Tiedotteet

UUTTA: Rehtiä komediaa ja hyytävä kummitusnäytelmäkin Seinäjoen kaupunginteatterin syksyssä

9.4.2025

Syksyn ohjelmisto kertoo ihmisestä valintatilanteessa. Sitä ja maailman menoa käsitellään näytelmissä monin eri keinoin ja tyylilajein – toivoa ja vapauttavaa naurua unohtamatta.

Jo aiemmin julkistetun Niskavuoren Hetan rinnalla Seinäjoen kaupunginteatterin syyskaudella ensi-iltansa saavat hyytävä kummitusnäytelmä Mustapukuinen nainen ja romanttinen katastrofikomedia Täydelliset häät.

Taiteellisen johtajan, Juha Luukkosen mukaan kaikki tulevan syksyn näytelmät kertovat omalla tavallaan ihmisestä valintatilanteessa.
– Miten selvitä elämässä eteenpäin, kun ympäröivä maailma tuntuu käsittämättömältä ja menneisyyden taakka uhkaa jyrätä alleen? Nämä teemat ovat paitsi teatteritaiteen peruskysymyksiä, siis sellaisia mistä ristiriita, draama ja kunnon komediakin syntyvät, myös ikuisia ja toisaalta tämän päivän hämmennyksen keskellä äärimmäisen ajankohtaisia asioita, joita varmasti moni meistä huomaa pohtivansa.

Syyskauden näytelmät tarjoavat Luukkosen mukaan iloa ja pieniä irtiottoja arjesta.
– Tänä päivänä, jos koskaan on tärkeää, että ihminen saa teatterista paitsi ajattelemisen aihetta myös mahdollisuuden hetkeksi unohtaa ympäröivän maailman myllerryksen. Tähän syksyn ohjelmistomme tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden.

Jännitystä, draamaa
ja komediaa

Englantilainen kummitustarina Mustapukuinen nainen sijoittuu viktoriaanisen ajan teatteriin, jossa herra Arthur Kipps yrittää kertoa kauan sitten kokemansa karmivat tapahtumat. Apuun palkatun nuoren näyttelijän opastamana näyttämö herää eloon. Näytelmän edetessä herra Kippsiin syvät jäljet jättänyt tarina alkaa käydä pelottavan todeksi.
– Näytelmä on jatkoa Seinäjoella esitetyille trilleriklassikoille. Tarina on mysteeri, jonka odottamattomat käänteet pitävät otteessaan ja aukeavat katsojalle vähitellen, kertoo ohjaaja Jermo Grundström, joka muistetaan muun muassa parin vuoden takaisesta The Addams Family –musikaalin ohjauksesta.
Grundstömin mukaan näytelmä sopii kenelle tahansa, joka rakastaa teatteria. Lapsille sitä ei kuitenkaan suositella.
– Teos on nerokkaasti kirjoitettu näytelmä sekä kahden näyttelijän virtuoottinen voimanponnistus, jota valot ja äänet tukevat. Myös katsojan mielikuvituksella on oma, iso roolinsa: mitä jos pelkääkin sitä, mitä ei edes näe?
Jännitysnäytelmän rooleissa nähdään Esa Ahonen ja Tomi Turunen. Ensi-ilta on 31. lokakuuta intiimissä Elissa-studiossa.  

Mustapukuinen nainen. Kuva: Tommi Taipalus

Esa Ahonen (oik.) ja Tomi Turunen joutuvat jännän äärelle Mustapukuinen nainen -klassikossa. Kuva: Tommi Taipalus

