Tuomas Timonen
Ensi-ilta
22.5.2025
Liput
20 €
Näyttämö
Elissa
Kesto
max. 1,5 h
Seinäjoen kaupunginteatterin yhteistyö Etelä-Pohjanmaan Opiston kanssa saa tänä keväänä jatkoa. Mukana ovat opiston tanssi- ja teatterilinjan sekä Opistovuosi-ilmaisulinjan opiskelijat.
Te voitte antaa sen roolin kuolla siihen, jättää sen tänne ja aloittaa uuden elämän.
Eräs teatteriseurue harjoittelee näytelmää. Työryhmän pureskellessa kynsiään taiteellisen dilemman edessä, sisään paukkaa eriskummallinen joukko. He tuovat mukanaan tarinoita, jotka ovat jo vuosikymmeniä jatkuneita, katkeamattomia katkeruuden säikeitä. Joukko kaipaa teatteriseurueen apua, sillä nämä tarinat pitäisi saada kuuluville.
Keltainen pallo on Tuomas Timosen kirjoittama tarina suomalaisista ja heidän yksinäisyydestään. Tuulipukujen ja panttipullojen alle piiloutuu satoja rooleja, joihin ihminen kuin huomaamattaan ajautuu samastumaan. Teos muistuttaa, että roolista kuin roolista on mahdollista irtautua, eikä kenenkään tarvitse elää koko elämäänsä yhden roolin vankina.
Etelä-Pohjanmaan Opisto on Ilmajoella sijaitseva kansanopisto, jossa on mahdollisuus opiskella päätoimisesti tanssia, teatteria, maskeerausta ja musiikkia. Lisäksi Etelä-Pohjanmaan Opisto tarjoaa peruskoulun päättäneille oppivelvollisille mahdollisuuden opiskella taideaineita vuoden verran Opistovuosi ilmaisulinjalla, joka sisältää laajat teatterin, tanssin, maskeerauksen tai musiikin. Opinnot toteutetaan tiiviissä yhteistyössä opiston taideopintolinjojen kanssa.
22. - 24.5.2025
22.05.2025 klo 1800 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Osta liput |
23.05.2025 klo 1200 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Osta liput |
23.05.2025 klo 1800 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Osta liput |
24.05.2025 klo 1300 | Keltainen pallo | Elissa-Studio | Osta liput |
Perus | 20 € |
Lapsi / opiskelija | 15 € |
Hintoihin lisätään Lippupisteen tilausmaksut, alk. 1,5 €.
Rooleissa Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssi- ja teatterilinjan sekä Opistovuosi-ilmaisulinjan opiskelijat: Laura Hiipakka, Lucas Jantunen, Hilmaliina Koivisto, Merja Laine, Ella Luoma, Erin Mizer, Miki Mourujärvi, Nella-Katariina Mäkelä, Milla Nikula, Peppi Tulasalo, Mikael Vainionpää ja Ronja Vehviläinen
Käsikirjoitus Tuomas Timonen Ohjaus Salla Virkkala Koreografia Johanna Stenroos Äänisuunnittelu 1Tipe / Tiitus Ahokas Laulun ohjaus Jenni Salo Maskeerauksen ohjaus Minna Salo ja Pia Pennala Valosuunnittelu- ja valoajo Seinäjoen kaupunginteatteri Ääniteknikko Seinäjoen kaupunginteatteri Maskeeraus Etelä-Pohjanmaan Opiston meikkauksen ja maskeerauksen opintolinja
Näytelmän oikeuksia valvoo Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry.
TYHY-päivät ♥ kokoukset ♥ asiakastilaisuudet
Varaisitko firmalle vaihteeksi ennennäkemättömän piinaavan kokouspäivän? Tai virkistyisikö tiiminne viettämällä TYHY-päivän kylmä hiki otsalla? Vietä uudenlainen virkistyspäivä klassikkotrillerin, karmaisevan jännärin tai vaikuttavan musikaalimme parissa!
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
18.03.2025 klo 1100 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
20.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1800 | Eikä yksikään pelastunut | Alvar-sali | Osta liput |
21.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1300 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.03.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
22.03.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
26.03.2025 klo 1000 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
27.03.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |