Tiedotteet
Urheiden loppukiri!
28.3.2011
Urheat-näytelmä kalkkiviivoilla
Neljän veljeksen sota-ajan lapsuudesta kertova Urheat-näytelmä palaa vielä hetkiseksi Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämölle. Vauhdikkaan näytelmän viimeiset esitykset nähdään tällä viikolla. Urheat sai ensi-iltansa syyskuussa.
Kirjailija Harri Tapperin teoksiin perustuva näytelmä peilaa pienviljelijäperheen arkea menneen ajan Suomessa. Vaikka elo ei ollut taloudellisesti runsasta oli se henkisesti sitä rikkaampaa. Luonnonkauniilla paikalla, kuohuvan kosken rannalla taiteelliset veljekset saivat kasvatuksen, joka antoi tilaa luovuudelle ja vapaudelle.
– Eläintä ei saanut kiusata, eikä mennä kosken rantaan, muistelee Harri Tapper vanhempiensa asettamia rajoja.
Vesa Tapio Valon kirjoittaman näytelmän on ohjannut Katariina Lahti. Lavastus on Karmo Menden ja pukusuunnittelu Riikka Aurasmaan. Näytelmän valosuunnittelija on Jukka Kyllönen ja äänisuunnittelija Juha Tuisku.
Näytelmän päärooleissa nähdään Matti Suokonautio, Kari Rakkola, VilleOrttenvuori, Osku Haavisto, Sari Jokelin, Pauli Poranen ja Sakari Saikkonen.
Suomenruotsalaista vauhtia ja tulkintaa
15.3.2011
Seinäjoen kaupunginteatterissa vietetään varsinaista kielikylpyä, kun parin viikon välein vierailulle taloon saapuvat legendaarinen näyttelijä Birgitta ”Bisse” Ulfsson sekä huikea suomenruotsalainen a capella -yhtye Fork.
Bisse Ulfsson esittää sarjan Tove Janssonin teatterilauluja, ruotsiksi. Nelihenkinen Fork puolestaan on pukenut englanninkieliset huippuhitit uusiin ja yllättäviin kuoseihin.
Birgitta Ulfsson konsertoi yhdessä göteborgilaispiansiti Lowe Pettersonin kanssa torstaina 24. maaliskuuta Elissa-studiossa. Sävellykset ovat Erna Tauron.
Tove Janssonia, lyriikoiden tekijää, Ulfsson luonnehtii ”paljastavaksi lohduttajaksi”.
– Toven kansainvälinen maine johti hänen tuotantonsa riistokäyttöön, mikä oli kirjailijalle itselleen vierasta. Ehkä siksi on syytä muistuttaa, miten rikas ja monipuolinen hänen taiteilijauransa oli, miten paljon iloa, tuskaa ja seikkailumieltä siihen sisältyi.
Viime vuonna Seinäjoella konsertoineesta Birgitta Ulfssonista kirjoitettiin Ilkan kulttuurisivuilla mm. näin:
”Ulfsson on kabareeperinteelle tyypillisen puhelaulun taitaja, joka kunnon esiintyjänä viestittää myös kehollaan… Yli kahdeksankymppisen Ulfssonin ääni on hyvässä terässä. Laulu soi puhtaasti ja ilmeikkäästi, teatterityylillä ja ilman äänentoistoa.” Tero Hautamäki, Ilkka 2/2010
Hauska ja älykäs Pink Noise -show
Fork-yhteen Pink Noise -show valtaa Alvar-näyttämön kolmessa konsertissa 8. ja 9. huhtikuuta.
Vauhdikkaasti esiintyvä ja näyttävästi puettu nelikko lupaa olla koko modernin musiikkiteollisuuden ruumiillistuma. Reilu parituntisessa viihdeshowssa omanlaisensa tulkinnan saavat niin pop- kuin heavy metal -hititkin.
– Viemme a capellan kokonaan uudelle tasolle, vakuuttavat Forkin laulajat Anna Asunta, Mia Hafrén, Jonte Ramsten ja Kasper Ramström.
Satuja sävelten ja sanojen vuoropuheluna
14.3.2011
Alan Ridoutin eläinsatusävellyksiä kuullaan ensimmäistä kertaa Suomessa.
Kaupungin kaksi kulttuuritaloa, Seinäjoen kaupunginteatteri ja Seinäjoen kaupunginorkesteri paiskaavat kättä uuden yhteistuotannon merkiksi. Näyttelijät ja muusikot yhdessä tuovat perinteiset sadut nykylasten kuuluville ja tekevät samalla tunnetuksi orkesterisoittimia.
