7.9.2023
60-vuotisjuhlavuoden alkupuolella julkistettiin Seinäjoen kaupunginteatterille suunnitellut omat villasukat. Nyt Tunteiden tekijä -mallistoon saatiin myös teatterilapaset.
Tunteiden tekijä -mallisto on toteutettu yhteistyössä Taito Etelä-Pohjanmaan kanssa.
– Oli upeaa jatkaa yhteistyötä Seinäjoen kaupunginteatterin kanssa juhlavuoden kunniaksi. Suunnittelemamme villasukat saivat keväällä hyvän vastaanoton ja ystävänpäivän tapahtuma Kalevan navetalla sai paljon kiitoksia. Tähän syksyyn teatterin oma neulemallisto täydentyi upeilla lapasilla, jotka jatkavat samaa kuviomaailmaa kuin sukat, toiminnanjohtaja Marja Hemminki-Haapoja kertoo.
Kuviot on tällä kertaa aseteltu siten, että lapasen kämmenpuolella on punapohjainen kuvio.
– Väri ei ole niin arka kuin kämmenen päällä oleva valkopohjainen kuvio. Näin lapasia ei ehkä tarvitse pestä niin usein, vaikka ne konepesua kestävätkin. On ollut hienoa yhdistää teatterin kanssa toteutetuissa tapahtumissa omia asiakkaille tarjolla olevia sisältöjä, näin on syntynyt ihan uusi konsepti, jossa yhdistyy käsityöt ja teatteri.
14 euron hintainen Tunteiden tekijä -teatterilapasten tekemispaketti on ostettavissa Seinäjoen kaupunginteatterin lippumyymälästä, Seinäjoen Taito Shopista Kalevan navetassa sekä Taito Etelä-Pohjanmaan verkkokaupasta (taitoep.fi/verkkokauppa/)
6.9.2023
Niin kuin taivaassa -musikaali ilahduttaa ja liikuttaa. Kuva: Jukka Kontkanen
Juhlavuoden musikaali on iso satsaus Seinäjoen kaupunginteatterilta, jonka suurelle näyttämölle nousee 60-vuotisen historian kookkain esiintyjäkaarti. Komeana soiva Niin kuin taivaassa kertoo sydämellisesti ja tunteikkaasti pikkukylän ihmisistä.
Meitä tavallisia ihmisiä iloineen ja suruineen kuvaavassa Niin kuin taivaassa –musikaalissa tavataan paitsi maailmankuulu ja lapsuudenmaisemistaan rauhaa etsivä kapellimestari, myös kylän asioita järjestelevä kyläkauppias, omanarvontuntoinen kirkkoherra, lämminsydäminen kauppa-apulainen ja unelmansa kadottaneita kyläläisiä, joilla jokaisella on oma tarinansa.
Musikaalin teemoja on oman äänen löytäminen. Sen mahdollistaa uusia tuulia yhteisöön tuova kapellimestari Daniel, joka ottaa kylän kirkkokuoron johtaakseen. Konflikteiltakaan ei vältytä, kun muutos tempaa kyläläiset kuorestaan. He oppivat ilmaisemaan itseään, tunteitaan ja ylittämään itsensä. He alkavat ymmärtää itseään ja toisiaankin.
Musikaalin melodinen pop suurine aarioineen ja herkkine duettoineen herättää yleisössä liikutuksen tunteita. Iloa ja naurua. Ohjaaja Tuomas Parkkinen on siitä vakuuttunut.
– Niin kuin taivaassa on tarina me-hengen löytämisestä. Kukaan meistä ei ole täällä yksin. Maailmassa on lisääntynyt kahtiajako meihin ja heihin. Me suomalaisetkaan emme tunnu enää jakavan samoja arvoja. On hyvä nähdä tarina, joka osoittaa miten on mahdollista elää niinkin, että hyväksyy toisen, vaikka ei ajattele kaikesta samoin. Elämän tarkoitus ei ole painaa muita alas.
Niin kuin taivaassa -musikaalissa kapellimestari Daniel Daréus (Peter Nyberg) palaa lapsuuden kotikyläänsä. Kuva: Jukka Kontkanen
Musikaali tuo lavalle 20 ammattinäyttelijää, lapsinäyttelijöitä sekä Sorja-kuoron ja Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit –kuoron laulajia. Orkesterissa soittaa 12 muusikkoa kerrallaan.