Täydelliset häät on parhaiden perinteiden mukainen farssi yllätyksineen ja vauhdikkaine käänteineen. Samalla se on romanttinen komedia, jossa tunteet iskevät äkillisesti ja ihmiset joutuvat miettimään ketä he todella rakastavat.
– Keskiössä ovat älyttömän hauskat tilanteet ja tietenkin rakkaus, näytelmän kantava teema. Luulen, että aika moni katsoja pystyy samaistumaan siihen olotilaan kun ”kaikki tuntuu mahdolliselta, olo on kevyt, hymyilyttää tietämättä miksi ja velatkin muuttuvat saataviksi”. Nuo määritelmät voivat viitata ihastumiseen tai jopa rakastumiseen, ohjaaja Tom Petäjä luonnehtii.
Komedia on hänelle läheinen teatterilaji.
– Nauru tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin. Itse pidän niin verbaalisesta kuin tilannekomediastakin ja niitä on luvassa tässä näytelmässä. 
Rooleissa nähdään Jussi Jätinvuori, Kristiina Karhu, Jani Johansson, Mari Pöytälaakso, Mia Vuorela sekä vierailevana tähtenä Tuija Piepponen. Ensi-iltansa komedia saa 8. marraskuuta Alvar-näyttämöllä. 

Täydelliset häät. Kuva: Tommi Taipalus

Tuija Piepponen (vas.), Mia Vuorela, Kristiina Karhu, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson ja Mari Pöytälaakso pistävät pystyyn kunnon kaaoksen Täydelliset häät -komediassa. Kuva: Tommi Taipalus

Syyskauden Seinäjoen kaupunginteatterissa avaavan Niskavuoren Hetan nimiroolin näyttelee Kristiina Karhu, Akustina nähdään Joel Hirvonen. Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjaan lukeutuva klassikko on viiltävä kuvaus yhteisön paineista ja hukatusta rakkaudesta. Näytelmän ohjaa Mikko Kouki ja se saa ensi-iltansa 13. syyskuuta suurella näyttämöllä. 

Niskavuoren Heta avaa teatterisyksyn Seinäjoella. Hetaa näyttelee Kristiina Karhu ja Akustia Joel Hirvonen. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Kaupinmäki

Nyt jytäämään
Mummadiskoon

Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa myös monipuolisen valikoiman vierailuesityksiä, joista heti syyskuussa nähdään upeiden artistien, Maria Ylipään ja Emma Salokosken Musiikkia Kauniita piikkejä ja Omani uni albumeilta -konsertti. 

Maria Ylipää ja Emma Salokoski.

Maria Ylipää ja Emma Salokoski konsertoivat pe 26.9.2025 Alvar-näyttämöllä.

Parin vuoden tauon jälkeen Alvar-näyttämölle paluun tekee Ikisuosikki, Mika Nuojuan ja Martti Suosalon Kiviä taskussa. Luvassa on jopa kaksi esitystä lokakuussa. 

Kiviä taskussa. Mika Nuojua ja Martti Suosalo.

Mika Nuojua ja Martti Suosalo to-pe 23. – 24.10.2205 Alvar-näyttämöllä.

Pikkulapsille teatterielämyksen tarjoaa Tatun ja Patun outo uninäytelmä. Tuttuun kuvakirjaan perustuva hauska näytelmä esitetään kolmesti marraskuussa.  

Tatun ja Patun outo uninäytelmä.

Tatun ja Patun outo uninäytelmä nähdään ti-ke 11. – 12.11.2025 Elissa-näyttämöllä.

Nurmolaislähtöinen taiteilija Reetta Ristimäki tuo teatteriseurueensa kera joulukuussa Alvar-näyttämölle hauskan ja musiikintäyteisen Saiturin joulun. Koko perheen riemupaketti kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman. Mukana Jouni Bäckström, Petri Bäckström ja Emma Hatjasalo. 

Saiturin joulu.

Saiturin joulu vierailee ke 3.12.2025 Alvar-näyttämöllä. Kuvassa Emma Hatjasalo (vas.), Reetta Ristimäki ja Petri Bäckström.

Joulukuussa Alvar-näyttämöllä soi riemukkaasti myös Lenni-Kalle Taipaleen, Marzi Nymanin, Osmo Ikosen ja Joonas Kaikon Joulurieha 2025 -konsertti. 

Joulurieha 2025.

Lenni-Kalle Taipale (vas.), Osmo Ikonen, Marzi Nyman ja Joonas Kaikko konsertoivat la 13.12.2025 Alvar-näyttämöllä.