Esityskokonaisuuksia on kolmenlaisia.
Ennen joulua ensiesityksensä saanut Hannu ja Kerttu palaa ohjelmistoon 21. maaliskuuta. Sitä esitetään maaliskuun ajan niin teatterin Satunurkassa kuin päiväkoti- ja koulukiertueellakin.
– Puolituntisessa Hannu ja Kerttu -esityksessä sadun kertoo näyttelijä Matti Suokonautio Pohjanmaa-kvintetin soittaessa ihania Engelbert Humperdinckin satuoopperan melodioita, kertoo orkesterin intendentti Anna Rombach.
Toinen satuesitys, Eläimet jotka Nooa unohti arkistaan esitetään Seinäjoen kaupunginorkesterin säestämässä, koko perheen konsertissa 9. huhtikuuta Seinäjoki-salissa.
Jo ennen sitä eläinsadut vierailevat alueen päiväkodeissa ja kouluissa. Näyttelijät ja muusikot muodostavat pareja, jotka kertovat sadun sanojen ja sävelten vuoropuheluna.
Osa brittiläisen Alan Ridoutin eläintarinasävellyksistä kuullaan Suomessa nyt ensimmäistä kertaa.
– Lavalle astuu muun muassa Disney-animaatioista tuttu Ferdinand-härkä.
Satuja lukevat näyttelijät Ville Orttenvuori, Jelena Jokelin-Muilu, Kyllikki Kuningas, Sari Jokelin ja Juha Kingelin.
Hannu ja Kerttu ja muut musiikilliset sadut jatkavat ohjelmistossa ja kiertueella toukokuun lopulle saakka.
Lisätietoja: teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo, puh. 044 554 1900,
orkesterin intendentti Anna Rombach, puh. 044 550 2970
Lyhyesti tekijöistä:
- Engelbert Humperdinck (1854-1921) oli saksalainen myöhäisromantiikan ajan säveltäjä.
- Hannu ja Kerttu -sadun ovat kirjoittaneet Grimmin veljekset: Jakob (1785-1863) ja Wilhelm Grimm (1786-1859). Veljekset keräsivät talteen vanhoja satuja ja julkaisivat useita satukokoelmia, joita kutsutaan Grimmin saduiksi.
- Alan Ridout oli brittiläinen säveltäjä, joka eli vuosina 1934-1996.
Sanoja suomalaisen miehen elämästä
12.3.2011
Juhlaesitys johdattaa näyttelijä Timo Kankaisen eläkkeelle
Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Timo Kankainen on pelaillut mielen palapeliä pohtiessaan, miten siirtyä eläkkeelle. Kuinka juhlistaa liki 50 vuotta kestänyttä näyttelijän uraa? Mikä olisi viimeinen rooli?
Vuosien mittaan lukuisia runoesityksiä koonneelle ja oman runokirjankin kirjoittaneelle miehelle vastaus oli lähellä.
– Palaset asettuivat paikoilleen, kun minut viime kesänä kutsuttiin esiintymään Lahden runoviikoille. Siellä sekä pari viikkoa sitten Ruotsin Västeråsissa esittämäni tekstikokoelma on pohjana uudelle esitykselleni.
Impivaarasta Stockan kulmaan -juhlaesitys saa ensi-iltansa 23. maaliskuuta Elissa-studiossa. Se koostuu yli kolmestakymmenestä runosta. Suomalaisen miehen elämästä kertovaan esitykseen mahtuu myös naiskirjoittajien tekstejä.
– Runoiltaa voi luonnehtia miehen matkaksi kotimaiseen runouteen. Esityksen kaari kulkee syntymästä syntymään. Kontekstina on suomalaisuus, aikajana ulottuu kansalaissodasta tähän päivään.
Syntyjään eteläsuomalainen Kankainen tahtoo tekstivalinnoillaan nostaa esiin pohjalaisuutta.
– Ilmajokelaislähtöisen Jukka Vienon Stockan kulma -teoksen tekstejä tuodaan lavalle nyt ensimmäistä kertaa. Edustettuna on myös kurikkalainen Heikki Hemminki.
Kankaiselle runo merkitsee kiteytymää, tiivistettyä timanttia.
– Esityksen painopiste on itse runossa, vaikka viemmekin sitä kohti teatterin perinteitä.
Kankaista on esityksen työstämisessä ohjannut Vesa Tapio Valo, katsojan ominaisuudessa.