– Musikaali on valtavan suuri satsaus monellakin tavalla tämän kokoisessa teatterissa ja kaupungissa.
Parkkinen sekä vastaava kapellimestari Eeva Kontu ja koreografi Jukka Haapalainen muodostavat oikean musikaalitekijöiden Dream Teamin. Kovan kokemuksen kerännyt kolmikko on pitkän työuransa huipulla. He kaikki ylistävät näyttelijöitä ja roolitusta.
– Suomen mittakaavassa luvassa on huikeita roolisuorituksia, jotka tulevat jäämään yleisön mieleen.
Kapellimestari Daniel Daréusta näyttelee Peter Nyberg ja kauppa-apulainen Lenan roolin Natalil Lintala. Muissa rooleissa nähdään Esa Ahonen, Anna-Maija Jalkanen, Lauri Ketonen, Heidi Kirves, Jussi Jätinvuori, Helena Rängman, Jussi Lukács, Ami Aspelund, Aki Saarela, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää ja Eeva Markkinen.
Ensemblessa laulavat ja tanssivat Ville Mäkinen, Aurora Manninen, Ari-Matti Hedman, Juha Antikainen, Sanni Lehto ja Kaisla Ollila. Lapsirooleissa vuorottelevat Kerttuli Kivimäki, Jasper Sundqvist, Venla Niemistö, Väinö Kråknäs, Minja Rantalainen ja Milla Mäkinen.
Orkesterissa soittavat esityskapellimestari, pianisti Aleksi Laukkonen sekä Tuomo Tiitinen, Rami Loukola, Mari Taivalmaa, Timo Luostari, Petri Välimäki, Teemu Vuorela, Hilkka Rauhala, Esa Korja, Mirja Mattinen, Jenni Ahonen, Krister Aho ja Seppo Istukaissaari.
Suunnittelijoiden unelmajoukkueeseen lukeutuvat niin ikään lavastaja Marjatta Kuivasto, pukusuunnittelija Leena Rintala, valosuunnittelija Hannu Raja-aho, äänisuunnittelija Tomi Rintamäenpää ja kampaus- ja maskeeraussuunnittelija Johanna Uusitontti. Musiikkituotanto toteutetaan yhteistyössä MD Companyn kanssa.
Niin kuin taivaassa perustuu ruotsalaiselokuvaan Så som i himmelen vuodelta 2004. Kay Pollakin, Carin Pollakin ja Fredrik Kempen musikaali sai kantaesityksensä 2018 Ruotsissa. Suomessa se ensiesitettiin elokuussa 2021 Aino Piirolan ja Maija Vilkkumaan suomentamana.
Musikaali nähdään nyt toista kertaa Suomessa kun se saa ensi-iltansa 16. syyskuuta Seinäjoen kaupunginteatterissa.
Niin kuin taivaassa -musikaalin Olgan roolissa nähdään Ami Aspelund. Kuva: Jukka Kontkanen
Vaasalaislähtöinen, rakastettu taiteilija ja musikaalinäyttelijä Ami Aspelund tekee nyt ensiesiintymisensä Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöllä ikäisensä Olgan roolissa.
Aspelundilla on tänä vuonna paljon meneillään. Kestohitiksi nousseen Apinamies-laulun levytyksestä tulee kuluneeksi 50 vuotta. Puolestaan 40 vuotta sitten hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Fantasiaa-laululla.
– Musiikkityylini on vaihtunut ja kehittynyt vuosien varrella laulelmiin, bluesiin, jazziin ja lattareihin. Olen myös päässyt esittämään sävellettyjä runoja, gospelia ja tietenkin show-numeroita.
70 vuotta syyskuussa täyttävä Aspelund käy musikaaliesitysten lomassa myös 50-vuotisjuhlakiertueelle ja on levyttänyt uutta musiikkia.
6.9.2023
Kirjailija Merja Mäki ja laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta kertovat kuvitteellisia evakkotarinoita taiteen keinoin. Kuva: Vappu Nalbantoglu
Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillassa eläydytään evakkojen kokemuksiin musiikin ja kertomusten avulla. Esitystä varten kerätään siirtokarjalaisten ja heidän jälkeläistensä tosikertomuksia.
Laulaja-näyttelijä Vuokko Hovatta, kirjailija Merja Mäki ja näyttelijä Mia Vuorela herättelevät muistoja karjalaisten evakkomatkasta Seinäjoelle 1940-luvulla.