Vierailusyksyn huipentaa kuplivan iloisen näyttelijän, Tuija Piepposen juontama Mummodisko-yleisötanssitapahtuma, jota Etelä-Pohjanmaalla kutsutaan tietysti Mummadiskoksi. Teatterin ylälämpiössä järjestettävään tilaisuuteen ovat yhtä lailla tervetulleita paapatkin. Vinyylilevyjä soittaa DJ Mikko Haapalainen. Maksuttoman tilaisuuden liput ovat varattavissa perjantaista 5. syyskuuta alkaen. 

Mummadisko. Tuija Piepponen. Kuva: Anna Valtari

Suomea kiertänyt Mummodisko saapuu tanssittamaan vihdoin Seinäjoelle! Pirteänä juontajana to 18.12.2025 Mummadiskossa toimii näyttelijä MC (Master of Ceremony) Tuija Piepponen. Kuva: Anna Valtari

Jännärikevät Seinäjoen kaupunginteatterissa

13.1.2025

Piina. Kuva: Emilia Kaupinmäki ja Jukka Kontkanen

Satu Silvo on Piina-tarinan Annie Wilkes, epävakaa fani ja sairaanhoitaja, jonka käsiin Reidar Palmgrenin näyttelemä kirjailija Paul Sheldon joutuu. Kuva: Emilia Kaupinmäki ja Jukka Kontkanen

Tänä keväänä Seinäjoen kaupunginteatterissa nähdään koko perheen Veljeni Leijonamieli -näytelmän rinnalla kaksi psykologista jännitysnäytelmää sekä monipuolisia vierailuesityksiä. Suosittu Seili-musikaali jatkaa huhtikuun alkuun saakka.

Sen lisäksi, että uusi taiteellinen johtaja Juha Luukkonen aloittaa toimessaan helmikuun alussa, tuo vuosi 2025 muitakin uudistuksia tulleessaan. Tammikuusta alkaen kaikki iltaesitykset alkavat tuntia totuttua aiemmin eli jo kello 18 tai kello 18.15 myös arkena. Lauantaisinhan käytäntö on ollut voimassa jo useita vuosia Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Ensimmäisenä ensi-iltansa saa Stephen Kingin Piina 6. helmikuuta. Tiivistunnelmaisen jännäriklassikon ohjaa Elissa-studioon Olli-Matti Oinonen ja esitykset jatkuvat 17. toukokuuta saakka.

Kirjailija Paul Sheldonia näyttelee Reidar Palmgren, kirjailija oikeassa elämässä itsekin. Satu Silvo puolestaan on sairaanhoitaja Annie Wilkes, joka rakastaa Sheldonin Misery-romaaneja. Auto-onnettomuuden seurauksena jalkansa pahoin loukannut Paul päätyy epävakaan Annien hoitoon lumen saartamalle maatilalle. Raajarikkoisen Paulin täytyy yrittää selviytyä yhä syvemmälle hulluuteen luisuvan ja kriittisen Annien käsissä. Onnistuuko hän saada apua edes sheriffiltä, jota näyttelee Jukka Puronlahti?

Piinasta järjestetään myös jännittäviä myöhäisillan näytöksiä, jotka alkavat kello 21. Lisäpalveluna näissä sekä osassa kello 18.15 näytöksiä on anniskelukatsomo, jonka myötä katsojilta edellytetään vähintään 18 vuoden ikää.

Kevätkaudella jännäreitä edustaa niin ikään Agatha Christien suosittu Eikä yksikään pelastunut, joka jatkaa suurella näyttämöllä 24. huhtikuuta saakka. Jännitysteemaa täydentävät myös kauhuleffajulisteet, joita ylistarolainen elokuvateatteri Matin-Tupa tuo arkistoistaan näytteille Seinäjoen kaupunginteatterin lämpiöön. Mukana on tietysti myös Piinan (Misery) juliste vuodelta 1990. Lisäksi teatterin naapurissa, Seinäjoen kaupunginkirjastossa on esillä näytelmiin liittyviä kirjasuosituksia, joista osa tietysti kauhukirjallisuutta.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen (vas.), Jani Johansson, Kristiina Karhu, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jussi Lampi ja Jukka Puronlahti.

