Blogi

Kurkistuksia uskonnollisuuteen elokuvan ja teatterin kautta

12.10.2017

Uskonnon ja psykologian lehtori Tarja Heikkilä kertoo pohtivansa usein, millaisin keinoin nuorille voisi antaa valmiuksia uskonnollisten liikkeiden ja yksilöiden uskonnollisten kokemusten ymmärtämiseen.

Monet lukiolaiset kokevat, että uskonnon merkitys vähenee maailmassa. Keskustelen heidän kanssaan usein, pitääkö käsitys maailmanlaajuisesti paikkansa, miksi Suomessakin kuitenkin syntyy yhä uusia karismaattisia seurakuntia ja millä keinoin valovoimaiset uskonnolliset johtohahmot saavat ihmisiä mukaan uskonnollisiin tilaisuuksiin. Ne suunnitellaan tarkasti: musiikissa on tuore soundi, valot ja lavasteet luovat tunnelmaa ja osallistujien pukeutumistyylikin on mietitty huolitellusti; yhteisöllisen kokemuksen synnyttämiseksi vieras saattaa saada halauksen erityiseltä tervetulotiimiltä.

Nykylukiossa uskonnonopetus ei ole uskonnon harjoittamista eikä hengellistä julistusta.

Nykylukiossa uskonnonopetus ei ole uskonnon harjoittamista eikä hengellistä julistusta. Voimme mennä opiskelijaryhmien kanssa vierailulle uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksiin tarkkailemaan tapahtumia kuin uskontotieteilijän silmälasien läpi. Vaikka uskonnolliset teemat eivät ole näytelmissä tai elokuvissa kovin usein keskiössä, aina silloin tällöin jokin teatteriesitys tai elokuva antaa loistavan mahdollisuuden jäsentymättömän tirkistelyn sijaan uskonnollisten ilmiöiden analyyttiseen tarkasteluun. Elokuva- ja teatteritaiteen äärellä voimme pohtia, millaisia tunteita ja kokemuksia uskonnot tuottavat yksilöille ja millaista sosiaalista dynamiikkaa erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä on.

Tutkimme myös, asettaako uskonnollinen liike jäsenilleen väljät vai tiukat vaatimukset?

Voimme keskustella siitä, millaisia opillisia painotuksia teoksessa esitetty uskonnollisuus edustaa. Tunnistammeko sieltä konservatiivisia, liberaaleja tai fundamentalistisia ajatuksia tai sitä, miten erehtymättömänä uskonnollinen yhteisö oppejaan pitää. Voimme myös arvioida, millainen asema uskonnollisen yhteisön auktoriteeteilla on ja saako johtajien ajatuksia kritisoida.

Pyydän katsojaa kiinnittämään huomiota uskonnollisen yhteisön rakenteeseen: edustaako se institutionalisoitunutta kirkkoa, jolla on vakiintunut muoto ja pitkä historia, vai onko kyseessä lahko tai kultti. Lahko-käsite ei tällöin ole arvottava, vaan viittaa uudistusliikkeeseen, joka on mahdollisesti irtautunut suuremmasta uskonnollisesta yhteisöstä ja tavoittelee näkemyksensä mukaan aitoa ja puhdasta uskon ydintä.

Tutkimme myös, asettaako uskonnollinen liike jäsenilleen väljät vai tiukat vaatimukset eli miten paljon yhteisö määrää yksilön henkilökohtaista elämää ja vallitseeko yhteisössä esimerkiksi niin voimakas yhdenmukaisuuden paine, että se ei salli jäsenilleen eriäviä mielipiteitä.

Esitystä seuraavat voivat pohtia, näyttääkö yhteisö ohjaavan jäseniään “me ja muut” -ajatteluun, suhtautuuko se sopuisasti yhteiskuntaan ja yhteisön ulkopuolisiin vai onko normina ottaa jopa pelokkaasti etäisyyttä niihin, jotka eivät kuulu yhteisöön.  Arvion kohteena on siis myös se, pitääkö entinen minuus, maalliset ystävät tai yhteisöstä lähteneet hylätä vai vahvistaako yhteisö myönteisellä tavalla yksilön kaikkia ihmissuhteita.