– Evakkokokemuksen jäljet koskettavat yhä monia eteläpohjalaisia niin yksilöinä kuin yhteisönäkin. Tahdomme tarjota tilaisuuden kokoontua muistelemaan yhdessä, Merja Mäki sanoo.
Maanantaina 11. joulukuuta järjestettävässä tarinaillassa Mäki kertoo palkitun Ennen lintuja -romaaninsa päähenkilön, Allin, vaiheista evakkotiellä ja Seinäjoella. Vuokko Hovatta esittää sota-aiheisia lauluja ja runoja.
– Lukiessani Ennen lintuja äänikirjaksi kyyneleet nousivat monesti silmiini, ja puhuin isäni kanssa useaan otteeseen sukumme historiasta. Mummo ja ukki, Martta ja Vilho oli otettu hyvin vastaan Keski-Suomessa, jossa he elivät aktiivisimman elämänsä Salmista evakuoitumisen jälkeen. Kun Merja kutsui minut laulamaan tarinailtaan, olin hyvin otettu, Hovatta kertoo.
Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijä Mia Vuorela puolestaan antaa äänen siirtokarjalaisille ja heidän jälkeläisilleen lukemalla ennakkoon valittuja evakkokertomuksia.
Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillan liput tulevat myyntiin perjantaina 8. syyskuuta. Kahden tunnin mittainen tilaisuus on maanantaina 11. joulukuuta kello 18 alkaen Seinäjoen kaupunginteatterin päänäyttämöllä. Tarinaillan väliajalla kahvitarjoilu.
Kuka hyvänsä voi kirjoittaa tosikertomuksia perheensä ja sukunsa evakkovaiheista ja lähettää niitä Tarinaillan verkkosivulle (os. seinajoenkaupunginteatteri.fi/karjalasta-seinajoelle) tahi Pointti.fi-sivustolle. Pointti.fi julkaisee muisteloja ja niitä on esillä Ennen lintuja -esityksen yhteydessä Seinäjoen kaupunginteatterin aulatiloissa. Karjalasta Seinäjoelle -tarinaillan esitykseen valittujen kertomusten kirjoittajiin otetaan yhteyttä 20. marraskuuta mennessä.
Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Merja Mäki ja Seinäjoen kaupunginteatteri. Tapahtumaa on tukenut Seinäjoen kaupungin kulttuuripalvelut sekä Kordelinin säätiö.
Romaaniin perustuva, Iira Halttusen dramatisoima Ennen lintuja –näytelmä kantaesitetään 11. marraskuuta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Näytelmän ohjaa Hanna Ojala.
17.8.2023
Peter Nyberg ja Natalil Lintala ovat Niin kuin taivaassa -musikaalin Daniel ja Lena. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Seinäjoen kaupunginteatterin 60-merkkivuoden syyskautta juhlistavat aikamme ihanin musikaali Niin kuin taivaassa, Seinäjoelle sijoittuva kotimainen kantaesitys Ennen lintuja sekä lapualaisesta presidenttiehdokkaasta kertova Kekkosen tytär -komedia.
∙ Keväällä 2024 suurella näyttämöllä nähdään Ronja ryövärintytär.
∙ Talon uusina näyttelijöinä ovat aloittaneet Natalil Lintala, Jussi Lukács ja Kaisla Ollila.
Niin kuin taivaassa –musikaalin kolmas harjoitusviikko on käynnissä hyvissä merkeissä. Ohjaaja Tuomas Parkkinen ja vastaava kapellimestari Eeva Kontu ovat haltioituneita taitavista näyttelijöistä.
– Musikaalin teema ”yhdessä olemme enemmän” todentuu ja toistuu työryhmän tekemisessä: Olemme ensimmäisten harjoitusviikkojen aikana edenneet valtavin harppauksin. Roolitus on erinomainen ja ensemble laulaa parhaiten mitä kenties koskaan olen musikaalia harjoittaessa kuullut, Parkkinen sanoo.
Esitys kertoo pienestä kyläyhteisöstä, jonka elämä muuttuu kun maailmalla uraa tehnyt kapellimestari palaa lapsuutensa maisemiin. Suurien tunteiden musikaali käsittelee isoja teemoja tavallisten ihmisten näkökulmasta.
– Fredrik Kempen säveltämä riemukas ja sielukas musiikki tulee sulattamaan yleisön sydämet, Kontu vakuuttaa.