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -trillerissä näyttelevät muiden muassa Tomi Turunen (vas.), Jani Johansson, Kristiina Karhu, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jussi Lampi ja Jukka Puronlahti. Kuva: Jukka Kontkanen

Veljeni Leijonamieli
yhdistää sukupolvia

Keväällä suurelle näyttämölle tuodaan näyttävästi koko perheen näytelmä: Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli saa ensi-iltansa 19. helmikuuta. Iiris Rannion ohjaaman näytelmän lavastuksen on suunnittelut Juho Lindström.
Korpun roolissa nähdään Jussi Jätinvuori ja tämän Joonatan-isoveljenä Julius Suominen. Muita rooleja näyttelevät Natalil Lintala, Jani Johansson, Tomi Turunen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Kristiina Karhu ja Henrik Hammarberg.
– On ollut hienoa havaita, miten Astrid Lindgrenin klassikot yhdistävät ja teatteriin tullaan monen sukupolven voimin. Toivomme, että näin on myös veljeydestä kertovan, seikkailullisen Veljeni Leijonamielen kohdalla, myynti- ja markkinointipäällikkö Satu Keski-Valkama sanoo. 

Veljeni Leijonamieli. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki

Jussi Jätinvuori näyttelee Korppua ja Julius Suominen tämän Joonatan-isoveljeä kevään 2025 Veljeni Leijonamielessä. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Kaupinmäki

Kevätkaudella ohjelmistossa jatkaa myös suosiollista palautetta saanut Seili-musikaali. Vaiettua suomalaishistoriaa kauniin ja vaikuttavan koskettavasti kuvaava musikaali saa kevään aikana katsomoonsa myös reilut 1 600 kahdeksasluokkalaista, kun Taidetestaajat saapuvat katsomaan esitystä eri puolilta maakuntaa.

Seili. Inka Reyes (vas.), Mia Vuorela, Riikka Lifländer, Kristiina Karhu, Heidi Kirves, Natalil Lintala, Anna-Maija Jalkanen.

Seili-musikaali kertoo suomalaisnaisten vaietusta historiasta. Rooleissa mm. Inka Reyes (vas.), Mia Vuorela, Riikka Lifländer, Kristiina Karhu, Heidi Kirves, Natalil Lintala ja Anna-Maija Jalkanen. Kuva: Jukka Kontkanen

Vierailuissa komediaa,
konsertteja ja lastennäytelmiä

Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa lisäksi monipuolisen valikoiman vierailuesityksiä, joista ensimmäisenä vuoronsa saa jo 25. tammikuuta Viikate-yhtyeen Hiljainen-konsertti Alvar-salissa. Club For Five tuo 25-vuotisjuhlakiertueensa 15. helmikuuta suurelle näyttämölle.

Viikate. Kuva: Kalle Pyyhtinen

Viikate lauantaina 25. tammikuuta suurella näyttämöllä. Kuva: Kalle Pyyhtinen

Lauluyhtye Club For Five juhlakonsertoi lauantaina 15. helmikuuta suurella näyttämöllä.

Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi -esitys keskiviikkona 23. huhtikuuta suurella näyttämöllä.

Palkitun Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi -esitys nähdään 23. huhtikuuta suurella  näyttämöllä Alvar-salissa. Esko Roine ja Aimo Räsänen puolestaan tuovat Mielensäpahoittaja ja poika -esityksen 25. huhtikuuta suurelle näyttämölle. Lapsille ja lapsiperheille esitetään kahdesti Molli ja maan ääri -näytelmä 6. ja 7. toukokuuta.

Red Nose Companyn palkittu Aleksis Kivi -esitys keskiviikkona 23. huhtikuuta suurella näyttämöllä.

Esko Roine ja Aimo Räsänen nähdään perjantaina 25. huhtikuuta suurella näyttämöllä.

Pikkukatsojille sopiva Molli ja maan ääri vierailee tiistaina ja keskiviikkona 6. ja 7. toukokuuta Elissa-näyttämöllä.

Näyttelijä Sanna-Kaisa Palo nähdään ensimmäistä kertaa koskaan Seinäjoen kaupunginteatterin näyttämöllä, kun hän saapuu vierailulle Martti Suosalon ja Ari Kauppilan kanssa. 16. ja 17. toukokuuta nähtävä hulvaton Voi Luoja! -komedia kertoo masentuneesta Jumalasta ja tämän psykoterapeutista.

Martti Suosalo, Sanna-Kaisa Palo ja Ari Koivula esittävät perjantaina ja lauantaina 16. ja 17. toukokuuta Voi Luoja! -komedian Alvar-näyttämöllä, suuressa salissa.

Seinäjoen seurakunnan lapsikuoro Solina valmistaa jo kolmannen suuren musikaalinsa ja se nähdään 23. ja 24. toukokuuta suurella näyttämöllä osana valtakunnallisia kirkkopäiviä, joita tuolloin Seinäjoella vietetään. Olisi tyhmää kääntyä nyt -musikaali kertoo joukosta lintuja, jotka lähtevät paremman elämän toivossa kohti uutta maata. Tunteikas teos puhuttelee koko perhettä.

Uusi Solina-musikaali nähdään kolmesti 23. ja 24. toukokuuta suurella näyttämöllä.

Kesäkomediaa
jo kesäkuussa!

Seuraava ensi-ilta Törnävän kesäteatterissa nähdään jo 13. kesäkuuta 2025. Tuolloin näyttämölle tuodaan hykerryttävä ranskalaisfarssi, Vaimoni on toista maata.
Rooleissa naurattavat kotikonnuilleen kesäksi palaava Susanna Laine sekä edelliskesiltä tutut Törnävän kesäteatterin koomikot Katriina SinisaloAntti LJ Pääkkönen ja Jani Johansson. Komedian ohjaa Pekka Laasonen. Esitykset jatkuvat 3. elokuuta saakka. 

Vaimoni on toista maata. Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Jani Johansson.

Törnävän kesäteatterin Vaimoni on toista maata -komediassa nähdään Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Jani Johansson.

Seinäjoen kaupunginteatteriin saavuttiin matkojenkin takaa

18.12.2024

Seili. Natalil Lintala ja Esa Ahonen.

Seinäjoen kaupunginteatterin Seili-musikaalia on saavuttu katsomaan eri puolilta Suomea. Kuvassa Natalil Lintala ja Esa Ahonen. Kuva: Jukka Kontkanen

Vuonna 2024 Seinäjoen kaupunginteatterin esitykset ja tilaisuudet vetivät liki 60 000 teatterivierasta.

Vuonna 2024 Seinäjoen kaupunginteatterin omat sekä vierailuesitykset keräsivät 52 865 katsojaa. Yhteensä kaikki teatterin tilaisuudet vetivät 59 759 vierasta. Kasvua edellisvuodesta on 6,73 prosenttia eli 3 770 vieraan verran.
Omia ja vierailuesityksiä Seinäjoen kaupunginteatterissa nähtiin kevät- ja syyskaudella 2024 kaikkiaan 230.
– Olemme äärimmäisen otettuja ja kiitollisia siitä, että yleisö on tullut sankoin joukoin katsomoon ja muihinkin teatterimme tilaisuuksiin. Ensi vuonna ja tulevina vuosina tämä on entistä merkityksellisempää. Viime vuodet ovat olleet haastavia, mutta katsojiemme tuki on ollut korvaamatonta. Teemme parhaamme, jotta voimme jatkossakin tarjota kulttuurielämyksiä kaikille arvonlisäveron noususta ja taloustilanteen paineista huolimatta, toimitusjohtaja ja vt. taiteellinen johtaja Milla Hautala vakuuttaa.

Seinäjoen kaupunginteatteriin on tultu yli maakuntarajojen. 
– Erityisesti tänä vuonna katsojia saapui upeasti muualtakin päin Suomea ja olemme iloisia, että teatterimme tunnustetaan asiakaspalautteissa maamme kärkikastiin, Hautala jatkaa.

