fbpx

Teatterin verkkolehti

The Authors of The Addams Family Musical

24.1.2023

Tarina Addamsin perheestä yltää 1930-luvulle saakka yhdysvaltalaisen Charles Addamsin (1912–1988) luomaan sarjakuvaan, jossa hän kehitteli hulvattomia ja karrikoituja hahmojaan. Televisiosarjana tarinaa esitettiin 1960-luvulla. Sittemmin Addamseista on tehty kolme Hollywood-elokuvaa (1991, 1993 ja 1998).

Musikaalina The Addams Family kantaesitettiin 2010 Broadwaylla. Sen käsikirjoittivat Marshall Brickman ja Rick Elice ja sävelsi Andrew Lippa eli nämä englanniksi esiteltävät herrat: 

The Addams Family. Marshall Brickman.

Marshall Brickman.

Marshall Brickman, born in Brazil of American parents, attended New York public schools and the University of Wisconsin, where he received a double baccalaureate in both science and music.
He entered show business first as a member of the folk group The Tarriers and then, along with John and Michelle Phillips, as one of The New Journeymen, a precursor of The Mamas and the Papas, whose flamboyant life-style and eccentric harmonies defined the post-folk era of tuning up, turning on and cashing in.
Trading in his Gibson Mastertone 5-string banjo for an IBM Selectric, he secured a position as writer/director on Candid Camera, America’s original reality show, a wildly successful early experiment in monetizing public humiliation, for which he hereby apologizes.
Fleeing Candid Camera, Brickman found solace as head writer for Johnny Carson, whose late-night show on NBC emanated from ironically named Radio City in midtown Manhattan, a stroke of luck that allowed him to stay as far from Los Angles as possible while still retaining U.S. citizenship. In 1970 he left NBC to become producer/head writer of Dick Cavett’s late-night show on ABC. Among the many ground-breaking events that Cavett introduced into the late-night formula was the night presidential hopeful George McGovern was interviewed by last-minute guest host Bill Russell of the Boston Celtics. The result was fascinating, not unlike watching a python ingesting a small cow.
In the meantime he had started a collaboration with Woody Allen, a young comic who opened for the Tarriers at Fred Weintraub’s Bitter End, the legendary Bleeker Street coffee house that provided exposure to upcoming talent in music and comedy. They worked at odd hours on screenplays and material for Allen’s early TV appearances, an experience like no other. Brickman watched Mr. Allen negotiate both the creative and practical issues confronting an artist working in a commercial environment; he learned things that can’t be taught and never laughed as hard as the time spent roaming the city with a certified genius discussing art, politics, women, the state of the business, and why Durwood Kirby was considered funny, even by people with college degrees.

Mr. Brickman’s film work as author (or co-author with Woody Allen) includes Sleeper, Annie Hall (Academy Award), Manhattan, (AA nomination) and Manhattan Murder Mystery. As film writer/director): Simon, Lovesick, The Manhattan Project, Sister Mary Explains it All. In television: The Tonight Show with Johnny Carson (head writer, 1967-’70); The Dick Cavett Show (head writer/co-producer, 1970-’72).
Brickman’s recording (with ex-Tarrier Eric Weissberg) of the soundtrack of Deliverance, released in 1970, contained the surprise hit “Dueling Banjos,” achieved platinum status, and remains a healthy seller over 40 years later.
His first foray into musical theater resulted in Jersey Boys, which won the Tony, Olivier, Helpmann, Grammy and many other awards worldwide, is in its twelfth year on Broadway, has been seen by twenty
million people worldwide and is currently the 10th-longest running show in the history of Broadway. The film version of the show was directed by Clint Eastwood.
Mr. Brickman’s other theatrical efforts include “Turn of the Century,” which played to capacity houses in Chicago, and “The Addams Family,” starring Nathan Lane and Bebe Neuwirth, which ran for two years on Broadway and to date has had over four thousand first and second tier productions internationally.
In addition to his work in film and theater, Mr. Brickman has published in The New York Times, The New Yorker, Playboy and other periodicals. He is the 2006 recipient of the Writers’ Guild of America Ian McClellan Hunter Award for Lifetime Achievement.
His current project is a stage musical celebrating the life of western star Roy Rogers, scheduled to premiere late in 2017.
After over 40 years in the business, trying to balance talent with opportunity and watching the careers of colleagues, both successful and less so, he can reduce what he’s learned into one succinct bit of wisdom: above all, it’s important to be lucky.

