Tiedotteet
Kotimainen kantaesitys kertoo kirkon rakentamisesta
14.4.2011
Entä jos Lakeuden Risti olisikin musta?
Arkkitehti Alvar Aalto suunnitteli Lakeuden Ristin alun perin mustaksi. Seinäjoen päättäjille väri oli liikaa, vaikka muutoin heidän päätöksensä uuden kirkon rakentamisesta osoitti aikamoista rohkeutta. Nykyihmisen mielestä moderni kirkko kuuluu luontevasti katukuvaan, mutta 1950-luvulla Seinäjoki oli 7 000 asukkaan maalaispaikkakunta.
Väärä väri on kansanomainen näytelmä kurakauppalan kehityksen alkuvaiheista, johon ympäröivällä maakunnalla oli oma vaikutuksensa. Näytelmässä rakennetaan kirkkoa ja taistellaan vallasta. Seinäjoki halusi piispan istuimen. Taistelussa vilahtelivat myös ympäröivät pitäjät Isokyrö, Lapua, Ylistaro, Jalasjärvi ja Vaasa, joka seinäjokelaisten mielestä oli syrjässä. Tarinan keskiössä häärää politiikan pelimies, Rehtori, jonka mielestä kirkon pitää näyttää kirkolta eikä laatikolta. Mukana on myös itse arkkitehti Alvar Aalto ja presidentiksi nouseva Kekkonenkin.
Väärän värin rooleissa nähdään Matti Suokonautio, Juha Kingelin, Ville Orttenvuori, Sari Jokelin, Mia Vuorela, Jelena Jokelin-Muilu, Aki Haikonen ja Matti Toivio sekä Hannu Malkamäki, Kari Manu ja Kauko Salo.
Näytelmän on käsikirjoittanut seinäjokelaissyntyinen Ari Kallio. Käsikirjoitus perustuu Markus Aaltosen teokseen Näkyyhän se varmasti. Alvar Aalto ja Seinäjoki sekä useisiin muihin lähdeteoksiin. Näytelmän ohjaa Eija-Irmeli Lahti. Lavastuksen ja puvustuksen suunnittelee Karmo Mende, äänisuunnittelu on Sami Silénin.
Kesäteatterikausi jatkuu Kansalaistorilla!
Väärä väri saa kantaesityksensä Alvarin toriteatterissa, Kansalaistorille nousevalla uudella kesäteatterilavalla. Näyttämö nousee Seinäjoen kaupunginteatterin kupeeseen, kaupungintalon nurmiterassille jo keväällä. Näytelmän ensi-ilta on 10. elokuuta.
Teatterin verkkolehti
|
Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali
-
Blogi
24.4.2026
Milloin opit lukemaan?
-
Tiedote
15.4.2026
Ylistetty Väylä nähdään nyt Elissa-näyttämöllä
-
Tiedote
25.3.2026
Ingmar Bergmanin Sarabande nähdään Suomen kantaesityksenä Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Tiedote
24.3.2026
Kummeli-ryhmä vierailee huhtikuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Podcast
18.3.2026
Sohvakriitikolta: Viisi tähteä Seitsemälle koiraveljestä -näytelmälle
-
Blogi
13.3.2026
Blogiarvio: Koiraveljekset vievät suuren tarinan äärelle
-
Blogi
12.3.2026
Me teimme Seitsemän koiraveljestä -näytelmän
-
Tiedote
11.3.2026
Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn komedia parodioi Alfred Hitchcockin trilleriklassikkoa
-
Podcast
10.3.2026
Lämpiöelämää-podcast 6.4: Koiruuksia ja koko perheen teatteria
-
Tiedote
4.3.2026
Lukutaito noussut omankin aikamme otsikoihin
-
Tiedote
24.2.2026
Erkki Tuomioja kertoo isoäidistään Hella Wuolijoesta Seinäjoen kaupunginteatterissa
-
Oppimateriaali
27.1.2026
Oppimateriaali: Seitsemän koiraveljestä

Vastaa