Väliaika

Blogi

Blogiarvio: Kuvat, sanat ja muistot ravistelevat monella tasolla

31.10.2022

Sekavat muistot ja epätietoisuus tapahtuneesta saattavat vaivata ihmistä läpi elämän. Eläkkeellä oleva Helsingin piispa Eero Huovinen on pohtinut ja potenut äidinkaipuutaan koko elämänsä. Hän oli vain yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä Aili menehtyi sairauteen.

Isä Lauri pakeni suruaan työhön ja opiskeluun. Hän kätki murheen sisälleen eikä puhunut äidin kuolemasta lastensa kanssa. Ailin ja Laurin avioliitosta jäi kolme poikaa, Eero, Matti ja Sakari.

Vasta isän kuoltua vuonna 1994 Eero Huovinen sai luettavakseen äitinsä ja isänsä kirjeenvaihdon ja päiväkirjat. Menneisyys alkaa purkautua muistoina, kuvina ja tarinoina viisikymppiselle miehelle.

Teatterin taiteellinen johtaja Pauliina Salonius on kirjoittanut ja ohjannut Eero Huovisen muistelmateoksen Äitiä ikävä pohjalta sykähdyttävän monisyisen näytelmän. Elissa-näyttämön tiiviissä tilassa katsoja pääsee seuraamaan sotien jälkeisen ajan helsinkiläisperheen selviytymistarinaa aitiopaikalta.

Pelkistetty ja avara näyttämökuva

Lavastussuunnittelija Riku Suvitie on piirtänyt selkeän ja avaran näyttämökuvan. Lavalla on sänky, penkki ja koristeellinen nojatuoli. Siinä ikääntyvä piispa istuu sukeltamassa vanhempiensa avioliiton alkuvuosiin kirjeenvaihdon, kahvilalaskujen ja bussilippujen kautta.

Valkoinen nukkekoti on monitasoinen symboli. Ibsenin näytelmä Nukkekoti ravisteli viktoriaanista avioliittoasetelmaa. Suvitien nukkekodissa asioita voi näppärästi siirrellä. Tosielämässä tämä ei aina onnistu.

Rakkaus on väkevä voima, mutta se vaatii työtä
ja myös omista pyyteistä tinkimistä.

Huomattavan suuren tilan näyttämöltä vie valopaneelein kehystetty talo ja lattian valoneliö. Ratkaisu toimii aikakoneena, joka mustavalkoisten videoiden avulla siirtää katsojan 50-luvun Helsinkiin. Valosuunnittelija Lauri Virkkala on luonut tapahtumille myös rinnakkaisen todellisuuden, jossa 50-luvun tenavat melskaavat äitinsä kanssa. Riku Metsä-Ketelän säveltämä musiikki ja äänimaisema täydentävät ilmaisua. Tango Erottamattomat muistuttaa tanssin intiimistä läheisyydestä.

Äitiä ikävä on erittäin tiivis esitys, joka pitää katsojaa tiukasti näpeissään. Vahva tunnelataus ja muistot omista menetetyistä läheisistä avaavat kyynelten puroja, ja niiskutuksia kuuluu sieltä täältä. Lämmin huumori keventää ja antaa ajatuksille suvantopaikkoja.

Kun muistelijana on eläköitynyt piispa, kokonaisuus on kääritty uskonnollisuuden kaiken selittävään vaippaan.

Vahvaa näyttelijäntyötä

Vanhenevan Eero Huovisen roolissa on väkevän roolityön tekevä Esa Ahonen. Hänen Eeronsa on sekoitus poikaviikaria ja elämän tarkoitusta pohtivaa piispaa. Ahosen tunneilmaisu on vahvaa ja syvällistä.

Monikasvoisella Mia Vuorelalla on kolme roolia tulkittavanaan. Päällimmäisenä hän on Helga, Ailin äiti, joka on kontrolloiva ja ankara mummo. Sairaanhoitajana Vuorela on asiallinen, lähes näkymätön. Laurin toisena puolisona Eirana hänestä kuoriutuu hemaiseva punapää, kolmen rasavillin pojan äitipuoli ja myöhemmin kahden oman lapsen äiti.

Nuoret, kiihkeät ja raikkaat Inka Reyes ja Jussi Jätinvuori tulkitsevat vahvasti Ailin ja Laurin roolit. Kiihkeä nuoruus ja opiskeluajat sodanjälkeisillä melskeisillä vuosilla yllyttävät nuoret rakastavaiset hamuilemaan kaikkea. Pitää saada rakkautta, löytää ammatti ja oma koti. Jostain syystä nuori pari jumiutuu asumaan Ailin kotiin, ”Malminkadun teatteriin” despoottiäidin komennukseen. Toki sotien jälkeen pääkaupungissa oli huutava asuntopula, mutta ehkä oma luukku olisi ollut parempi.

Äitiä ikävä on ehyt taideteos, joka ei jätä rauhaan pitkään aikaan. Omat menetykset tulevat viimeistään kotona uuteen käsittelyyn.

Rakkaus on väkevä voima, mutta se vaatii työtä ja myös omista pyyteistä tinkimistä. Lauri kiirehti ympäri maata ja ulkomaita työnsä ja opiskelunsa takia. Kirjelempi ei yksin lämmitä. Toisen merkitys selviää vasta, kun hänet menettää.

RAIMO HAUTANEN 
taidekriitikko