The Addams Family. Rick Elice.

Rick Elice.

Rick Elice (Book) co-wrote Jersey Boys (winner 2006 Tony Award, 2007 Grammy Award and 2009 Olivier Award for Best Musical) with Marshall Brickman. His play, Peter and the Starcatcher, received nine 2012 Tony Award nominations (including two for Rick) and won five, more than any play of the season. It’s currently playing in New York and on tour across North America. Also on Broadway, Elice wrote The Addams Family (with Marshall Brickman, music and lyrics by Andrew Lippa), currently touring North America, with productions in Europe and South America. In 2014, the Old Globe Theatre in San Diego presented the world premiere of his new musical, Dog and Pony (music and lyrics by Michael Patrick Walker). Rick is currently writing a musical for Disney Theatricals with Benj Pasek and Justin Paul, based on the film Make Believe, and Super Fly (co-written with Seth Zvi Rosenfeld), directed and choreographed by modern dance legend, Bill T. Jones. Heartfelt thanks to those whose work in the theatre makes him grateful for the day he was born: Sondheim, Stoppard, Bennett, Prince, Fosse, Robbins, Nichols, Tune, Nunn, Laurents, Stone, Kushner, Taymor, Papp, Schumacher, Schneider, Coyne, Brickman, Timbers and Rees. Rick thinks about them a lot. He never thought about Jersey much. He does now.

The Addams Family. Andrew Lippa.

Andrew Lippa.

Andrew Lippa’s new epic choral work “Unbreakable” had its world premiere with The San Francisco Gay Men’s Chorus on June 22nd and 23rd, 2018 in San Francisco with 300 artists onstage including Mr. Lippa. Ten more choruses across the country will present this new work in the next year and the original cast recording, produced by legendary producer Leslie Ann Jones, will be released by Ghostlight Records in November, 2018. He conducted the Royal Philharmonic Orchestra in a new production of his “A Little Princess” in concert in London at the Royal Festival Hall in May, 2018 to a sold-out crowd of nearly 3,000 people.
His hit song “Evil Like Me” appears in Disney’s “Descendants”. Written for Kristin Chenoweth that soundtrack hit #1 on the “Billboard 200” album chart, #1 on the iTunes and Billboard soundtrack charts, has been viewed over 70 million times on YouTube and “Evil Like Me” was certified gold in 2017. On Feb. 1st, 2017, Lippa opened the new season of The American Songbook Series at Lincoln Center with his sold out concert of “Andrew Lippa and Friends.” In 2016, he composed and conducted a world premiere piece for the international piano virtuoso Lang Lang and the Guangzhou Symphony Orchestra in Guangzhou, China. This new work, a 32-minute, 5-movement piece called “Rising Tide”, was reprised later in 2016 and recorded in China. Lippa’s epic Concept Opera “I am Anne Hutchinson/I Am Harvey Milk” had its world premiere at The Music Center at Strathmore in April of 2016 starring Kristin Chenoweth as Anne Hutchinson and Mr. Lippa as Harvey Milk. Summer 2016 saw the US premiere of “Life of the Party” – a musical compendium of Mr. Lippa’s career – produced by Theatreworks in Mountain View, CA and starring Mr. Lippa. Summer of 2017, Bay Street Theater in Sag Harbor, NY, presented the world premiere of The Man in the Ceiling. Based on Jules Feiffer’s award-winning novel, this musical features a book by Mr. Feiffer and music and lyrics by Mr. Lippa. Directed by Jeffrey Seller (Tony-winning producer of “Hamilton”) Mr. Lippa played the role of Uncle Lester in this production.
Broadway credits include: Music and lyrics for Big Fish directed and choreographed by Susan Stroman; the Tony-nominated music and lyrics for the Broadway musical The Addams Family (directed by Jerry Zaks) as well as the music for Aaron Sorkin’s Broadway play The Farnsworth Invention (directed by Des McAnuff). Other musicals include the Drama Desk award winning musical The Wild Party (book/music/lyrics); A Little Princess (music); john & jen (music/book); Asphalt Beach (music and lyrics); and You’re A Good Man, Charlie Brown (additional music/lyrics and arrangements). His epic oratorio for men’s chorus, orchestra and soloists, I Am Harvey Milk has seen over 30 productions including Disney Hall and Lincoln Center. Awards: Tony and Grammy nominations; shared Emmy for Nickelodeon’s “The Wonder Pets”; SFGMC Vanguard Award; The Gilman/Gonzalez-Falla Theater Foundation Award; ASCAP’s Richard Rodgers/New Horizons Award; The Drama Desk Award; The Outer Critics Circle Award. A graduate of the University of Michigan, Mr. Lippa serves as president of the board of The Dramatists Guild Foundation (dgf.org). He was born in Leeds, England, grew up in suburban Detroit and is an ordained Interfaith minister. andrewlippa.com

