Blogi

Sohvakriitikolta: Nähdä valmiina se, mitä ei vielä ole

12.2.2021

Rouva C. -näytelmässä nähdään muun muassa Henna Sormunen (vas.) ja Heidi Ajanto. Kuva: Jukka Kontkanen

Sanottakoon se heti alkuun: Minna Canth on suuri idolini. Vuonna 2019 Canthin syntymästä tuli kuluneeksi 175 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi ilmestyi Elina Lappalaisen kirjoittama ja Ilona Partasen kuvittama Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset. Tuon kirjan mukana ilmestynyt Minna Canthin paperinukke koristaa työpöytääni, nukella yllään tietysti Super-Minnan asu.

Näytelmä Rouva C. perustuu Minna Rytisalon samannimiseen palkittuun romaaniin, joka on Canthin inspiroima fiktiivinen tarina nuoresta Minnasta, hänen kehityskaarestaan tuoksi tulisieluiseksi taistelijaksi jona hänet tunnemme. Minnan roolissa hehkuu Heidi Ajanto tehden loistavaa työtä. Näytelmän alussa hänen roolityössään on samaan aikaan nuoruuden kepeyttä ja epävarmuutta omista vahvuuksista. Tarinan myötä Minna alkaa löytää äänensä ja Ajannon näyttelijäntyöhön kasvaa intohimon ja vahvuuden kerroksia.

Minnan tarina alkaa Jyväskylän seminaarista, jossa hän tapaa Floran (Henna Sormunen). Myös Sormusen roolityössä on näkyvissä hieno kaari. Hän muuttuu Floran roolissa alun kujeilevasta neitosesta vakaaksi rouva Walliniksi, joka tukee ystävätärtään loppuun asti.

Ajannon ja Sormusen välinen kemia toimii lavalla ja naisten välinen ystävyys kuvataan onnistuneesti: alussa kikatellaan ja kisataan mustasukkaisina samasta miehestä. Ajan vieriessä eteenpäin ystävyys kuitenkin vahvistuu ja pysyy erilaisista elämäntilanteista huolimatta.

Seminaarista löytyy myös puoliso, lehtori Ferninand Canth, joka Joonas Snellmanin tulkitsemana on pehmeä ja omaan työhönsä uppoava. Pehmomies ei tässä yhteydessä kuitenkaan tarkoita vaimon ohjailemaa saamatonta vätystä, vaan Snellman on roolissaan kuin näkymätön turvaverkko, valmiina ottamaan vastaan, nostamaan ylös ja rauhallisesti kannustamaan eteenpäin.

Minnan sysää yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi myös perheen piika Riika (Mari Pöytälaakso), joka ottaa roolissaan rohkeasti tilaa Minnan rinnalla. Näyttelijän työssä näkyy tyyneyttä ja varmuutta roolihahmon rankasta elämätilanteesta huolimatta. Riikan painokkaat sanat ”Kaikella kunnioituksella rouva, tämän talon ulkopuolella on toinen kokonainen maailma” koskettavat. Itsekin uutisvirtaa selatessa kokee omantunnon pistoksen: olisiko aiheellista hetkeksi poistua omasta kuplastaan ja puolustaa rohkeammin omia arvojaan.

Minnan taustavoimissa ovat mukana myös huolehtivat vanhemmat (Katri Rintala ja Esa Ahonen). Erityismaininta Ahosen taitavasta työskentelystä, joka lempeän isän roolin lisäksi tulkitsee monivivahteisesti ankaran Cygnaeuksen ja kärsivän Niemen roolit.

Maija Louhion suunnittelema minimalistinen lavastus kunnioittaa näytelmän tunnelmaa ja hyvä niin, se riittää. Lavastus antaa tilaa lavan täyttyä kukkuroilleen sanoista, puheesta ja innosta. Kun lavastukseen yhdistetään värien kautta symbolisesti mietitty puvustus ja hieno valosuunnittelu, saadaan tila, jossa sanat sinkoilevat Minnan sulkakynästä huoneen reunasta toiseen ja piirtyvät seiniin, ikkunoihin ja lautoihin.

Minussa Heini Tolan dramatisointi ja Maia Häklin ohjaustyö herätti raivokkaan ajatusten sekamelskan. Se on minusta hyvän teatteriesityksen tunnusmerkki. Heti näytelmän alkukohtaus vakuutti: naiset ilmestyvät lavalle yksi kerrallaan ja asettuvat yhteiseen rintamaan, samaan tahtiin keinuen ja samanarvoisina, kunnes pukevat päälle ulkokuoret ja erkaantuvat eri yhteiskuntaluokkiin.

Vaikka 1800-luvun naisten elämä on ollut erilaista nykyhetkeen verrattuna, löytyy edelleen yhteneväisyyksiä: miksi nainen joutuu tuntemaan yksin häpeää seksuaalisesta hyväksikäytöstä? Vieläkään kaikki eivät uskalla puhua kokemuksistaan ääneen, vaikka 2000-luvulla #metoo-somekampanjatkin tarjoavat korvaamatonta vertaistukea.

Onneksi näytelmä ei ole pelkkää julistusta vaan se sai välillä myös hymyilemään. Esimerkiksi Minnan herääminen näytelmäkirjailijaksi on riemullinen kohtaus. Se lähtee liikkeelle jalosta halusta kertoa lukutaidottomille kansalaisille tärkeitä asioita ja pian yleisössä istuva katsoja huomaakin olevansa osa näytelmässä esitettävää Suomalaisen Teatterin näytelmää.

Läpi Rouva C. -näytelmän kulkee kaikkea kantava teema: mitä merkitsee ihmisten antama tuki toiselle kanssaeläjille? Osaammeko ottaa tukea vastaan? Kukaan ei pärjää tässä maailmassa yksin. Hyvinvointiyhteiskunnan rakennamme me kaikki. Olin vaikuttunut, kiitos!

P.S. Haluan liittyä mukaan Minna Canthin perustamaan Yksinkertaisuus-yhtiöön. Nykypäivän self-help-opukset, downshiftaaminen, konmaritus, minimalismi ja mitä niitä nyt onkaan, kuulostavat melko lällyiltä jämäkän ja yksiselitteisen yksinkertaisuuden rinnalla.

MERVI SOINI 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2020–2021
ja harrastajateatterilainen, joka rakastaa Niskavuori-näytelmiä ja Komisario Palmu-elokuvia

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.