Blogi

”Sinä paranet – nyt!”

12.10.2017

Lääketieteen lisensiaatti ja filosofian maisteri Matti A. Miettinen otti 70-80-lukujen vaihteessa vastaan erittäin arkaluonteisen haasteen.

Matti A. Miettinen ryhtyi tutkimaan uskonnollisia ihmeparantumisia ja parantamista saatuaan virikkeen saarnaaja Niilo Yli-Vainion (1920 -81) julkisesta esiintymisestä parantajana. Tuloksena tutkimuksesta on vuonna 1990 Tampereen yliopistossa julkaistu väitöskirja Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta. Kirkon tutkimuskeskus julkaisi Miettisen väitöskirjan samana vuonna.

Miettinen otti keväällä 1980 yhteyttä saarnaaja Niilo Yli-Vainioon. Hän lupasi kannattaa ja auttaa tutkimusta. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, mistä uskonnollisessa parantamistoiminnassa oli kysymys.

Tutkija jakoi Yli-Vainion kokouksissa Oulu-Joensuu-linjan eteläpuolella kesän 1980 kuluessa 2000 kyselylomaketta. Kokouksen järjestäjien mukaan noissa herätyskokouksissa kävi noin 18 000 henkilöä. Toki samat henkilöt kävivät useissa kokouksissa, joten on vaikea arvioida, kuinka monta eri henkilöä kokouksissa kävi.

Lomakkeessa kysyttiin, mistä kaikista sairauksista, vioista, vammoista, vaivoista ja oireista henkilö tuntee parantuneensa.

Lomakkeen palautti 744 henkilöä. Seuranta-aikana todettiin yhteensä 23 varmaa kuolemantapausta, joista kolme teki itsemurhan ja kahdeksan kuoli siihen sairauteen, josta ilmoitti parantuneensa. Osaa kyselyn palauttaneista ei tavoitettu, ja osa ilmoitti olevansa terveitä. Tarkemmin selvitettäviksi jäi 611 vastausta.

Lomakkeessa kysyttiin, mistä kaikista sairauksista, vioista, vammoista, vaivoista ja oireista henkilö tuntee parantuneensa. Jatkotiedustelussa vastaajalta kysyttiin sen hetkistä vointia ja pyydettiin tutkijan käyttöön sairauskertomusasiakirjoja. Seuraava jatkotiedustelu tehtiin kolme vuotta myöhemmin.

Uskon vahvistuminen tärkeintä

Tutkittavista 73 prosenttia oli naisia ja 27 prosenttia miehiä. Keski-ikä oli 40,6 vuotta. Kaupungissa asui noin 70 prosenttia ja loput maaseudulla tai taajamassa. Ammattinsa ilmoittaneista voidaan todeta, että tutkittavat edustivat koko suomalaista yhteiskuntaa.

Vastanneiden enemmistö 42 prosenttia ilmoitti osallistuneensa Yli-Vainion kokouksiin vähintään 2-3 kertaa. Tutkija kertoo päätelleensä, että valtaosa kokouksiin osallistuneista oli vakituisia helluntaiseurakunnan jäseniä ja kokouksissa kävijöitä.

Yhteenvedossa Miettinen toteaa, että tunnelma kokouksissa oli emotionaalisesti kohonnut ja jännittynyt, toiveitten ja odotusten täyttymiselle altistunut. Vastanneista 32 prosenttia ilmoitti kaatuneensa vähintään kerran, 22 prosenttia useammin kuin kerran. 46 prosenttia ei ollut kokenut kaatumista.

Parantuminen oli osanottajille toissijainen asia. Uskon syntyminen ja vahvistuminen ja tämän merkiksi tulkittavat kokemukset olivat osanottajille tärkeämpiä.