» Kommentoi

Tunteiden tekijä 60 vuotta

1.1.2023

Yhteinen teatteri sotien jälkeen

Seinäjoki on rikas ja monipuolinen kulttuurikaupunki, jossa teatteriharrastuksen pitkät juuret ja sydän löytyvät paikallisesta työväenliikkeestä ja maaseudun nuorisoseura-aatteesta. Seinäjoella on ollut harrastajateatteritoimintaa jo 1870-luvulta alkaen. Myös suojeluskunnilla ja lotilla oli vilkasta näytelmätoimintaa 1920-40-luvuilla ja kauppalassa oli sotien välisen ajan kaksi kilpailevaa näyttämöä, porvarillinen Yhteistalo ja työväenliikkeen Työväentalo. Yhteinen Seinäjoen teatteri saatiin aikaan vasta sotien jälkeen, kun vastakkainasettelu taantui.

Harrastajista koulutetuiksi

Seinäjoen kaupunginteatterin kannatusyhdistys perustettiin 9.12.1962 ja rekisteröitiin toukokuussa 1963. Vielä tuolloin monissa teattereissa osa näyttelijöistä oli harrastajia, mutta koulutettu näyttelijäkunta vakiintui 1970-80-luvuilla. Ensimmäisenä Seinäjoen kaupunginteatterin esityksenä pidetään Curth Flatowin ja Horst Pilaun Tirkistysluukku-komediaa, jonka ensi-ilta oli 17.11.1963 Rautatieläisten talossa, joka nykyään tunnetaan hotelli-Almana. Vuoteen 1972 asti esityksiä järjestettiin Rautatieläisten talon lisäksi kaupungintalon pikkuteatterissa, maakuntatalolla ja Törnävän kesäteatterissa ja teatteri teki myös runsaasti maakuntakiertueita.

Vihdoin oma teatteritalo

Arkkitehti Matti Visannin piirtämää ja vuonna 1928 valmistunutta kivikoulua, jossa toimi Seinäjoen yhteiskoulu ja lyseo, alettiin remontoida pysyväksi teatteritaloksi vuonna 1968, ja uuden talon vihkimisjuhla pidettiin 26.3.1972. Avajaisnäytelmänä oli Sisko Istanmäen Väki ja valta, joka toi kirjoittajalleen valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1971.

Nykyisen teatteritalomme synty oli pitkällinen prosessi. Alvar Aalto voitti Seinäjoen seurakunnan järjestämän kirkkokilpailun ehdotuksellaan Lakeuksien risti vuonna 1951. Seitsemän vuotta myöhemmin vuonna 1958 hän voitti Seinäjoen hallintokeskusta koskevan suunnittelukilpailun ja sai tehtäväkseen suunnitella kaupungintalon lisäksi kirjaston, valtion virastotalon ja tämän teatteritalomme. Seinäjoen Aalto-keskuksen rakentaminen kesti kaiken kaikkiaan kolme vuosikymmentä ja valmistui vuosina 1958-1988. Suurin syy teatteritalon viivästymiseen oli se, että maassamme keskityttiin tiiviisti hyvinvointiyhteiskunnan rakentamiseen. Kulttuuri sai odottaa. Teatteritalo valmistui vihdoin vuonna 1987, yksitoista vuotta Aallon kuoleman jälkeen. Aallon vaimolla, arkkitehti Elissa Aallolla, oli merkittävä rooli talon valmistumisessa. Elissa vastasi kaikista rakennusteknisistä, taiteellisista ja sisustuksellisista yksityiskohdista, koska Aallon vuonna 1968 laatimat pääpiirustukset eivät sisältäneet lainkaan työ- ja detaljipiirroksia.

