Blogi

Kuka kukin on? – Suomalaisuusmiehet ja Kiven toverit

29.1.2016

Aleksis Kivi -näytelmässä on Kiven perheen lisäksi mukana joukko oikeita historiallisia henkilöitä, jotka vaikuttivat paitsi Kiven elämään, myös Suomen elämään. Kivi elää ikään kuin kahden eri sukupolven välissä. Häntä vanhemmat romanttisen suomalaisuuden puolestapuhujat Meurman ja Ahlqvist sekä heitä nuorempi Yrjö-Koskinen ajavat ennen kaikkea suomalaisuuden aatetta – ja heillä on valtaa päättää Kiven teosten kohtalosta. Kiveä nuoremmat, mutta opinnoissaan pitemmälle ehtineet opiskelijatoverit Bergbom, Forssell, Nervander ja Swan tarjoavat enemmän hyväksyntää ja taloudellistakin apua, mutta heiltä puuttuu valtaa.

Karl August Engelbrekt Ahlqvist, kirjailijanimeltään A. Oksanen (1826–1889) oli filosofian tohtori, Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston suomen kielen ja kirjallisuuden professori, kirjallisuuskriitikko ja palkittu tiedemies, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Kuopiosta kotoisin oleva piian ja vapaaherran poika oli omaksunut runebergiläisen romanttisen kuvan Suomen kansasta. A. Oksasen nimellä kirjoitettu nykyinen maakuntalaulu Savolaisen laulu kuvaa hyvin tätä ihanteellista käsitystä maasta ja sen kansasta.

Aleksis Kiven teokset joutuivat Ahlqvistin hampaisiin jo aiemmin, mutta toukokuussa 1870 Ahlqvist julkaisi Finlands Allmänna Tidning -lehdessä murskaavan arvion Seitsemästä veljeksestä. Kielitieteilijänä hän vieroksui Seitsemän veljeksen puhekielen ruotsalaisvaikutteita. Tämän lisäksi Ahlqvistin jyrkkää suhtautumista veljesjoukkoon ja heidän juopotteluunsa on selitetty sillä, että talvella 1869 Ahlqvistin kolme poikaa kuoli tulirokkoon. Lisäksi hänen oma veljensä oli juoppo ja aiheutti taloudellisia hankaluuksia sukulaisilleen.

Ahlqvist oli Suometar-lehden perustajia ja ahkeria kirjoittajia. Myöhemmin Ahlqvistista tuli Aleksanterin yliopiston vararehtori ja rehtori ja hän sai kanslianeuvoksen ja valtioneuvoksen arvonimet.

Agathon Meurman (1826–1909) oli Pietarissa ja Helsingissä opiskellut Liuksialan kartanon omistaja, kunnallisneuvos ja Suomalaisen puolueen toimijoita, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Kangasalan karhuna tunnettu suurtalonpoikien edustaja lukeutui puolueen vanhoilliseen siipeen ja näki esimerkiksi luokkaerojen kuuluvan maailmanjärjestykseen. Suurten nälkävuosien aikana hän kannatti kovaa linjaa ja vastusti kerjäläisten hätäapua.

Aleksis Kiven kuvaus kansasta sai hänet takajaloilleen. Hän edusti ihanteellista kansallisromantiikkaa ja halusi nähdä kansan jalompana ja hyveellisempänä kuin Kivi veljekset kuvasi. Hänen kirjoittamaansa ankaraa arvostelua ei lehdessä julkaistu, mutta puolueen sisällä Meurman teki töitä sen eteen, että Seitsemän veljestä tuomittaisiin.

Myöhemmin Meurmanista tuli pitkäaikainen talonpoikaissäädyn valtiopäiväedustaja ja mm. Suomen Pankin valtuuskunnan jäsen. Hän oli lisäksi mm. Kansanvalistusseuran hallituksen puheenjohtaja ja kirkolliskokouksen osanottaja. Hän toimitti sanakirjoja sekä kirjoitti useita ajankohtaisiin kysymyksiin kantaaottavia tekstejä Suometar-lehteen, jonka perustajajäseniä hän oli.

Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, ent. Georg Zacharias Forsman, kirjailijanimeltään Yrjö Koskinen (1830–1903) oli filosofian tohtori, Keisarillisen Aleksanterin Yliopiston yleisen historian professori ja Uusi Suometar -lehden perustaja, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Vaasasta kotoisin oleva Forsman oli huippulahjakas opiskelija ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Hän oli hyvin suomenmielinen ja kirjoitti lähes koko tuotantonsa suomen kiellellä, jonka opiskeli vasta lukio-opintojen jälkeen. Koskinen oli Suomalaisen puolueen ideologinen johtohahmo. Suomenmielisen Aleksis Kiven Yrjö-Koskinen tunsi, sillä Kivi oli hänen veljiensä toveri.

Myöhemmin Yrjö-Koskinen oli niin pappissäädyn kuin aateloimisensa jälkeen aatelissäädynkin valtiopäiväedustaja. Virassaan kirkollistoimikunnan päällikkönä hän vaikutti merkittävästi suomenkielisten koulujen lisääntymiseen.

Carl Gustaf Swan (1839–1916) oli filosofian maisteri, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Maalahdesta kotoisin oleva kappalaisen poika suoritti ylioppilastutkinnon Vaasan lukiossa 1857 ja lähti opiskelemaan Helsinkiin. Siellä hän tutustui Aleksis Kiveen ja kuului siihen samaan pohjalaisten opiskelijoiden piiriin kuin Forssellin veljekset ja Jaakko Forsman. Myöhemmin sanomalehtimiehen sujuvuudella Swan on useissa yhteyksissä kirjoittanut muistikuviaan Aleksis Kivestä.

Swan toimi opettajana Helsingin lisäksi Kaskisissa, myöhemmin Swan perheineen muutti Lappeenrantaan. Toimittuaan sielläkin joitakin vuosia opettajana hän perusti Lappeenrannan uutiset -sanomalehden, toisen nykyisen Etelä-Saimaan edeltäjistä. Lisäksi hän oli kaupunginvaltuuston jäsen ja työväenyhdistyksen puheenjohtaja. Yksi hänen yhdeksästä tyttärestään on kirjailija Anni Swan.

Emil Fredrick Nervander (1840–1914) valmistui filosofian kandidaatiksi, kirjoitti lehteen taide- ja teatteriarvosteluja ja julkaisi teokset Dikter ja Honkain tarinoita samana vuonna 1869, kun Seitsemän veljestä valmistui.

Helsingistä kotoisin oleva Nervander opiskeli Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa ensin luonnontieteitä ja sitten taidehistoriaa. Hän tutustui Aleksis Kiveen opiskelijatovereiden kautta ja ihaili suuresti Kiven tuotantoa.

Myöhemmin Nervander toimi Åbo Posten -lehden päätoimittajana ja oli mukana Turun tuomiokirkon korjausvaltuuskunnassa ja muinaismuistojen järjestämiskomiteassa. Hän on ollut mukana perustamassa Suomen muinaismuistoyhdistystä.

Ernst Albert Forssell (1840–1904) oli filosofian ja molempien oikeuksien kandidaatti sekä varatuomari, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Ilmajoella syntynyt apteekkarin poika asui opiskellessaan Helsingissä kevätlukukauden 1859 Aleksis Kiven kanssa ja ystävystyi tämän kanssa säilyttäen ystävyyden aina Kiven kuolemaan saakka. Forssellin kautta Kivi tutustui muihinkin pohjalaisiin opiskelijoihin, esimerkiksi Albertin veljeen Theodoriin, Carl Gustaf Swaniin ja Jaakko Forsmaniin, Yrjö-Sakari Yrjö-Koskisen nuorempaan veljeen. Myöhemmin Forssell tuki Kiveä taloudellisesti tämän uralla. Hän myös piirsi ainoan tunnetun kuvan Aleksis Kivestä, tosin vasta arkussa makaavasta ruumiista.

Myöhemmin Forssell toimi eri viroissa niin Porvoon tuomiokapitulissa kuin senaatissakin. Hän oli myös kahden eri lehden päätoimittaja ja Porvoon kaupunginvaltuuston jäsen.

Kaarlo Juhana Bergbom (1843–1906) oli filosofian tohtori sekä suomenkielisten teatterinäytösten järjestäjä, kun Seitsemän veljestä valmistui vuonna 1869.