Rooleissa nähdään Peter Nyberg, Natalil Lintala Anna-Maija Jalkanen, Lauri Ketonen, Ami Aspelund, Heidi Kirves, Helena Rängman, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Aki Saarela, Mia Vuorela, Heikki Vainionpää, Eeva Markkinen, Jussi Lukács, Ville Mäkinen, Ari-Matti Hedman, Juha Antikainen, Aurora Manninen, Kaisla Ollila ja Sanni Lehto. Musikaalin näyttämöllä nähdään yhteensä 42 esiintyjää: 20 näyttelijän lisäksi kulloinkin kaksi lapsinäyttelijää, 10 Sorja- ja Jussit-kuorojen laulajaa sekä 12-henkinen orkesteri, jota esityksissä johtaa Aleksi Laukkonen.
Musikaalin koreografi on Jukka Haapalainen, lavastuksen on suunnitellut Marjatta Kuivasto, puvut Leena Rintala, valot Hannu Raja-aho, äänet Tomi Rintamäenpää ja naamioinnin Johanna Uusitontti. Kay ja Carin Pollakin musikaalin on suomentanut Aino Piirola ja laulutekstit Maija Vilkkumaa. Ensi-ilta on 16. syyskuuta suurella näyttämöllä. Musikaalin teosesittely ja avoin harjoitus keskiviikkona 30. elokuuta.
Mehukas tupakomedia Kekkosen tytär -komedia nostaa ajankohtaiseen presidenttipeliin mielenkiintoisen vaihtoehdon. Mia Vuorela näyttelee lapualaista Kataa. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Lapualaislähtöisen kirjailija-toimittaja Taina Latvalan kirjoittama Kekkosen tytär –komedia kertoo viisikymppisestä Katasta, jonka maailma mullistuu hänen iäkkään äitinsä paljastaessa presidentti Kekkoseen liittyvän salaisuuden. Perhe tempautuu mukaan armottomaan presidenttipeliin, jossa totuus ja valhe ottavat mittaa toisistaan. Luvassa on tarina vahvatahtoisista pohjalasinaisista, jotka ryhtyvät hiihtämään omia latujaan. Miehet puolestaan joutuvat kyseenalaistamaan vanhan maailman mallit.
Vuoden 2021 parhaana näytelmänä palkittu Kekkosen tytär on kuumottavan ajankohtainen saadessaan ensi-iltansa 3. marraskuuta, aivan presidentinvaalien kynnyksellä.
– Luvassa on mehukas tupakomedia, joka päivitetään Seinäjoen ensi-iltaa varten, ohjaaja Ismo Sajakorpi kertoo.
Rooleissa nähdään Mia Vuorela, Marjut Sariola, Jani Johansson, Esa Ahonen, Natalil Lintala ja Jussi Lukács. Lavastuksen ja puvut suunnittelee Riikka Aurasmaa, valot Hannu Raja-aho, äänet Sami Lust ja Sajakorpi sekä naamioinnin Aliina Ilonen.
Aija Pahkala on kantaesityksensä saavan Ennen lintuja -näytelmän päähenkilö Alli. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Boulevard
Merja Mäen suositun ja palkitun Ennen lintuja –romaanin näyttämösovitus saa kantaesityksensä 11. marraskuuta Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä.
Talvisodan käynnistämästä evakkotaipaleesta kertova näytelmä seuraa nuoren Allin tuloa ja sopeutumista Seinäjoelle. Laatokalle on jäänyt koti ja tulevaisuuden suunnitelmat. Vaikka lakeudella kaikki on erilaista, löytyy avaruutta maiseman lisäksi myös pohjalaisten sydämistä.
Allin roolissa nähdään Aija Pahkala ja muissa rooleissa Teemu Koskinen, Lotta Lindroos, Jukka Puronlahti, Jussi Jätinvuori, Sanni Lehto, Kaisla Ollila, Kirsi Asikainen, Heidi Kirves, Riku Korhonen, Jenna Varsimäki, Siiri Hautakorpi ja Annu Valtasaari.
Näytelmän on dramatisoinut Iira Halttunen ja sen ohjaa Hanna Ojala. Koreografia on Jyri Nummisen, sävellykset ja äänisuunnittelu Riku Metsä-Ketelän, lavastuksen ja puvut suunnittelee Aili Ojalo, valot ja videot Lauri Virkkala ja naamioinnin Johanna Uusitontti.
