Tiedotteet

Nimeni on Susanna kertoo ystävyydestä

13.3.2018

Syksyllä 2018 Seinäjoen kaupunginteatterissa ensiesitetään suomeksi tanskalaisnäytelmä Nimeni on Susanna. Se on koskettava draama neljästä ystävästä, joista yksi sairastuu Alzheimerin tautiin.

Nimeni on Susanna. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki.Nimeni on Susanna kertoo kaiken kestävästä ystävyydestä. Suomen ensiesityksensä saavassa draamassa näyttelevät Mari Pöytälaakso (vas.), Maria Pere, Liisu Aurasmaa ja Mia Vuorela. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki, Seinäjoen kaupunginteatteri.

”Ystävyys ei voi olla sellaista, että lasketaan, kuka auttaa enemmän” todettiin muistisairaudesta kärsivän julkisuuden henkilön haastattelussa hiljattain.

Juuri tästä on kyse ensi kertaa Suomessa nähtävässä Nimeni on Susanna -näytelmässä. Lempeä draama kertoo neljästä ystävästä, joista yhden kohtaloksi koituu sairastua Alzheimerin tautiin vain vähän yli viisikymppisenä. Se, mitä sairastumisesta seuraa, on kunnianosoitus kaiken kestävälle ystävyydelle, yhteenkuuluvuudelle ja elämälle.

Neljää, elämästään täysillä nauttivaa naista näyttelevät Liisu Aurasmaa, Maria Pere, Mari Pöytälaakso ja Mia Vuorela.

Näytelmä ensiesitettiin Tanskassa vuonna 2014. Sen on Seinäjoen kaupunginteatterille suomentanut Aino Piirola. Nimeni on Susanna saa ensi-iltansa 13. syyskuuta Elissa-näyttämöllä, jonne sen ohjaa Satu Linnapuomi.

Elissa-näyttämö on Seinäjoen kaupunginteatterin studionäyttämö (Alvar Aallon katu 12).

Kommentit (1)

    Tiina Hietala sanoo:

    Mielenkiintoinen aihe…sairaudesta joka voi iskeä pitkästi alle 70 vuotiaisiinkin!

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
19.08.16:00KesäteatteriSeminaarimäen MieslaulajatTäynnä
22.08.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
23.08.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
05.09.19:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
07.09.19:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
08.09.13:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
08.09.18:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
13.09.19:00ElissaNimeni on SusannaTäynnä
14.09.19:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
15.09.13:00ElissaNimeni on SusannaTilaa »
15.09.13:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
15.09.18:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »
15.09.18:00ElissaNimeni on SusannaTilaa »
21.09.19:00ElissaNimeni on SusannaTilaa »
21.09.19:00VanhaSarjahurmaajatTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

Kesäkomedia vie Tallinnaan, tere tulemast!PÄIVÄRISTEILY