Eteläpohjalaisen taiteen koti

Mutta nyt on aika juhlia ja kohottaa malja 60-vuotiaalle kaupunginteatterille! Tässä hienossa Alvar Aallon suunnittelemassa teatteritalossa olemme saaneet tehdä taidetta jo viidellä eri vuosikymmenellä ja se on toiminut eteläpohjalaisen taiteen kotina jo 36 vuotta. Niihin vuosiin mahtuu paljon muistoja, lukuisia hienoja ja unohtumattomia esityksiä ja tekijöitä sekä yhdessä koettuja tunteita. Vuosittain tämän katon alla työskentelee yli 100 ammattilaista, jotka yhdessä ja kohti yhteistä päämäärää kulkien toteuttavat esityksiä aina ideasta ja ennakkosuunnittelusta lähtien valmiiksi esitykseksi yleisölle nähtäväksi. Teatteritalo on meille tekijöille monella tapaa merkityksellinen paikka. Sen seinien suojissa työskentelee tärkeä ja tiivis työyhteisömme, ja se on meille monelle kuin toinen koti. Samalla se on talo, joka mahdollistaa luovuuden ja taiteen syntymisen, ja jonka sisällä koetaan suuria tunteita. Tämä talo luo hienot puitteet niin tekemiselle kuin kokemiselle.

Taide on oikea lääke

Huolien ja taloudellisen epävarmuuden aikoina kulttuurin merkitys kasvaa. Meidän tehtävämme on kertoa tarinoita, avata ovia uusiin maailmoihin ja liikauttaa katsojan sisimmässä jotakin. Meillä on vastuu kertoa tarinoita ympäröivästä maailmasta ja auttaa selviytymään muuttuvassa maailmassa. Siihen me tarvitsemme resilienssiä ja sen vahvistamiseen taide on oikea lääke. Taidetta voimmekin pitää ihmisyyden elinehtona.

Kantaesitysten juhlavuosi

Juhlavuosi näkyy ainutlaatuisena ohjelmistona. Näyttämöillemme nousee kaiken kaikkiaan kahdeksan omaa tuotantoa, joista juhlavuonna ensi-iltansa saa viisi teosta, ja syyskaudelta ohjelmistossa jatkaa kolme näytelmää. Lisäksi luvassa on juhlaohjelmistoa ja vierailuesityksiä. Musikaaleja nähdään peräti kolme: The Addams Family, Xanadu ja Niin kuin taivaassa, joista Xanadu-musikaali on samalla Pohjoismaiden ensi-ilta. Syksyllä 2023 nähdään myös kotimainen, Seinäjoelle sijoittuva kantaesitys sekä pohjalaisuuden ytimeen sukeltava farssi. Universaalien aiheiden ja suuren maailman musikaalien rinnalla paikallisuus on meille maakuntateatterina tärkeää. Me haluamme kertoa tarinoita tämän alueen ihmisistä ja koskettaa sydämiä.

Tervetuloa teatteriin ja juhlistamaan kanssamme teatterin 60-vuotista taivalta!

PAULIINA SALONIUS
taiteellinen johtaja

Tunteiden tekijä 60 vuotta

» Kommentoi

Sohvakriitikolta: Nurista vai kasvaa aikuiseksi?

30.11.2022

Groan Ups. Mari Pöytälaakso ja Mika Piispa.

