Blogi

ARVIO: Sadun lumoa ja letkeää sanailua

15.2.2019

Tuhannen ja yhden yön tarinat ovat kuuluneet suomalaisten lasten tarinaperinteeseen 1800-luvun loppupuolelta lähtien. 900-luvun arabiankielinen satukokoelma tuli Eurooppaan 1700-luvulla. Tuolloin lapsille tarkoitetusta käännöksestä karsittiin avointa seksuaalisuutta ja väkivaltaa.

J.A. Hollo suomensi itämaiset sadut nimellä Tuhatyksi yötä vuonna 1959. Viimeistään tämän jälkeen Sinbadin retket, Ali Baba ja 40 ryöväriä sekä Aladdin ja taikalamppu ovat kuuluneet suomalaisten kotien ja koulujen satukirjastoihin.

Seinäjoen kaupunginteatteri käytti Christian Lindroosin ohjauksessa [Lindroosin dramatisoinnin] Hannu Mäkelän suomennosta. Käsikirjoitusta oli muokattu myös aikuisten makuun sopivaksi. Sanalliset letkautukset ja väännökset naurattivat kaikenikäistä yleisöä.

–  Nuan vaan, totesi lampun henki pohojalaasittain, kun siirsi Aladdinin palatsin pois Afrikasta, jonne velho oli sen keplotellut.

Lavastussuunnittelijana vieraili Kati Lamppu. Hän loihti vanhan teatterin kohtuullisen ahtaalle näyttämölle lumoavan itämaisen näyn tiheään rakennettuine taloineen ja kauniine ornamentteineen. Lavastusratkaisu oli toimiva, eikä teatterin lumosta tingitty tippaakaan. Lentävä mattokin esiteltiin näytelmän loppupuolella.

Jokaisella roolihahmolla oli luonteensa ja ominaisuutensa mukainen puku.

Valoilla, äänillä ja tehosteilla höystettiin kerrontaa ja ripoteltiin ikivanhaan tarinaan teatterin taikaa. Pukusuunnittelija Riikka Aurasmaa oli suunnitellut näyttelijöiden asut. Puvut tarjoavat yltäkyllin silmänruokaa. Jokaisella roolihahmolla oli luonteensa ja ominaisuutensa mukainen puku.

Henki oli sporttisen kimalteleva. Velhosta tehtiin mustanpuhuvan paha. Sulttaani lylleröi iloisesti silkeissään ja timanteissaan nautintojen pariin. Aladdin löysi lampun ja vaihtoi köyhän pojan vermeet loisteliaaseen hovipukuun.

Nuori Kalle Kurikkala debytoi Seinäjoella Aladdinin osassa. Hänen tulkinnassaan oli tuoreutta ja raikkautta. Ensi-illan pieni epävarmuuskin karsiutuu näytöskertojen myötä.

Jani Johanssonin lampun henki oli monipuolisen suulas ja röyhkeä. Johanssonin mimiikka venyi uskomattomiin suorituksiin. Liisu Aurasmaa liihotteli kauniina prinsessana. Mari Pöytälaakson Aladdinin yksinhuoltajaäidin huoli ja kasvatusvastuu eivät ole muuttuneet miksikään yli tuhannessa vuodessa.

Heikki Vainionpään sukkelakielinen sulttaani nauratti. Jukka Puronlahden suurvisiiri muuntautui pienin ilmein katkerasta isästä sulttaanin mielistelijäksi. Pekka Hännisen sokea ja prinssi olivat täysipainoisia roolitöitä. Esa Ahosen inha velho aivan uhkui pahuutta ja rahanhimoa.

Aladdin ja taikalamppu on hauskasti nykyaikaan tuotu, mutta kuitenkin perinteinen koko perheen satunäytelmä. Esityksen ikäsuositus on kuusi vuotta täyttäneistä eteenpäin.

Seinäjoen kaupunginteatteri jatkaa ikiaikaista tarinankerronnan perinnettä. Niin itämaisilla toreilla kuin eurooppalaisilla iltanuotioilla ovat kiertävät sadunkertojat viihdyttäneet ja opettaneet kansaa. Paha saa palkkansa, ja puhdassydämiset perivät maan.

RAIMO HAUTANEN
kriitikko, 15.2.2019