Viipurilaisesta sivistyskodista kotoisin oleva teatterin ja oopperan suuri ystävä oli perehtynyt laajasti em. taidemuotoihin Euroopassa. Hän oli myös opiskeluaikanaan tutustunut Aleksis Kiveen: auttoi tätä rahallisesti Nummisuutarien julkaisemissa ja myöhemminkin kirjoitti arvosteluja Kiven näytelmistä. Keväällä 1869, kun Kivi toi Seitsemän veljestä odottamaan julkaisupäätöstä SKS:aan, sai ensi-iltansa Helsingissä myös hänen näytelmänsä Lea Bergbomin ohjauksessa. Näytelmästä tuli menestys ja huomionarvoista on, että Kiven toivomuksesta Leaa esitti nainen eikä ajan yleisen tavan mukaan mies.

Myöhemmin Bergbom perusti Suomalaisen teatterin (joka myöhemmin vaihtoi nimensä Suomen Kansallisteatteriksi) ja Suomalaisen oopperan (Kansallisoopperan edeltäjän). Häntä pidetään suomalaisen teatterin ja oopperan isänä.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura perustettiin 1831, kun haluttiin edistää sitä, että suomen kieli ”saataisiin tointumaan” kirjoittamisen ja kirjallisuuden kieleksi. Perustajina oli joukko Helsingin yliopiston piiriin kuuluvia miehiä ja sihteerinä toimi Elias Lönnrot.

Seuran tavoitteena oli suomenkielisen kirjallisuuden lisääminen ja ensimmäiseksi tehtäväksi nousi kansanrunouden kerääminen sekä julkaiseminen. Seura onkin julkaissut sihteerinsä keruutyön tulokset: Kalevalan ja Kantelettaren. Seura julkaisi myös ensimmäisen suomenkielisen romaanin Seitsemän veljestä, vaikka näytelmän katsoneet tietävätkin, että ihan kivutonta se ei ollut.

Alusta asti SKS on julkaissut niin tietokirjoja kuin kaunokirjallisuuttakin ja on edelleen Suomen suurin humanistisen tiede- ja tietokirjallisuuden kustantaja. Seuran tiloissa Helsingissä sijaitsevat myös suomalaisen kirjallisuuden arkistot: niin Aleksis Kiven kuin vaikkapa Samuli Paulaharjunkin arkistot.

Suomalainen puolue syntyi 1850-luvun puolivälissä lähinnä kielikysymyksen ympärille J. V. Snellmanin ajatusten innoittamana. Snellmanin jälkeen koko 1800-luvun loppupuolen puolueen johtajana oli astetta radikaalimpi ”jungfennomaani” Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen. Venäjän sortotoimien alettua puolue kuitenkin omaksui Yrjö-Koskisen johdolla myöntyväisyyskannan ja puolueesta erosi nuorsuomalaisten joukko, joka vastusti sortotoimia.

Suometar on ensimmäinen varsinainen suomenkielinen sanomalehti (perustettu 1847) ja sen perustajajoukkoon kuului esimerkiksi August Ahlqvist. Lehti ajoi pitkälti samankaltaisia ajatuksia kuin Suomalainen puoluekin. Vanhojen ja uudempien fennomaanien välistä ajattelun eroa kuvaa se, että 1860-luvulla lehti jouduttiin lopettamaan taloudellis-poliittisten ongelmien vuoksi ja Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen perusti 1869 Uusi Suometar -lehden yhdessä mm. veljensä Jaakko Formanin kanssa. Jonkin aikaa lehti oli suurin suomenkielinen sanomalehti, ennen kuin Helsingin Sanomat kasvoi suuremmaksi. 1918 lehti lopetettiin ja sen tilalle perustettiin Uusi Suomi.

KRISTIINA VÄLINIEMI, FM
Kirjoittaja on äidinkielen opettaja, joka on työelämäyhteistyön kehittämisjaksolla Seinäjoen kaupunginteatterin markkinointi- ja tiedotusosastolla.

Lähteet

• 375 humanistia – Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta. Verkkoaineisto.
• Tuomas M. S. Lehtonen: SKS pähkinänkuoressa. Verkkoaineisto.
• Pentti Paavolainen: Nuori Bergbom. Kaarlo Bergbomin elämä ja työ I. Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 2014.
• Suomen kansallisbiografia.
• Viljo Tarkiainen: Aleksis Kivi. Elämä ja teokset. WSOY 1951.
• Tuula Uusi-Hallila: Kieli ja identiteetti (SKS), verkkoaineisto.
• Yhdeksän mustaa joutsenta. Swanin sisarusten kirjeitä: kokemuksia, elämyksiä ja ajatuksia autonomian ajan Suomessa. SKS 1993.