Krista ja Arttu luokkakokouksessa eli näyttelijät Mari Pöytälaakso ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Viimeinen muistiinpanoni Groan Ups -komediasta oli seuraavanlainen: ”Miten Seinäjoen kaupunginteatteri onnistuu yhä uudelleen?” Olen tänä syksynä päässyt katsomaan jo Patruunatehdas ja Äitiä ikävä -näytelmät, ja ensin mainitun menin katsomaan toistamiseenkin. Tuorein teos osoittaa, että seinäjokelaiset onnistuvat tekemään myös hulvatonta huumoria. Komedioita kulutan missään kulttuurimuodossa hyvin harvoin, mutta voin myöntää hekottaneeni Groan Upsin sutkautuksille.

Matka ekaluokkalaisesta nelikymppiseksi alkaa olla minulle omakohtaisesti tuttu ja lisäksi koulumaailma on opettajalle samaistuttava. Vuosia yläkoulussa opettaneena erityisesti teini-ikäisiä roolihahmoja oli herkullista seurata – maneerit kun ovat ajattomia. Yhtä lailla vilpittömän (ja liiallisen) avoimet 1B-luokkalaiset olivat juuri oikeanlaisia ymmärtäessään aikuisten maailman omalla laillaan.

Kasarin ja ysärin lapsille ainakin päiväkodista tutut pomppupallo ja kotiavaimen kaulanauha. My Little Pony ja The Turtles (teinimutanttininjakilpikonnat). Äitelät mutta joka kerta vastustamattomat kettukarkit, joiden arkisina vastapainoina täikammat ja astmapiiput. Voi rumasana, miten tuttua!

Nostalgian lisäksi näytelmä tarjoilee kielellä leikittelyä ja lasten suusta kuultuja totuuksia. Isona ekaluokkalaisesta tulee päänimisteri ja demokratia ei toimi, jos on löysä talouspolitiikka. Häissä mennään naimisiin, vain mäntti jättää äänestämättä ja miehet ovat tyhmiä. Että voitaisko me laittaa tämä nuoruuden hölmöilyn piikkiin?

Pienten kriminaalien käsissä luokan hamsteri Rölli-Peikko kokee karun kohtalon (sitä rakastettiin liikaa) ja faijan Fiatin avaimet ovat ritilän takana olevassa salaisessa piilossa. Valta kuulemma korruptoi, eli saako Rölli-Peikon taposta syytetty Simo asianmukaisen oikeuskäsittelyn?

Vaikka ei edustaisikaan 1970–1980-luvuilla syntyneiden ikäluokkaa, onneksi viimeistään Alvar-salissa tulevat tutuksi takavuosien hitit timanttisessa potpurissa. Musiikilliseen yleissivistykseen kuuluvat hitit raikuvat: ”Päät pois, päät pois” ja ”Snack my pizza” kuljettavat oivaltavasti ysiluokan päätösbileisiin.

Silloin elämäntotuudet ovat ihan uudella, diipillä tasolla. Itsestä kuvan ottaminen on niin ankeeta (muistan itsekin, se oli todella noloa!). Voiko kuitenkin Nirvanan covereita soittaa, jos ei ole nokkahuilistia? Entä toimiiko eri kerroksissa koulua käyvien yläastelaisen ja lukiolaisen kaukosuhde? Mihin anatomiseen elementtiin Mika Häkkinen puree Simoa?

Groan Ups. Jani Johansson (vas.), Henrik Hammarberg ja Mika Piispa.

Groan Upsin Severi, Maukka ja Arttu aikuisina luokkakokouksessa, eli näyttelijät Jani Johansson (vas.), Henrik Hammarberg ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Esitys pääsee vielä uudenlaiseen vauhtiin, kun Arttu, Krista, Severi, Tuuli ja Simo kokoontuvat luokkakokoukseen entiselle opinahjolleen. Farssin piirteet taipuvat sujuvasti nykyaikaisia teemoja käsitteleväksi draamaksi, jossa romanttinen jännite on kyykkyviinillä kuorrutettua. Kuka rakastaa edelleen ketä, kenen raaka eläimellinen vetovoima tehoaa ja kenen ei?

PS: Vaikka teatteri ei tuntuisi omalta jutulta, niin nyt silti otat ja menet nauramaan kuin (muutkin) boomerit!

PPS: Rehtori Valkonen on koinsyömä fossiili!!!

