Tiedotteet

Kaisa on suomalaisen näytelmän merkittävimpiä naishahmoja

27.8.2014

Seinäjoen kaupunginteatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta nostaa esiin Paavo Haavikon näytelmän, jossa taloudellisista ongelmista puhutaan kansankomedian keinoin.

Paavo Haavikko on Suomen kansainvälisesti palkituin kirjailija, jonka draamatuotanto teattereissa on jäänyt vähemmälle käytölle.

Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle nyt nouseva Haavikon Kaisa ja Otto on varsinainen löytö. 1970-luvulla kirjoitetun näytelmän käsittelemät asiat ovat yllättäen täysin tuoreita meidän aikanamme. Näytelmän tapahtumat alkavat optimisesti: mattoja pestään ja karvoja leikataan, maata j a puuta myydään, ostetaan ja rikastutaan – kunnes iskee lama.

Kimmo Kahra on Kalle Holmbergin ja Kari Heiskasen ohella maan ahkerin Haavikon näyttämöteosten ohjaaja. Menestykseksi nousi hänen vuona 1987 ohjaamansa Vaasan kaupunginteatterin, kaupunginorkesterin ja oopperan yhteistuotanto Kuula 1918.
Kahra ohjasi Kaisan ja Oton edellisen kerran vuoden 1992 suuren laman tunnelmissa. Miten synkille ajoille voi nauraa?
– Olen sitä mieltä, että Haavikon komedia tarjoaa meidänkin aikaamme oivaltavan ja tarkasti näkevän ihmisen naurun. Historia 60-luvulta nykypäivään on hyvä nähdä laajassa perspektiivissä vaikka sitä sitten pitäisi tarkkailla peräti kuusta käsin, luotaa Kahra.

Myymisen ja rakastamisen ristiriita

Kaisa Kaisattaren roolin, jota voi pitää yhtenä suomalaisen näytelmän merkittävimmistä naishahmoista, näyttelee Leena Rousti. Paljon maata omistava ja miestä etsivä aistikas nainen ei pysty ratkaisemaan myymisen ja rakastamisen ristiriitaa.
– Kaisa on määrätietoinen tuuliviiri, nainen, jonka jalat ovat kyllä tukevasti maan pinnalla, mutta pää korkealla pilvien yläpuolella, Rousti kuvailee roolihahmoaan.

Kaisan ikiystävän Oton roolissa on Matti Suokonautio. Paikkakunnan arkipäivän vaikuttajaa, taksikuskia, näyttelee Jukka Puronlahti. Kaisan tyttärien, vaalean ja tumman, rooleissa nähdään Mari Pöytälaakso ja Maria Pere. Heidän perässään käy kuumana Turo, jota näyttelee Tampereelta vierailulle saapuva Tuukka Huttunen. Esa Ahonen on pankinjohtaja, Jani Johansson näyttelee maanmittaria, kirvesmiestä ja nimismiestä, Pekka Hautala (avust.) on vikkeläliikkeinen maanmittarin apulainen.

Lavastajana vierailee Teppo Järvinen Tampereen työväen teatterista. Puvut on suunnitellut Leena Rintala, valot Tomi Suovankoski ja äänet Sami Silén. Näytelmässä soivat nostalgiset kotimaiset sävelmät.

Ensi-ilta 6.9.2014 suurella näyttämöllä.

Kimmo Kahran Haavikko-ohjaukset:
– Audun ja jääkarhu, 1985 Vaasan kaupunginteatteri
– Kuula 1918, 1987 Vaasan kaupunginteatteri
– Englantilainen tarina, 1991 Turun kaupunginteatteri
– Kaisa ja Otto,
– Kilpikonna, 2001 Telakka
– Aukeilla seuraa tuulen pyörre, 2007 Kajaanin runoviikot

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
13.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
14.02.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput
14.02.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1300 SEILI Alvar-sali Osta liput
15.02.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
15.02.2025 klo 1900 Club For Five 25 v -kiertue Alvar-sali Osta liput
19.02.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta Alvar-sali Osta liput
20.02.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut