fbpx

Teatterin verkkolehti

Blogi

Sohvakriitikolta: Äitiä ikävä

7.11.2022

Äitiä ikävä. Mia Vuorela, Inka Reyes ja Esa Ahonen.

Äitiä ikävä -näytelmän Eero Huovinen eli Esa Ahonen (oik.), äitiä, Aili Huovista näyttelevä Inka Reyes sekä Helga-isoäidin roolissa Mia Vuorela. Kuva: Jukka Kontkanen

Äitiä ikävä -muistelmateos on Eero Huovisen kirje, jota äiti häneltä pyysi viimeisenä kesänään. Se on matka, jonka poika kulkee tämän vanhempien kirjeisiinsä ja muistiinpanoihinsa piirtämissä jalanjäljissä. Kun hän jakoi nuo henkilökohtaiset muistonsa kirjan sivuilla, tuli niistä meidän kaikkien yhteisiä muistoja. Nyt mekin muistamme hänen äitinsä ja voimme kulkea Malminkatua ajatellen, että täällä Aili ja Eero asuivat.

Äitiä ikävä -teos ei kerro vain siitä, miltä tuntuu menettää äitinsä lapsena. Se kertoo kaipauksesta tuntea oma äiti ja äidin rakkaus. Ihmisyyteen kuuluu halu ihailla omia vanhempiaan ja löytää itsestä samoja piirteitä kuin heissä on. Samalla tavalla äidin ikävää voivat kokea niin dementoituneen vanhuksen perillinen kuin huostaanotettu nuori. Valokuvilla on äärimmäisen suuri merkitys, kun etsimme äitiä sellaisena kuin hän parhaina päivinään oli tai mikä hänestä olisi voinut tulla, jos kaikki olisi mennyt hyvin. Vielä tärkeämpiä ovat sanat, jotka on kirjoitettu ja joihin voi palata vuosikymmenten jälkeen. Äidin ja Eeron yhteinen lahja on kyky pukea ajatuksensa sanoiksi paperille. He pystyvät kuvaamaan arkea aitoina elävinä kuvina. Viiltävä rehellisyys ja  huumori auttavat heitä vaikeidenkin asioiden kohtaamisessa.

Inka Reyes antaa äidille uskottavat kasvot. Hän on kuplivan iloinen ja pelosta vapiseva. Hän on sekä viaton että rohkean päättäväinen. Valokeilassa ei kuitenkaan ole vain äiti. Jussi Jätinvuori tuo hyvin esiin isän uraan liittyvän päämäärätietoisuuden. Aviomiehenä ja isänä hän on haavoittuva ja hakee voimansa ja rohkeutensa vaimostaan. Isän roolia voi kuvata samoin kuin Jumalaa, että hän oli poissaolevanakin läsnäoleva. Vanhempien suhde oli pitkiä aikoja etäsuhde. Isä opiskeli ulkomailla ja teki saarnamatkoja pitkin Suomea. Avioliitto pysyi tuoreena, kun kaipaus oli jatkuvaa ja tavallinen arki harvinaista juhlaa. Ailin ja Laurin suhteen perusta oli vahva keskinäinen kunnioitus ja heillä oli tilaa kehittää itseään. Laurin tunne-elämä oli niin sidoksissa Ailiin, että jokin osa hänessä lukkiutui Ailin kuollessa, eikä hän pystynyt käsittelemään äitiin liittyviä asioita poikien kanssa. Elämä jatkui uuden vaimon rinnalla, mutta osa Laurista ja menneisyydestä oli suljettu siitä pois.

Ajatuksia herättävä henkilö teoksessa on isoäiti, Helga. Hänen persoonansa kovuus korostuu taustalta kuuluvan ja kaikkien rakastaman isoisän varjossa. Mia Vuorela kykenee isoäitinä tuomaan esiin samaan aikaan purevan ilkeyden ja hauraan kyvyttömyyden tulla lähelle toista ihmistä. Perheen arjessa isoäidille jää kulmikas ja parhaimmillaan koominenkin rooli. Kun pysähtyy miettimään hänen osaansa tarkemmin, mieleen piirtyy ihminen, joka yrittää epätoivoisesti kontrolloida elämää, jonka hallinnan hän kokee menettäneensä. Ääneen lausutun sivulauseen merkitys aukeaa vähitellen. Aili oli vanhempiensa ainut eloon jäänyt lapsi. Kuka kertoisi Helgan tarinan?

Esa Ahonen on saanut varmasti Eero Huovisen roolissa elämänsä käänteentekevimmän tehtävän. Hän joutuu kertojana elämään läpi koko perheen ilot ja surut. Hän joutuu syntymään, kuolemaan ja jäämään kaipaamaan. Se, että Eero Huovinen on pappi, tarkoittaa sitä, että hän on kouliintunut elämään kriisien keskellä ja kokemaan asioita vereslihalla. Hänen roolissaan pitää pystyä omaksumaan samanlainen tapa kohdata kipeitä asioita, eikä siltä tieltä ole paluuta muuttumattomana.

Erityisen kiitoksen ansaitsevat lavastus, puvustus ja kampaukset. Äidin vaatetus oli puhuttelevaa vähäeleisyydessään. Rekvisiitasta voi sanoa, että vähän on enemmän tälläkin kerralla. Kekseliäs yksityiskohta oli perheen kotia kuvaava nukkekoti. Mustavalkoiset videot loivat ajankuvaa ja yhdessä musiikin kanssa ne veivät tarinaa vahvasti eteenpäin.

Eero Huovinen kuvasi perheen elämää teatterina, jossa lapsilla oli omat roolinsa ja äiti toimi ohjaajana ja kuiskaajana. Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöllä Malminkadun teatteri avautuu uudelleen. Äiti saa äänen ja hän vastaa pojalleen. Tämä esitys saa uskomaan Raamatun sanat siitä, että ihminen voi uskonsa kautta vielä kuoltuaankin puhua. Perheen isä, Lauri, ja poika, Eero, ovat olleet rakastettuja hengellisiä puhujia, mutta nyt puhuu äiti omalla elämällään. Elämällä, jota ei ole unohdettu.

HELMI TUOMINEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

Ohjelmistossa

Äitiä ikävä

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
17.04.2024 klo 1900 Luolamies Alvar-sali Osta liput
18.04.2024 klo 1300 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
18.04.2024 klo 1900 NIIN KUIN TAIVAASSA Alvar-sali Osta liput
19.04.2024 klo 1800 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
19.04.2024 klo 1915 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
20.04.2024 klo 1300 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
20.04.2024 klo 1315 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
20.04.2024 klo 1800 Ronja ryövärintytär Alvar-sali Osta liput
20.04.2024 klo 1815 Ei kertonut katuvansa Elissa-katsomo Osta liput
23.04.2024 klo 1900 Rosa Liksom Napakymppi Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut

Tiedotteet

Lue tiedotteita