TARU YLINEN-LUOPA
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

 

 

 

» Kommentoi

Sohvakriitikolta: Normaalius on yliarvostettua

29.11.2022

Groan Ups. Mika Piispa (vas.), Antti LJ Pääkkönen, Sanni Lehto, Katriina Sinisalo, Mari Pöytälaakso ja Jani Johansson.

Lewis, Sayer & Shields -käsikirjoittajakolmikon Groan Ups on komedia kypsymisestä. Se on Olka Horilan onnistuneesti ohjaama aikamatka, joka tehdään yhden pysähdyksen taktiikalla vuodesta 1989 reilut kolmekymmentä vuotta eteenpäin. Komedian nerokas rakenne pitää mielenkiinnon herkeämättä yllä loppuun saakka. Sen lisäksi, että kukin ikävaihe on itsessään kiinnostava, on hienoa seurata viiden luokkakaverin kasvutarinaa. Muuttuuko ihminen kasvaessaan lapsesta aikuiseksi vai onko eroa lopulta vain leikkikalujen hinnassa?

Komedian ehdottomasti ansioitunein osa on lapsuus, joka kertoo ekaluokkalaisista. Puvustuksen ja lavastuksen avulla syntyy täysin uskottava mielikuva oppilaista, jotka jäävät keskenään luokkaan ilman opettajan valvontaa. Lasten esittämä esitys viikonlopusta on aito ja estoton, kun aikuinen ei ole jarrumiehenä. Heidän tarinansa eivät edes ole mitenkään ylimitoitettuja, ja siksi niille saakin nauraa kyynelten läpi. Ihan parasta on ekaluokkalaisten musiikkipotpuri, jossa käy ilmi, että jokainen heistä uskoo vielä kerran olevansa tähti. Nämä laulut menivät läpi suojauksen ja toivat mieleen välähdyksiä samankaltaisista lasten esityksistä.

Luokalla on Tuuli, jota esittää Katriina Sinisalo. Hän on oman elämänsä prinsessa. Tuulia palvoo Simo, jota esittää Antti LJ Pääkkönen. Simo joutuu kiusatuksi.  Luokan näkyvin henkilö on Severi, jota esittää Jani Johansson. Severin supervoima saattaa olla ADHD. Arttu, jota esittää Mika Piispa, on pikkuvanha. Hänen paras kaverinsa on Severi. Krista, jota esittää Mari Pöytälaakso, on kympin tyttö. Hänen on vaikea valita Artun ja Severin väliltä.

Yläaste oli ja yläkoulu vaikuttaa edelleen olevan ylivoimaisesti haastavin vaihe ihmisen elämässä. Komedia on ainut siedettävä tapa kohdata niitä traumoja, joita katsojilla varmasti riittää. Jos tämä ajanjakso on ollut jollekin elämän parasta aikaa, niin olen pahoillani siitä, ettei myöhempi elämä ole tuottanut enempää iloa. Teoksen ansiona pidän sitä, että 15-vuotiaat nuoret kuvattiin juuri niin epävarmoina ja hyväksyntää kaipaavina kuin he ovat. Askelia aikuisuuteen otetaan toisista mallia katsoen, mutta isojen tunteiden todellinen sisältö on vielä avautumatta.

Luokan oppilaat ovat edelleen tunnistettavissa, vaikka pukeutuminen on muuttunut teini-iän paineissa yhtenäisemmäksi. Tuuli hakee huomiota ja arvioi aktiivisesti omaa markkina-arvoaan. Simo jätetään edelleen joukon ulkokehälle, jossa hän ei kuulu joukkoon, mutta häntä voidaan härnätä. Kristalla on paineita koulun vuoksi, koska hän haluaa olla menestyjä ja luoda uraa. Arttu kamppailee edelleen vanhempiensa odotusten ja omien toiveidensa välillä. Severi pelkää jäävänsä luokalle ja eroon muista. Hän ei jaksa uskoa omiin kykyihinsä.