– Omien runojen tulkitsemista rikastuttaa ulkopuolinen näkökulma. Se antaa varmuuden siitä, että tekstit toimivat. Tykkään esittää omia runojani, niiden takana on helppo seisoa.
Timo esittää toiverunoja
Yleisöllä on mahdollisuus esittää ehdotuksensa toiverunoksi. Toiveet voi jättää esityksen väliajalla teatterin vahtimestarille. Timo Kankainen liittää toiveita seuraavien esitystensä ylimääräiseksi numeroksi.
Runoesityksen skenografia (lavastus ja pukusuunnittelu) on Karmo Menden, valosuunnittelu Hannu Raja-ahon ja äänisuunnittelu Sami Silénin. Esityksen on ohjannut Vesa Tapio Valo katsojan ominaisuudessa.
Impivaarasta Stockan kulmaan on Seinäjoen kaupunginteatterin ohjelmistossa toukokuun alkuun saakka.
Lisätietoja: näyttelijä Timo Kankainen, puh. 040 751 2238.
www.seinajoenkaupunginteatteri.fi
www.netikka.net/timo.kankainen
Open stage – nuoret tanssijat lavalle!
8.3.2011
Open stage -katselmus tarjoaa nuorille (+13-vuotiaille) tanssijoille mahdollisuuden astua näyttämölle omalla koreografialla – vaikka keskeneräiselläkin.
Tyylisuunta on vapaa. Esityksen enimmäiskesto on 5 minuuttia.
Tapahtuman tarkoituksena on tarjota harrastajille palautetta ja ideoita koreografian tekoon ja edelleen kehittämiseen. Tanssitaiteen läänintaiteilijaJohanna Ikola antaa esiintyjille palautteen heti esiintymisen jälkeen.
Ilmoittautumiset tiistaihin 22. maaliskuuta mennessä Åsa Rönnlundille puh. 045 136 4372.
Eri paikkakuntien parhaimmisto kerätään esiintymään 29. huhtikuuta järjestettävään Tanssin päivän -gaalaan Seinäjoen Verstasteatteriin.
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Kannustusjoukot mukaan!
Katselmuksen järjestävät Pohjanmaan tanssin aluekeskus ja Seinäjoen kaupunginteatteri.
Tuoreimmat otsikot
- 26.7.2026
Seinäjoen kaupunginteatterista Unescon maailmanperintökohde
Seinäjoen Aalto-keskus on hyväksytty Unescon maailmanperintöluetteloon osana Alvar Aallon suunnittelemien kohteiden Aalto Works -kokonaisuutta. Alvar Aallon suunnittelema 13 kohteen muodostama Aalto Works -kokonaisuus hyväksyttiin Unescon maailmaperintöluetteloon... Lue tiedote - 6.7.2026
Palkkaamme näyttämötyöntekijän
Seinäjoen Kaupunginteatteri Oy hakee näyttämötyöntekijää vakituiseen työsuhteeseen. Tehtävänä on osallistua näyttämöteknisen henkilökunnan toimintaan esityksissä ja harjoituksissa. Osallistut myös näytelmien teknisiin vaihtoihin, pystytyksiin ja purkuihin sekä varastointi-... Lue tiedote - 29.5.2026
Dracula-komedian koomikot: ”Luvassa on notkeeta teatteria!”
Seinäjoen kaupunginteatterin kesälavalla nähdään viimeisen päälle tehtyjä tuotantoja. Tänä kesänä yleisön tulevat hurmaamaan Draculan koomikkokvartetti, huikea lavastus ja pöhkön hauska tarina. Heikki Hela, Kaisa Hela, Mia... Lue tiedote - 27.5.2026
Allsång på Östermyra avaa Törnävän kesäteatterin kauden
Yhteislaulua vetää Marko Maunuksela ja säestää Seinäjoen kaupunginorkesteri. Kesäkauden avajaisia vietetään sunnuntaina 7. kesäkuuta kello 18-19 Törnävän kesäteatterissa. Marko Maunuksela lupaa rentoa ja mukavaa yhdessäoloa tuttujen laulujen... Lue tiedote - 13.5.2026
Ikoninen Peter Pan lentää ensi keväänä Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle
Keväällä 2027 teatterissa juhlistetaan mielikuvituksen voimaa ja katsotaan maailmaa lasten silmin. Elokuvaohjaajanakin tunnettu Heikki Kujanpää ohjaa Seinäjoen kaupunginteatteriin Ritva Holmbergin, Jukka Linkolan ja Jukka Virtasen Peter... Lue tiedote
