Blogi

Sohvakriitikolta: Normaalius on yksilöllistä

1.3.2023

Jani Johansson on Addamsin perheen Fester-setä. Kuva: Jukka Kontkanen

Seinäjoen kaupunginteatterin juhlavuoden ensimmäinen musikaalikomedia todistaa teatterin olevan aikaansa seuraava, monipuolista viihdettä tarjoava ja uusia katsojaryhmiä houkutteleva. The Addams Family –musikaalikomedian yleisöön mahtui isovanhempia ja vanhempia lastensa kanssa. Esitys vetoaa erityisesti nuoriin ja nuoriin aikuisiin, jotka ovat kasvaneet animaatioiden äänimaailman, Netflixin elokuvien ja sarjojen sekä tik tokin tanssivideoiden maailmassa. Esityksen alun nerokas videon käyttö loi elokuvamaisen tunnelman. Varsinkin tosi-TV:n ystävät kokivat olonsa kotoisaksi, kun saivat ihailla suvantokohdissa lähikuvaa kuusta kuin Love Islandilla eikä illan Salaisuuksien paljastus -pelikään kovin paljon poikennut sen suositusta totuus vai tehtävä -seurapelistä.

Riikka Aurasmaan suunnitteleman lavastuksen ja pukusuunnittelun merkitystä ja Johanna Uusitontin naamioinnin nerokkuutta ei voi tarpeeksi korostaa. Erityisesti näyttämön alta nousevat huoneet ylittivät kaikki odotukset. Hahmot ovat uskollisia aiemmin nähdyille esikuvilleen, mutta harvoin näkee yhtä hienoa historiallista ajankuvaa vaatetuksen muutoksesta kuin esiäitien päällä. Peruukit kruunasivat kokonaisuuden. Visuaalisen onnistumisen lisäksi puvustus mahdollisti vaativat tanssiliikkeet ja toiminnan.

Tampereen ammattikorkeakoulun musiikkiteatterin opiskelijat toivat lavalle jatkuvasti elämää, vaikka esittivätkin haudasta nousseita esiäitejä. Tällainen jatkuva liike tekee esityksestä lapsille soveltuvan, koska tylsiä kohtauksia ei ole. Koreografi Jyri Numminen oli luonut tanssien kautta toimivan kokonaisuuden, joka yhdisteli ajankohtaisia tanssityylejä perinteisempiin kuvioihin. Tango-osuudet olivat kaunis kunnianosoitus Seinäjoelle tangokaupunkina.

Esitystä on kuvattu sanoilla ”kun outous on normaalia.” Tämä normaaliuden pohdinta on ollut jo syyskauden kolmea ensi-iltaa yhdistävä teema. Säilyykö arki normaalina, jos tapahtuu katastrofi tai läheinen kuolee? Kasvaako lapsista normaaleja kriisien keskellä ja millaiset jäljet koulukiusaaminen jättää? Jermo Grundströmin ohjaama The Addams Family tuo ehkä selvimmin esiin sen ajatuksen, että normaalius on yksilöllistä. Addamsin perheen vanhempien parisuhteen onni perustui siihen, että mitään asioita ei salattu ja Beinekenin pariskunnan pitkän liiton tae oli se, ettei asioita kerrottu. Monin tavoin erilaisista taustoista tulevien Wednesday Addamsin ja Lucas Beinekenin yhteisen avioliiton edellytykseksi tarvittiin riittävästi hulluutta ja kykyä ottaa riskejä. 

Moni avioliitto pelastuisi, jos puolisoilla ei olisi salaisuuksia ja he tanssisivat joka päivä yhdessä.

Ihmisen onni voi löytyä hyvinkin erilaisista lähteistä ja toiminnan motiivitkin voivat olla yllättäviä. Addamsin perheen kuopuksen onneen tarvittiin isosisko kidutusvälineineen ja hirviö kaappiin. Perheen äiti, Morticia, taas kaipasi romanttiselle lomalle Pariisin viemäreihin. Mumman harrastama vapaaehtoistyö sydänsairaalassa vaikutti kirjaimellisesti sydämelliseltä. Vastaavasti Beinekenin perheen äiti, Alice, kehittyi runotytöstä kaikkien räppäreiden äidiksi. Isä Beineken sen sijaan löysi nuoruutensa rokkikitaristin liivipukunsa alta.

Aluksi voi tuntua vieraalta ajatus, että joku nauttii kärsimyksestä, kauhusta ja kuolemasta. Jostakin kumpuaa kuitenkin ihmisten sensaation nälkä. Jos miettii lööppejä ja klikkiotsikoita, joihin kaivetaan uutisista yleensä se nurja puoli, niin täytyyhän sen ihmisiä kiinnostaa. Muuten ei media sitä hyödyntäisi. The Addams Family -musikaalikomedia tekee kuitenkin synkästä puolesta vähemmän karmivan ja ymmärrettävämmän. Lopulta synkätkin hahmot kaipaavat rakkautta ja hyväksyntää.

Näyttelijöiden suorituksissa lauluosuudet liittyivät saumattomasti puheen keskelle. Ilpo Tiihosen laulujen suomennokset ansaitsevat kiitoksen, koska ne toivat lisäarvoa esitykselle. Jussi Jätinvuoren Pugsley Addams oli hieno yhdistelmä pientä poikaa ja tulevaa psykopaattia. Sanni Lehdon Wednesdayn laulu ja tanssi valloittivat yleisön. Sisarusten suhde oli kuvattu karikatyyrinäkin läheiseksi. Antti LJ Pääkkönen voisi lukea vaikka puhelinluetteloa ja hänen äänensä kiehtoisi silti.

Addamsin ja Beinekenin pariskunnista vaimot nousivat merkittävämpiin rooleihin kuin miehensä. Mia Vuorelan Morticia oli hykerryttävä yhdistelmä kohtalokasta vamppia, marttyyriäitiä ja perheen pomoa.  Hanna Kailan Alice Beineken oli kaikessa normaaliudessaan niin ylenpalttinen, että hän oli parhaimmillaan jopa Morticialle uhka. Herrat, Esa Ahosen Gomez Addams ja Heikki Vainionpään Mal Beineken, tiesivät kumpikin paikkansa ja lunastivat vaimojensa sekä yleisön odotukset.

Lavalla nähtiin usein Jukka Puronlahden hovimestari Lurch ja Mari Pöytälaakson Addamsin perheen salaperäinen Mumma.  Kummankin rooli oli vähäsanaisuudestaan huolimatta näkyvä. Lurch oli karmiva mutta sympaattinen. Fester-setä oli läsnä monissa esityksen siirtymissä. Jani Johansson on niin taitava näyttelijä, että hän tekee vähäisemmästäkin roolista merkityksellisen. Kotimatkalla teatterista totesivat Johanssonista sekä äiti että tytär, että siinä miehessä on karismaa.

The Addams Family tulee varmasti olemaan vetovoimainen esitys myös koko Suomen mittakaavaa ajatellen. Teatteri voisi tuotteistaa esitystä esimerkiksi tekemällä huoneentauluja Addamsin pariskunnan avioliittolupauksista, joista löytyi taulu perheen kylpyhuoneesta. Moni avioliitto pelastuisi, jos puolisoilla ei olisi salaisuuksia ja he tanssisivat joka päivä yhdessä. Näin vaalien aikaan olisi kysyntää myös Mumman totuusseerumille. Teatterin yhteiskunnallinen vaikuttaminen kirkastuisi selvemmin ja vaalipaneelit voisivat olla oikeasti kiinnostavia.

HELMI TUOMINEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.