Komedian loppuhuipennus tapahtuu luokkakokouksessa. Luokkakokous voi olla pahimmillaan yläaste toiseen potenssiin, mutta se kestää onneksi vain yhden illan. Onneksi paikalla on myös Henrik Hammarbergin esittämä Maukka, joka on vielä oudompi kuin muut oppilaat. Kuvioita sotkee myös Sanni Lehdon esittämä Chemise, joka osaa ottaa tilan haltuunsa.

Yllättävän vähän ihmiset ovat lopulta noin kolmessakymmenessä vuodessa muuttuneet. Ainakin heidän tapansa peittää mokia on yhtä paljon niitä alleviivaava kuin ennenkin. Se tapa, millä ihmistä on aiemmin kohdeltu, määrittää hänen kykyään solmia suhteita ja luottaa saamaansa hyväksyntään. Vaikuttaa siltä, että ihmisen nais- tai miesmaku muuttuu yllättävän vähän. Huumorintaju ja kyky nauraa yhdessä yhdistävät lopulta enemmän kuin samankaltainen urakehitys. Luokkakavereiden aikuistumisesta kertoo se, että vihdoinkin he uskaltavat puhua suoraan toisilleen. He ovat ehkä huomanneet, että normaalius on yliarvostettua.

Groan Ups -komedia pitää sisällään monipuolista huumoria, hassuja kömmähdyksiä ja noloja videoita, joten jokaiselle riittää naurun aiheita. Teatterimatkalle suosittelen hankkimaan povitaskuun pussillisen Kettukarkkeja. Kiikari voisi olla kätevä, jos haluaa nähdä kunnolla poikien askartelun tuotokset teippirullan äärellä. Väliaikatarjoilu kannattaa myös varata teatteriravintolasta ennen esityksen alkua, että ehtii nauttia Groan Ups -nimikkoleivoksen.

HELMI TUOMINEN 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

 

» Kommentoi

Sohvakriitikolta: Groan Ups naurattaa ja pistää miettimään

29.11.2022

Groan Ups. Jani Johansson (vas.) ja Mika Piispa.

Groan Ups -komedian Severi ja Arttu ekaluokkalaisina. Näyttelijät Jani Johansson (vas.) ja Mika Piispa. Kuva: Jukka Kontkanen

Mitä on olla normaali? Tätä mietittiin 12.11.2022 ensi-iltansa saaneessa Groan Ups -komediassa.

Hulvaton, mutta samalla ajatuksia herättävä teksti on kolmikko Henry Lewisin, Jonathan Sayerin ja Henry Shieldsin käsialaa, suomennos on Mikko Koivusalon. Näytelmä nähtiin suomalaisella näyttämöllä ensimmäistä kertaa, kyseessä oli siis kantaesitys. Näytelmässä seurataan Tuulin (Katriina Sinisalo), Severin (Jani Johansson), Kristan (Mari Pöytälaakso), Artun (Mika Piispa) ja Simon (Antti LJ Pääkkönen) kasvua ekaluokkalaisista aikuisiksi. Muissa rooleissa nähtiin Henrik Hammarberg ja Sanni Lehto. Olka Horila on taidokkaasti vedellyt naruista ohjaajan roolissa.

Lavastus on täynnä hyviä oivalluksia. Jos täytyy kuvata samankokoisena pysyviä näyttelijöitä ensiksi ekaluokkalaisina ja lopuksi aikuisina, on luontevaa muuttaa lavasteiden kokoa. Lavastuksen on suunnitellut Juha Lindström onnistuen siinä mainiosti. Näytelmän alkupuolella melkein unohti, että lavalla ihanissa kasarityyleissään touhusi ihan aikuiset ihmiset, sillä lavastuksella ja Riikka Aurasmaan suunnittelemalla puvustuksella saatiin luotua niin hieno mielikuva pienistä lapsista.