Omia ensi-iltoja oli viisi. Eniten katsojia, 8 777, keräsi kevätkaudella esitetty Ronja ryövärintytär. Törnävän kesäteatterin Tootsie-musikaalin näki 8 442 katsojaa. Syyskuussa kantaesitetty Seili-musikaali sai 7 080 katsojaa ja marraskuussa ensi-iltansa saanut Eikä yksikään pelastunut puolestaan 4 828. Molemmat ylistäviä arvioita niin katsojilta kuin kriitikoiltakin saaneet esitykset jatkavat ohjelmistossa kevätkaudella 2025.

Kevätkaudella Elissa-studiossa nähdyt Ei kertonut katuvansa (1 977 katsojaa) sekä syyskaudelta 2023 jatkanut Kekkosen tytär (4 851 katsojaa) vetivät salit täyteen, jälkimmäinen lisäesityksiä myöten.

Esitysten lisäksi Seinäjoen kaupunginteatteri tarjoaa monia oheistapahtumia, joista iso osa on yleisölle maksuttomia. Tämän syksyn uutuutena esiteltiin livepodcast-tilaisuudet, jossa yleisö saa Kello viiden teetä nauttiessaan seurata paikan päällä taiteilijahaastattelujen nauhoitusta ja osallistua myös keskusteluun. 

Eikä yksikään pelastunut. Jussi Lampi ja Kristiina Karhu.

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut kutsuu myös keväällä katsojia tyylikkäästi rakennetun trillerin pariin. Kuvassa Jussi Lampi ja Kristiina Karhu. Kuva: Jukka Kontkanen

Veljeni Leijonamieli
yhdistää sukupolvia

Sen lisäksi, että uusi taiteellinen johtaja Juha Luukkonen aloittaa toimessaan helmikuun alussa, tuo vuosi 2025 muitakin uudistuksia tulleessaan. Tammikuusta alkaen kaikki iltaesitykset alkavat tuntia totuttua aiemmin eli jo kello 18 tai kello 18.15 myös arkena. Lauantaisinhan käytäntö on ollut voimassa jo useita vuosia Seinäjoen kaupunginteatterissa.

Ensimmäisenä ensi-iltansa saa Stephen Kingin Piina 6. helmikuuta Elissa-studiossa. Olli-Matti Oinosen jännäriohjauksen rooleissa nähdään Satu Silvo, Reidar Palmgren ja Jukka Puronlahti.

Piinasta järjestetään myös jännittäviä myöhäisillan näytöksiä, jotka alkavat kello 21. Lisäpalveluna näissä ja osassa muitakin näytöksiä on anniskelukatsomo, jonka myötä katsojilta edellytetään vähintään 18 vuoden ikää. 

Piina. Kuva: Emilia Kaupinmäki ja Jukka Kontkanen

Satu Silvo on piinaava ihailija Stephen Kingin Piina-jännärissä. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard

Edellisvuoden tapaan myös keväällä 2025 Seinäjoen kaupunginteatterissa tuodaan näyttävästi suurelle näyttämölle koko perheen näytelmä, kun Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli saa ensi-iltansa 19. helmikuuta. Iiris Rannion ohjaaman näytelmän lavastuksen on suunnittelut Juho Lindström.
Korpun roolissa nähdään Jussi Jätinvuori ja tämän Joonatan-isoveljenä Julius Suominen. Muita rooleja näyttelevät Natalil Lintala, Jani Johansson, Tomi Turunen, Mia Vuorela, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen, Kristiina Karhu ja Henrik Hammarberg.
– On ollut hienoa havaita, miten Astrid Lindgrenin klassikot yhdistävät ja teatteriin tullaan monen sukupolven voimin. Toivomme, että näin on myös veljeydestä kertovan, seikkailullisen Veljeni Leijonamielen kohdalla, myynti- ja markkinointipäällikkö Satu Keski-Valkama sanoo. 