Näytelmän tapahtumapaikkoihin vanhan lääninsairaalan alueella tutustutaan kirjailija Mäen ja Seinäjoen oppaiden vetämällä neljällä kävelykierroksella 25. – 26. elokuuta. Historiakierrosten liput ovat myynnissä.
Ronja ryövärintytär nähdään keväässä 2024 Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Copyright Design Ilon Wikland AB
Astrid Lindgrenin klassikkoteokseen perustuva Ronja ryövärintytär saa ensi-iltansa 13. maaliskuuta 2024 suurella näyttämöllä.
Myrskyisenä yönä syntynyt Ronja kasvaa ryöväri-isänsä linnan suojissa. Mutta koittaa päivä, jolloin hänen on aika lähteä ulos maailmaan. Ronja kohtaa niin villihevosia, maahisia ja pöntihiittisiä kuin ajattaria, männiäisiä, vihollisryöväreitä ja Birkin, itsensä ikäisen pojan. Voivatko nuoret löytää ystävät toisistaan, voittaako rakkaus sukujen välisen vihanpidon?
Koko perheen hurmaava fantasiaseikkailu kertoo ajattoman tarinan ystävyyden voimasta, rohkeudesta, vapauden kaipuusta ja oman tien löytämisestä.
Näyttelijäkiinnityksellä elokuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa aloittanut Kaisla Ollila astuu päärooliin Ronjana. Hänen rinnallaan Birkin roolissa nähdään niin ikään taloon juuri tullut Jussi Lukács. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Jukka Puronlahti, Natalil Lintala, Esa Ahonen, Mia Vuorela, Timo Luoma, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson ja Sanni Lehto.
Näytelmän ohjaa Pauliina Salonius, koreografi on Jyri Numminen. Lavastuksen suunnittelee Juho Lindström, puvut Leena Rintala, valot Hannu Raja-aho, äänet Sami Lust ja Riku Metsä-Ketelä sekä naamioinnin Johanna Uusitontti.
Ronja ryövärintyttären liput tulevat myyntiin 29.8.2023. Näytelmää suositellaan 7 vuotta täyttäneille.
Syyskaudella Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöillä vierailevat Ilmari Saarelaisen Parasta ennen, pienemmille katsojille suunnattu Tatu ja Patu, elämä ja teot, Stand Up –koomikko Jacke Björklund, Ria Katajan ja Minna Kivelän Korot kattoon –komedia sekä jouluisella blueskonsertillaan Erja Lyytinen, Sami Yaffa ja Mira Luoti.
Ilmari Saarelaisen Parasta ennen torstaina 21.9. suurella näyttämöllä.
Tatu ja Patu vierailevat ma-ke 13. – 15.11. Elissa-näyttämöllä.
Stand Up -koomikko Jacke Björklund vierailee ma 13.11. suurella näyttämöllä.
Koomikot Ria Kataja ja Minna Kivelä vierailevat Korot kattoon -esityksellään ti 14.11. suurella näyttämöllä.
Erja Lyytinen joulukonsertoi ke 13.12. suurella näyttämöllä Sami Yaffan ja Mira Luodin kanssa.
Natalil Lintala. Kuva: Laura Malmivaara
Jussi Lukács. Kuva: Laura Malmivaara
Kaisla Ollila. Kuva: Laura Malmivaara.
8.7.2023
Tootsie-musikaalin pääroolissa nähdään Antti Lang. Kuva: Johanna Tirronen ja Emilia Boulevard
Törnävän kesäteatteri tuo yleisölle myös ensi vuonna säkenöivän musikaalikomedian. Dustin Hoffmanin tähdittämään, rakastettuun Tootsie-kasarileffaan perustuva musikaali saa ensi-iltansa heinäkuussa 2024 Seinäjoen kaupunginteatterin kesänäyttämöllä, Törnävän amfiteatterissa.
Tootsie, lyömätön lyyli –musikaali on ennen kaikkea romanttinen komedia.
– Tootsiessa on klassisen komedian piirteet: pulaan joutuva päähenkilö kikkailee itsensä aina vaan syvemmälle oman juonensa syövereihin. Todella viihdyttävät laulunumerot ovat täynnä huumoria nekin, ohjaaja Jani Johansson kertoo.
