Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Blogi

Kolmas nainen -musikaali kertoo Emman ja Turon rakkaustarinan

13.2.2018

Seinäjoen kaupunginteatterin Tästä asti aikaa -suurmusikaalin rakastavaisina laulavat näyttelijät Reeta Vestman ja Olli Rahkonen. Musikaali nousee näyttämölle 26. lokakuuta 2018.

Kolmas nainen -laulujen maailmasta nouseva tarina kietoutuu liki kolmekymppisten Turon ja Emman ympärille. Hyväsydämisiä, vaikkakin hieman hapuillen aikuisuuteen suuntaavia ja itseään vielä etsiviä ihmisiä esittävät Olli Rahkonen ja Reeta Vestman.

Vestman ei muista, mutta Rahkonen kyllä, missä tulevan musikaaliparin tiet ensi kerran ristesivät.
– Olin 6-vuotias ja katsomassa perheen kanssa Tuppasuut-kansanmusiikkiyhtyeen keikkaa Rääkkylässä vuonna 1993.  Niin isosiskoni kuin Reetakin olivat mukana Mari Kaasisen vetämässä lauluryhmässä, Rahkonen muistelee.
– Nykyään toki tiedän Ollin ja hänen roolityönsä, nauraa Vestman.

Molemmilla upeasti laulavilla näyttelijöillä on kova roolikokemus pääomanaan.

Vestman on tehnyt naispääroolit muun muassa musikaaleissa The Rocky Horror Show, KAKOLA, The Saturday Night Fever ja The Sound of Music. Nyt hän kulkee New Yorkissa, missä tekee Maiden of Rainbow eli Pohjan neidon -roolia Kalevala The Musical -produktiossa. 

Vasta vajaa kaksi vuotta sitten Teatterikorkeakoulusta valmistunut Rahkonen on esittänyt Turun kaupunginteatterissa muiden roolien muassa Tom of Finlandin pääroolin Touko Laaksosena, Seitsemän veljeksen Aapoa sekä Viimeinen laiva -musikaalin pääroolin, jonka pääsi viime syksynä esittämään myös musikaalin säveltäneelle Stingille itselleen. Tämän kevään Taru Sormusten herrasta -näytelmässä Rahkonen on Legolas.

Haikean kaunista

Vestman ja Rahkonen ovat 1980-luvun lapsia, kuten Kolmas nainen -bändikin. Yhtyeen musiikki tuli jo varhain tutuksi hitusen vanhempien sukulaisten myötä.
– Kesämökin vintille linnoittautunut serkkuni kavereineen kuunteli Tästä asti aikaa -biisiä ja oli hirveän cool, Vestman muistelee lapsuuden kesää.

Vestman tuntee bändin hitit, vaikka kasvoi enneminkin soulin ja jazzin parissa.
– Vasta sittemmin olen tajunnut, miten mahtavaa on laulaa myös suomeksi. Pauli Hanhiniemen haikean kauniit kappaleet sopivat hyvin myös naisen laulettavaksi, hän kiittää samassa levy-yhtiössä tutuksi tulleen artistikollegansa lauluja.

Muun muassa Kolmas nainen -musiikkia keikoillaan esittänyt Rahkonen kokee palaavansa Tästä asti aikaa -musikaalin myötä juurilleen, Suomirockin ja -folkin pariin. Sanoilla on tärkeä rooli.
– Hanhiniemi on pohjalaisten sankari ja ylipäätään koko maassa suosittu kansanmies. En hetkeäkään epäröinyt, ettenkö ottaisi tätä musikaaliroolia vastaan, sanoo kurikkalaisjuuret äitinsä puolelta omaava Rahkonen.

Tästä asti aikaa -musikaalin ensi-ilta on 26. lokakuuta 2018Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Rahkosen ja Vestmanin rinnalla siinä esiintyvät Maria Pere, Mia Vuorela, Esa Ahonen, Anna Pukkila, Pekka Hänninen, Jani Johansson, Liisu Aurasmaa, Mari Pöytälaakso, Heikki Vainionpää, Sari Jokelin, Jenni Packalén ja Mikko Kesäniemi.

Tarinan on kirjoittanut Veera Tyhtilä. Musikaalissa soi Kolmas nainen -yhtyeen sekä Pauli Hanhiniemen muiden kokoonpanojen klassikkoja, jotka Pekka Siistonen sovittaa Timo Ristilän kipparoimalle viisihenkiselle bändille. Musikaalin ohjaa Christian Lindroos, koreografi on Osku Heiskanen. Lavastuksen suunnittelee Juho Lindström ja puvut Riikka Aurasmaa. Äänet suunnittelee Sakari Kiiski ja valot Timo Alhanen. Kampaus- ja maskeeraussuunnittelija on Johanna Uusitontti.

Musikaalin ennakkoliput ovat myynnissä vielä helmikuun loppuun saakka.

 

Näyttelijä ja laulaja Olli Rahkonen (s. 1987) valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2016. Hän on työskennellyt sekä lavalla että elokuvissa. Rahkonen on opiskellut pop- ja jazz-laulua ja suorittanut asepalveluksensa Kaartin Soittokunnan solistina. Hänellä on myös kymmenen vuoden kokemus keikkailevana muusikkona. Turun kaupunginteatterin kiinnitys syksystä 2016 kevääseen 2018 oli Rahkosen uran ensimmäinen. Hän esitti Touko Laaksosen roolin Tom of Finland -musikaalissa ja näytteli Viimeinen laiva -musikaalissa, Seitsemässä veljeksessä sekä Taru sormusten herrasta -näytelmässä.

Reeta Vestman (synt. 1983) on suomalainen näyttelijä (FIA), laulaja ja muusikko. Hän on valmistunut näyttelijäksi Lontoon Royal Academy of Musicin musiikkiteatterin osastolta sekä musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Vestman on tehnyt muun muassa naispääroolit musikaaleissa The Saturday Night Fever (Kotkan kaupunginteatteri), The Sound of Music (Kuopion kaupunginteatteri), The Rocky Horror Show ja KAKOLA (Turun kaupunginteatteri). Merkittävimpiin draamarooleihin kuuluvat Nuori Aliide Sofi Oksasen Puhdistuksessa ja Miss Bingleyn rooli Ylpeys ja ennakkoluulo -näytelmässä Kotkan kaupunginteatterissa, jossa hän oli kiinnityksellä 2016-2017. Vestman on kiertänyt maailmaa Husky Rescue -yhtyeen solistina ja keikkailee aktiivisesti eri kokoonpanojen kanssa, mm. Kaartin Combo, jonka solistina hän lauloi Linnanjuhlissa 2016. Vestman on myös kysytty lauluvalmentaja ja ääninäyttelijä.

Ohjelmistossa

Tästä asti aikaa

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
25.04.2025 klo 1800 Mielensäpahoittaja ja poika Alvar-sali Varaa
25.04.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
26.04.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
26.04.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
26.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
26.04.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
29.04.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
30.04.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
30.04.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa

Katso aikataulut