Veljeni Leijonamieli. Kuva: Jukka Kontkanen ja Emilia Kaupinmäki

Veljeni Leijonamieli on koskettava ja jännittävä Astrid Lindgren -klassikko. Korpun ja Joonatanin rooleissa nähdään Jussi Jätinvuori ja Julius Suominen. Kuva: Jukka Kontkanen, Emilia Boulevard

Kevätkaudella ohjelmistossa ovat lisäksi syksyltä jatkavat Seili-musikaali ja Eikä yksikään pelastunut sekä runsas kattaus vierailuesityksiä, joista ensimmäisenä vuoronsa saa jo 25. tammikuuta Viikate-yhtyeen Hiljainen-konsertti Alvar-salissa.

Kesäkomediaa
jo kesäkuussa!

Seuraava ensi-ilta Törnävän kesäteatterissa nähdään jo 13. kesäkuuta 2025. Tuolloin näyttämölle tuodaan hykerryttävä ranskalaisfarssi, Vaimoni on toista maata.
Rooleissa naurattavat kotikonnuilleen kesäksi palaava Susanna Laine sekä edelliskesiltä tutut Törnävän kesäteatterin koomikot Katriina SinisaloAntti LJ Pääkkönen ja Jani Johansson. Komedian ohjaa Pekka Laasonen. Esitykset jatkuvat 2. elokuuta saakka. 

Vaimoni on toista maata. Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Jani Johansson.

Huipputyypit tähdittävät Törnävän kesäteatterin komediaa 13.6.2025 alkaen. Eli rooleissa Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Jani Johansson.

Kristiina Karhu on Heta syksyllä 2025 ensi-iltansa saavassa Niskavuori-klassikossa

20.11.2024

Kristiina Karhu. Kuva: Jukka Kontkanen

Seinäjoen kaupunginteatterin tuoreimpia näyttelijöitä on Kristiina Karhu. Hän on Heta syksyllä 2025 ensi-iltansa saavassa Niskavuoren Hetassa. Kuva: Jukka Kontkanen

Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta rakensi suomalaista identiteettiä. Syyskauden avaavan näytelmän nimiroolin näyttelee Kristiina Karhu, Akustina nähdään Joel Hirvonen. 

Ohjaaja Mikko Kouki, miksi Niskavuori nyt?
– Hella Wuolijoen Niskavuoren Heta on ajaton teos, joka puhuttelee edelleen. Sen universaalit teemat rakkaus ja valta ovat yhtä ajankohtaisia nykyään kuin kirjoitushetkellä 1940-50-lukujen taitteessa. Heta on ylpeä ja määrätietoinen, liiankin. Hänen puolisonsa Akusti, entinen renki, puolestaan hiljainen ja kiltti.

On kuin Heta häpeäisi yhteiskuntaluokaltaan alempiarvoista miestään, vaikka tämä ansaitsisi aivan muuta.
– Sitkeä, sinnikäs ja taitava Akusti onnistuu vaalimaan ja kerryttämään omaisuutta ja kohtelee vaimoaan kuin kuningatarta. Kun Heta lopulta myöntää ja näyttää rakkautensa, on jo liian myöhäistä.

Niskavuoret ovat jykeviä tarinoita rahan vallasta ja rakkaudesta.
– Niissä kuvatut valta- ja ihmissuhteet ovat ristiriitaisia ja riipaisevia ja nautittavia. Siksi Niskavuori, Kouki päättää.

Hetaa näyttelee Kristiina Karhu, Akustia Joel Hirvonen. Muissa rooleissa nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin näyttelijöitä.

Niskavuoren Heta saa ensi-iltansa 13. syyskuuta suurella näyttämöllä. Näytelmän liput tulevat myyntiin kevätkaudella 2025. 

Joel Hirvonen. Kuva: Jaakko Elenius

Joel Hirvonen näyttelee Akustia Seinäjoen kaupunginteatterin Niskavuoren Hetassa. Kuva: Jaakko Elenius

Tuoreimmat otsikot

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
02.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
02.05.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
03.05.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Varaa
03.05.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Varaa
06.05.2025 klo 1200 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa
06.05.2025 klo 1800 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa
07.05.2025 klo 0930 Molli ja maan ääri Elissa-Studio Varaa
07.05.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Varaa

Katso aikataulut