New Yorkin teatterimaailmaan sijoittuvassa musikaalissa seikkailee taitavana mutta suulaana tunnettu näyttelijä, joka ei tahdo saada roolitöitä. Valmistautuessaan vielä yhden huippuroolin koelauluun Michael päättää pistää taitonsa likoon ja naamioituu naisnäyttelijä Dorothyksi.
Dorothy saa roolin ja kohoaa kaikki hurmaavaksi teatteritaivaan säkenöiväksi tähdeksi. Samalla Michaelille avautuu täysin uusi näkökulma maailmanmenoon. Lopulta, tempoiltuaan roolinsa ja oman itsensä välillä hän joutuu valitsemaan kumpi uhrata, tähteys vai löytynyt rakkaus?
Johansson näkee, että musikaalit sopivat Törnävälle kuin nenä päähän.
– On ollut mahtavaa havaita, miten Törnävän kesäteatteri on nostanut itsensä Suomen kesäteatterikartalle yhdeksi isoista. Viime vuodet ja eteläpohjalainen yleisö ovat sen osoittaneet. Ja ensi kesäksi Törnävälle on ”käsinpoimittu” aivan käsittämättömän lahjakas ryhmä näyttelijöitä.
Michael Dorsey / Dorothy Michaels –pääroolissa nähdään Antti Lang. Julie Nicholsia näyttelee Maija Lang. Muut musikaalin näyttelijät julkistetaan tulevan syksyn aikana.
Broadway-ensi-iltansa vuonna 2019 saanut, joukkohurmaajaksikin kutsuttu musikaali perustuu Dustin Hoffmanin ja Jessica Langen tähdittämään, Oscar-palkittuun vuoden 1982 elokuvaan.
Seinäjoen kaupunginteatterin taiteellisen johtajan, Pauliina Saloniuksen mukaan sydämellisessä tarinassa kolahti kaikki, kun ensi kesän esitystä valittiin.
– Ja olen erityisen iloinen, että ohjaajan puikkoihin hyppää oman talon komediataituri, näyttelijä Jani Johansson, Salonius sanoo.
Johansson tunnetaan yleisön rakastamana Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijänä. Ohjaaminenkin on tuttua tälle ”Törnävän veteraanille”.
– On huikeaa päästä taas pitkästä aikaa työskentelemään Törnävälle! Edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo tovi. Viimeksi ohjasin ”Tördelle” Älä pukeudu päivälliselle -farssin vuonna 2013. Edesmenneen Törnävän kesäteatteri ry:n hallituksessa ja tietysti näyttelijänä ehdin olla useamman vuoden ajan. Paikka on siis ehtinyt tulla rakkaaksi ja voin kertoa, että kaipuu on ollut kova!
Tootsie-musikaalin koreografi on Henri Sarajärvi ja kapellimestari Tony Sikström. Lavastuksen suunnittelee Juho Lindström ja puvut Leena Rintala. Suomen kantaesityksensä Mikko Koivusalon suomentama musikaali saa syyskuussa Lahden kaupunginteatterissa.
Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella Tootsie nähdään heinä- ja elokuussa 2024. Musikaalin liput tulevat myyntiin perjantaina 13.10.2023.
Tootsie-musikaalin lavastuksen Törnävän kesäteatteriin suunnittelee Juho Lindström (vas.) ja puvut Leena Rintala. Musikaalin on suomentanut Mikko Koivusalo ja sen ohjaa Jani Johansson. Kuva: Anna Valtari
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
30.11.2023 klo 1300 | NIIN KUIN TAIVAASSA | Alvar-sali | Osta liput |
30.11.2023 klo 1900 | NIIN KUIN TAIVAASSA | Alvar-sali | Osta liput |
01.12.2023 klo 1900 | Ennen lintuja, tuoksuton esitys | Alvar-sali | Osta liput |
01.12.2023 klo 1915 | Kekkosen Tytär, tuoksuton esitys | Elissa-katsomo | Osta liput |
02.12.2023 klo 1300 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |
02.12.2023 klo 1315 | Kekkosen Tytär | Elissa-katsomo | Osta liput |
02.12.2023 klo 1800 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |
02.12.2023 klo 1815 | Kekkosen Tytär | Elissa-katsomo | Osta liput |
03.12.2023 klo 1900 | Lasse Hoikka & Souvarit 45v.-juhlakonsertti | Alvar-sali | Osta liput |
07.12.2023 klo 1300 | Ennen lintuja | Alvar-sali | Osta liput |