Uskonnon kokemuksellista ulottuvuutta voi jäsentää sen kautta, ilmenevätkö yksilön kokemukset voimakkaina tunteina, hurmoksena, transsina, radikaaleina kääntymiskokemuksina, näkyinä, profetioina, kielilläpuhumisena vai parantamis- ja ihmekokemuksina. Kuvataanko teoksessa mystisiä tuntemuksia yliluonnollisen läsnäolosta tai ns. sulautumiskokemuksia, joissa yksilöllisyys häviää ja yksilö kokee olevansa yhtä universumin kanssa. Uskonnolliset kokemukset eivät nimittäin selity vain yksilöpsykologisten erojen avulla vaan uskonnolliset yhteisöt normittavat sitä, millaiset tunteet ja kokemukset ovat sosiaalisesti sallittuja ja tavoiteltavia; ne myös ohjaavat, millä keinoin näitä kokemuksia voi saavuttaa. Joissakin yhteisöissä voimakkaita kokemuksia vieroksutaan ja osallistujia ohjataan pikemminkin rauhalliseen yksityiseen pohdiskeluun ja hartaudenharjoitukseen – turvallisuudentunteen etsintään.

On myös tärkeä pohtia sitä, miten totuudenmukaisen ja monipuolisen kuvan esitys tai elokuva antaa kyseisestä uskonnollisesta yhteisöstä. Kuvataanko uskonnolliset hahmot stereotyyppisesti ja kliseiden kautta vai välittyykö teoksesta pyrkimys aitoon ymmärrykseen. Katsoja voi miettiä, syntyykö esityksen tai elokuvan jännite siitä, että se tuo esiin uskonnon pimeää puolta, jossa uskonto nähdään uhkana yksilön mielenterveydelle ja individualistiselle itsensä toteuttamiselle. Olennaista lienee se, esitelläänkö uskonto ongelmien aiheuttajana vai myös henkisenä voimavarana, joka antaa elämälle merkitystä ja auttaa kriisien ratkaisussa.

TARJA HEIKKILÄ
Psykologian ja uskonnon lehtori

Seuraavassa lista elokuvista ja teatteriesityksistä, joiden äärelle voi pysähtyä tarkastelemaan, miten elokuvat ja teatteri uskontoja kuvaavat:

Elokuvia

• Silence. Ohjaus Martin Scorsese, 2016.
• Jumalista ja ihmisistä. Ohjaus Xavier Beauvois, 2010.
• Kielletty hedelmä. Ohjaus Dome Karukoski, 2009.
• Postia pappi Jaakobille. Ohjaus Klaus Härö, 2009.
• Avatar. Ohjaus James Cameron, 2009
• Pieni pyhiinvaellus. Ohjaus Heikki Kujanpää, 1999.
• Jonas Gardellin romaanitrilogiaan pohjautuva tv-sarja Älä koksaan pyyhi kyyneliä paljain käsin. 2013.

Näytelmiä

• Juha Luukkosen ja Ari-Pekka Lahden Seinäjoen kaupunginteatterille kirjoittama ja Juha Luukkosen ohjaama Saarnaaja saa kantaesityksensä 8.11. 2017.
• Pauliina Rauhalan romaaniin pohjautuvaa Taivaslaulu-näytelmää esitettiin vuonna 2015 sekä Oulun kaupunginteatterissa että Tampereen Työväen Teatterissa.
• Juha Jokelan käsikirjoittama Fundamentalisti-näytelmää on esitetty useissa ammattiteattereissa 2006-2010 .
• Kristuksen morsian. Käsikirjoittaja Heidi Junkkaala.  Kansallisteatterissa kaudella 2010-2011. Ohjaaja Kari Paljakka ohjannut käsikirjoituksen pohjalta elokuvan 2013.