Blogi
7.11.2022
Äitiä ikävä -näytelmän Lauri ja Aili Huovinen, näyttelijät Jussi Jätinvuori ja Inka Reyes. Taustalla Esa Ahosen näyttelemä Eero Huovinen. Kuva: Jukka Kontkanen
Nähtyäni näytelmän Äitiä ikävä aloin arvostaa äitiäni enemmän. En ole voinut kuvitella hetkeäkään ilman häntä. On vaikea ymmärtää Eeron Huovisen taakkaa hänen menetettyään äitinsä. Näytelmän avulla saan siitä kuitenkin pienen käsityksen. Iästä riippumatta kenellä vain voi olla ikävä äitiä. Äiti on kumminkin äiti, rakas ja ainutlaatuinen. Rakkaus ja kaipaus kestävät eivätkä katoa.
Näytelmän rakenne on kauniisti soljuva. Kun ymmärtää, että nyt mennään muistojen rytmittämällä tahdilla, voi mukaan hypätä kuin tanssin pyörteisiin. Oli kauniita ja hauskoja hetkiä. Sai itkeä ja nauraa ja vain nauttia koko sydämestä. Pienen pojan ajatuksenjuoksu on hauskaa: Miten voi äitipuolen nimestä tulla mieleen Helsingin kaupunginosa?
Äidin ikävä on aihe, josta ei puhuta. Aihe, jonka oli aika tulla näyttämölle. Pauliina Salonius on kauniisti dramatisoinut Eero Huovisen kirjan. Lavastus on kaunis. Vaikka lavasteita on vähän, ne luovat tilasta kodin, johon sai vain tulla.
Näytelmä on täynnä rakkautta ja surua. Näyttelijät elivät joka kyyneleen ja naurahduksen. Löytyi myös oikeita kyyneleitä, näytelmä oli niin herkkä ja kaunis. Äidin (Inka Reyes) koskettaessa poikansa (Esa Ahonen) olkapäätä näkyy tämän katseessa kaipaus aikaan, jolloin äiti oli vielä elossa. Ja se hetki, kun Lauri Huovinen (Jussi Jätinvuori) kuulee vaimonsa kuolleen. Ilmassa leijuu savua ja vain pari valoa palaa. Hetki on herkkä, surullinen, rauhallinen ja kaunis niin kuin hiljainen kesäilta sumuisen lammen rannalla.
Keskeinen lavaste oli nukkekoti. Kun jokin muuttui Malminkadun teatterissa, muuttui samalla jokin nukkekodissa. Kun joku lähti ajasta ikuisuuteen, nukkekotikin tyhjeni. Näyttämön pienet lamput loivat mystisyyttä ja kotoisan tunnelman, kuin olisimme olleet itsensä Eero Hovisen mielessä.
Näytelmän viimeiset hetket saivat silmät kyyneliin ja tekemään itselleni lupauksen: jos koen, että jotain pitäisi tehdä nyt, en jätä sitä tekemättä. Tuleeko toista mahdollisuutta? Näytelmässä yhdeksänvuotias Eero oli luvannut kirjoittaa äidille kirjeen sairaalaan. Hän kirjoitti sen 70 vuoden päästä.
HANNA RINTALA
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023
Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.
Samasta aiheesta
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
13.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
14.02.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
15.02.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1900 | Club For Five 25 v -kiertue | Alvar-sali | Osta liput |
19.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta | Alvar-sali | Osta liput |
20.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
Hienon pelkistetyillä lavasteilla oli UPEA kokonaisuus luotu pieneen tilaan! Valojen leikeillä katsojaa ohjattiin mukaan näytelmän sisään. Monologin jakautuminen ”elävien ihmisten kanssa” antoi konkreettisen , sen hetkisen fakta tilanteen. UPEAA TYÖTÄ KAIKKINENSA! Hienot, syvälliset ihmissuhteet olivat niin aitoja ja mukaansa tempaavia. Ajan kulua ei edes huomannut….KIITOS!