Lääketieteellisiä johtopäätöksiä

  1. Somaattisissa sairauksissa ei yhdessäkään tapauksessa ollut todettavissa parantumista tai muutoksia, jotka voisi yhdistää uskonnolliseen parantamistoimintaan.
  2. Yli 4/5 parantuneista katsoi saaneensa avun Jumalalta lääkärien välityksellä.
  3. ”Jumalallinen parantuminen” on muuttuva, dynaaminen, jatkuva tapatuma. Toistuvasti tuotiin esille, että ”vanha vaiva on palannut, mutta sen sijaan on tapahtunut uusia parantumisia”. Tavallisimmat selitykset kuuluivat: Jumala koettelee, Jumala parantaa silloin, kun näkee hyväksi.
  4. Yllättävintä oli, että vaikka suurimmalle osalle tutkituista vaiva oli palannut tai realiteetit osoittivat parantumiselämyksen näennäiseksi, vain pienelle vähemmistölle tämä oli vakava pettymys. Suurin osa ei ollut tästä toteamuksesta millänsäkään.
  5. Ihmeen vaikutelman syntyminen riippuu oleellisesti kokijan tietomäärästä. Osalla tutkituista ei ollut riittävää käsitystä ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Esimerkiksi kivien poistuminen luonnollista tietä on lääkärille tavallinen tapahtuma, potilaalle ihme. Myös ikivanhoja maagisia ja mystisiä käsityksiä tuli tutkimuksen kuluessa ilmi.

    Ihmeparantumisen käsitteen muodostuminen ei kuitenkaan johdu yksinomaan uskonnollisten yhteisöjen jäsenistä ja heidän kasvatustaustastaan, vaan myös yhteisön opetuksen korostuksesta.

    Jos parantumiselle asetetaan erityinen merkitys ja painotus, elämyksiä myös syntyy. Tämä on välttämätöntä myös sosiaalisesta näkökulmasta, koska se on eräs yhteisöön hyväksytyksi tulemisen edellytys.

  6. Parantuminen on valikoivaa. Jos kokouksissa keskitytään tietyn vaivan parantamiseen, se ”paranee” mitä ”parannetaan”.
  7. Suunnillen puolet tutkimukseen osallistuneista ilmoitti olevansa jäsenenä sekä helluntaiseurakunnassa että luterilaisessa kirkossa. Vastanneista lähes kaikki käyttivät apunaan sekä lääkäreitä että muita parantajia. Inhimilliselle käyttäytymiselle on ominaista moninkertaisen varmistamisen tarve.
  8. Kansan suussa kiertävissä ihmeparantumiskertomuksissa toteutuu tunnettu huhun psykologia.

Psykologisia johtopäätöksiä

Lääketieteellisesti ei siis todettu tapahtuneen toimintaan yhdistettävää parantumista, parantumisihmeistä puhumattakaan. Toisaalta oli kysymys tavanomaisen, luonnollisen parantumisen kausaalisesta ja intentionaalisesta uskonnollisesta tulkinnasta, toisaalta subjektiivisesta parantumisen elämyksestä. Tulkinta perustuu maailmankatsomukseen.

Parantumisen elämykseen nähden voidaan kysyä, miksi toisille parantamiskokouksiin osallistuneille syntyi parantumisen elämys, toisille ei. Selvitystä kysymykseen pyrittiin hankkimaan testaamalla tutkimukseen osallistuneista valikoidusti ”puhtaita parantujia” ja ”puhtaita pettyjiä” eli henkilöitä, joilla oli vain jompia kumpia kokemuksia ja vertaamalla näitä ryhmiä keskenään.

Persoonallisuuden testiksi valittiin MMPI (Minnesota Multiphasic Personality Inventory).

Psykologiseen tutkimukseen saatiin 456 henkilöä, joista naisia oli 325 ja miehiä 131.

