026 klo 1800 Täydelliset häät Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut

Tiedotteet

Lue tiedotteita