Nauraa saa usein ja paljon. Pelkkää päätöntä sekoiluhuumoria näytelmä ei missään tapauksessa ole. Se kuvaa osuvalla tavalla sitä, kuinka jokaisella on omat murheensa ja epävarmuutensa, joita ihmissuhteet ja ihmisten väliset ihmeelliset kahnaukset korostavat entisestään. Vaikka tunnumme olevan kauhean huolissamme nykyajan lapsista, jotka viettävät aikaansa sosiaalisen median parissa ja saavat liikaa vaikutteita aikuisten maailmasta, ei tilanne niin kovin erilainen ole verrattuna 80-luvun alun lapsiin. Näytelmä kuvaa hyvin, miten lapset seuraavat aikuisten puheita ja maailman ilmiöitä tarkemmin kuin arvaammekaan. Lasten kehittymättömässä mielessä asiat näyttävät kuitenkin erilaisilta, niissä on aina viattomuutta mukana. Erityisen osuva oli näytelmän alkupuolen potpuri 80-luvun suosituista kappaleista, joiden osin roisitkin sanat eivät tarkoita pienen lapsen mielessä mitään ja toisaalta muunkieliset sanat lauletaan juuri niin kuin ne kuullaan. Tämä kuvasi hulvattomalla tavalla lapsen yksinkertaistavaa mieltä. Musiikki vei monen katsojan  omiin nuoruusmuistoihin. Potpurin on kasannut Antti LJ Pääkkönen.

Iso teema Groan Upsissa on porukkaan kuulumisen tärkeys ja vaikeus. Erityisen tärkeää ja vaikeaa se on usein teini-iässä, jolloin valitettavasti ollaan myös hyvin haavoittuvaisia. Ilkeät sanat ja porukasta pois jättäminen voivat jättää ihmiseen elinikäiset jäljet, mitä näytelmä kuvaa viiltävän osuvasti. Miksi otamme toisen ihmisen pahan olon vakavasti vasta, kun hän uhkaa hypätä ikkunasta kuten yksi näytelmän hahmoista? Miten meidät ihmiset saataisiin ymmärtämään, että kenenkään ei tarvitse muuttaa itseään ollakseen sopiva? Kunpa ymmärtäisimme tämän jo teini-iässä ja muistaisimme sen niin oikeassa elämässä kuin myös some-maailmassa aikuisinakin. Ihmisten ongelmat ovat olleet ennen ja ovat nykyään yllättävän samanlaisia, mutta samalla niin kovin erilaisia.

Vaikka näytelmäteksti käsittelee osin vaikeitakin teemoja, se on tehty huumorin keinoin, jolloin viesti menee ehkä vielä paremmin perille, mutta ei tunnu kuitenkaan liian raskaalta katsoa. Välillä huumori on hyvinkin hurttia, mutta mikäs sen hauskempaa ja piristävämpää näin harmaana ja pimeänä vuodenaikana. Näytelmän edetessä huomaa nokkelaa kerrostumista, mikä on katsojalle palkitsevaa. Kaksi ja puoli tuntia hujahti todella nopeasti. Mieleen jäi ajatus, että jokaisen on syytä varoa omaa normaaliaan, koska eihän sellaista olekaan.

MOONA HAAPOJA 
Seinäjoen kaupunginteatterin sohvakriitikko v. 2022–2023


 

Sohvakriitikot ovat valikoitu joukko teatteritaiteen ystäviä, jotka katsovat Seinäjoen kaupunginteatterin esityksiä ja kirjoittavat niistä arvion teatterin blogiin.

» Kommentoi

Aladdin ja taikalamppu Aleksis Kivi Epäkuolleet Esitystalous Evita Groan Ups Hiirenloukku Humiseva harju Hyvinvointivalhe Hyväs tällis Järjen ja tunteen tyttäret Kaaos Kaisa ja Otto Koirien Kalevala Komisario Palmun erehdys Kuin ensimmäistä päivää Kvartetti Lainahöyhenissä Lapualaisooppera Messias tuloo! Murhaloukku Murhan ja rakkauden käsikirja Nimeni on Susanna Näytelmä joka menee pieleen Patruunatehdas Pelkkänä korvana Peppi Pitkätossu Poika Päiväristeily Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa Romeo ja Julia Rouva C. Saarnaaja Siantappajat Something Rotten Spamalot Syyssonaatti The Addams Family Tippukivitapaus Tämä on ryöstö Tästä asti aikaa Täällä Pohjantähden alla Yksi mies kaksi pomoa Äitienpäiväkonsertti Äitiä ikävä