  1. MMPI:lla testattujen persoonallisuuden profiilit osoittivat, että sekä parantumiselämyksen saaneiden että odotuksissaan pettyneiden ryhmissä esiintyi huomattavassa määrin poikkeavuutta ja moniasteista häiriintyneisyyttä. Egon integraatio oli hauras.
  2. Psykologisesti tarkasteltuna uskonnollisen ihmeparantumisen elämys on yksilön fyysistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tarpeista syntyvä emotionaalisen tilan muutos, joka vegetatiivis-fysiologisten mekanismien kautta saa aikaan subjektiivisen hyvinvoinnin, parantumisen tunteen. Tunteen pysyvyys on riippuvainen taustaongelmien pysyvyydestä.

    Asianomaiset tulkitsevat nämä elämän fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset tarpeet uskonnollisiksi, näkevät niissä Jumalan johdatuksen ja tarkoituksen.

  3. Suggestion osuudesta parantumistapahtumaan saatiin selviä viitteitä, vaikka sen osuutta ei tässä tutkimuksessa voitu suoraan osoittaa.
  4. Uskonnollisen ihmeparantumisen kokemukselle oli tyypillistä kokonaisvaltaisuus. Se on konfliktien ratkaisuyritys, jolla pyritään saamaan kaikki kerralla kuntoon sekä tässä että toivotussa tulevassa elämässä.
  5. Tautiluokituksen mukaisen seurannan yhteydessä todettiin ihmeparantajien olevan tehokkaimmillaan pinnallisten psyykkisperäisten ja toiminnallisten oireiden ja vaivojen hoitajina. Kyselylomakkeen vastausten ja testauksen tulosten perusteella kokouksista apua hakevien joukossa oli hyvin syvässäkin kriisissä olevia ihmisiä. Jos kumpikaan osapuolista ei tiedä tai ymmärrä, mistä on kysymys, sisältyy toimintaan suuria epäonnistumisen mahdollisuuksia.
  6. Uskonnollinen ihmeparantuminen ei ole psykologisesti yksiselitteinen ilmiö. Osa siitä voidaan selittää pelkästään psykopatologiasta käsin. Suggestioalttiutta voidaan pitää yhtenä osaselityksenä. Mukana on myös kasvatukseen ja opetukseen liittyviä tekijöitä sekä sosiaalisia vaikutteita. Lääketieteellisessä osassa todettiin huomattava ero parantumisen tapahtuman käsittämisessä Jumalan välilliseksi tai välittömäksi työksi, mikä viittaa toisaalta maailmankatsomukselliseen tulkintaan, toisaalta yksilöllisiin tarpeisiin.

Matti A. Miettinen toteaa tutkimuksensa tiivistelmässä: Ihmisellä ei ole ainoastaan universaalista tarvetta uskoa johonkin, jonka mukaan hän voi elämässään orientoitua, vaan nimenomaan infantiili tarve vaikeuksista selvitäkseen tulla autetuksi, pelastua.

Elämä sinänsä muodostaa rasittavan kokonaisuuteen. Paine keskeisimpien ongelmien ratkaisemiseksi kehittää pelastusjärjestelmän. Tämän järjestelmän toimivuuden osoittamiseksi ja samalla persoonallisuuden integroimiseksi tapahtuu yhtenä osailmiönä uskonnollisen yhteisön opetuksen ehdollistamana ja sosiaalisen yhteisön hyväksymänä uskonnollinen ihmeparantuminen, se pyrkii viime kädessä tekemään yksilön ”terveeksi” tuonpuoleiseen. Parantuminen kuuluu uskonnolliseen järjestelmään, eikä sitä ole mielekästä mitata terveydenhuollon menetelmin.

Miettisen tutkimuksen referoi
RAIMO HAUTANEN
taidekriitikko

Lähde: Matti A. Miettinen: Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta, Kirkon tutkimuskeskus Sarja A Nro 51, 1990.

Ohjelmistossa

Saarnaaja

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tästä asti aikaa -musikaalin ennakkolipunmyynti alkaa huomenna!LUE LISÄÄ