Mia Vuorela - Juha Luukkonen

Haavemaa

Soivia tarinoita siirtolaisuudesta

Lauantaina
28.3.2026

Liput
30 €

Näyttämö
Alvar

Kesto sis. väliajan
n. 2 t

Draamallisessa konsertissa tarinoita siirtolaisuudesta esittävät muiden muassa Aija Puurtinen, Karri ”Paleface” Miettinen ja Pauli Hanhiniemi. Vain kaksi esitystä!

Oletko kuullut New Yorkin työväenhaaleilla esiintyneestä Katri Lammista? Entä tiedätkö, kuka oli Joe Hill?

Amerikan-siirtolaisuuden huippuvuosina varsinkin Pohjanmaan alueelta lähti merten taakse valtava määrä ihmisiä, monella sydämessään toive paremmasta elämästä. He lauloivat hirtehisesti raadannasta, haikeasti koti-ikävästä ja puhkesivat myös kapinahenkeä uhkuviin taistelulauluihin. Draamallisessa konsertissa heidän tarinansa iloineen ja suruineen heräävät henkiin. 

Pohjois-Amerikkaan ja sieltä edelleen Neuvosto-Karjalaan lähteneet suomalaissiirtolaiset jättivät jälkeensä upean soivan perinnön, josta konsertissa kuullaan sekä tutumpia että historian katveisiin jääneitä lauluja. Mitä ne meille kertovat, mitä voimme oppia siirtolaisten tarinoista? Mitä kaikkea siirtolaisuus tänä päivänä tarkoittaa?

Konsertissa esiintyvät solistit Aija Puurtinen, Karri ”Paleface” Miettinen, Pauli Hanhiniemi, Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijät Jani Johansson, Jussi Jätinvuori, Kristiina Karhu ja Mia Vuorela sekä Laitakaupungin orkesteri, joka vastaa myös musiikin sovituksesta.

Kaksi näytöstä lauantaina 28. maaliskuuta 2026. 

 

Haavemaa-konsertti on osa Taideyliopiston Seinäjoen yksikön tutkimushanketta, joka toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupunginteatterin, Siirtolaisuusinstituutin, Kaustisen kansanmusiikki-instituutin ja Keski-Pohjanmaan siirtolaisuushankkeen kanssa. Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahaston rahoittama maakunnallinen kärkihanke.

Lue näytelmästä verkkolehdestä

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tekijät

Näyttämöllä solistit Aija Puurtinen, Karri ”Paleface” Miettinen, Pauli Hanhiniemi, Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijät Jani Johansson, Jussi Jätinvuori, Kristiina Karhu ja Mia Vuorela, Laitakaupungin orkesteri

Käsikirjoitus Mia Vuorela ja Juha Luukkonen Ohjaus Juha Luukkonen Musiikin sovitus Laitakaupungin orkesteri

Suomen kulttuurirahasto Etelä-Pohjanmaa, Laitakaupungin orkesteri, Seinäjoen kaupunginteatteri ja Taideyliopiston Seinäjoen yksikkö

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Lue lisää näytelmästä

Haavemaa

Show & Dinner
alk. 82 €

Paketti sisältää Teatteriravintolan notkuvan päivällispöydän herkut ja lipun valittuun esitykseen. Tilattavissa ennakkoon lipunoston yhteydessä teatterin lippumyymälästä ja verkosta syyskaudella 2025 viim. 10 vrk ennen esitystä. Pidätämme oikeudet muutoksiin, mikäli ruokailijoita on vähäisesti.

Menu:

Vihersalaattia & granaattiomenaa
G, L, M, Veg

Tomaattia & basilikaa
G, L, M, Veg

Seesamilla & harissalla maustettua kukkakaalia
A, G, L, VS

Passionvinegretteä
A, G, L, M, Veg

Paahdettua perunaa & juuressärää
G, L, M, Veg

Sienirisottoa & tryffeliöljyä
A, G, L, VS

Paistettua nieriää & ruohosipuli-ranskankermaa
A, G, L

Talon leipää & pippuri-tuorejuustoa

Kahvi/tee ja teemaleivos

Katettuna näihin näytöksiin:

Täydelliset häät 85 €

La 15.11. klo 13 + 18
Pe 21.11. klo 18
La 22.11. klo 13 + 18
La 29.11. klo 13 + 18
Pe 5.12. klo 18

Mustapukuinen nainen 82 €

La 15.11. klo 13:15 + 18:15
Pe 21.11. klo 18:15
La 22.11. klo 13:15 + 18:15
La 29.11. klo 13:15 + 18:15
Pe 5.12. klo 18:15

Niskavuoren Heta 83 €

To 27.11. klo 18

Pöytä on koreana:

To klo 16—17:45
Pe klo 16—18
La klo 15:30—18

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
31.10.2025 klo 1815 Mustapukuinen nainen, Ensi-ilta Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
05.11.2025 klo 1630 Teetä ja lämpiöelämää Verstasteatteri Osta liput
06.11.2025 klo 1215 Mustapukuinen nainen Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
06.11.2025 klo 1815 Mustapukuinen nainen Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
07.11.2025 klo 1215 Mustapukuinen nainen Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
08.11.2025 klo 1315 Mustapukuinen nainen, (hajusteeton näytös) Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
08.11.2025 klo 1800 Täydelliset häät, Ensi-ilta Alvar-sali Osta liput
08.11.2025 klo 1815 Mustapukuinen nainen, K-18 Elissa-näyttämö 2025 Osta liput
11.11.2025 klo 1800 Tatun ja Patun Outo uninäytelmä Elissa-näyttämö Osta liput
11.11.2025 klo 1800 Rajaton-konsertti Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut