Tiedotteet

Seinäjoen kaupunginteatterin suviesitys vie päiväristeilylle Tallinnaan

12.1.2018

Kesällä Mallaskosken teatteriterassilla nähdään kantaesityksenä Antto Terraksen kirjoittama hulvaton kuvaus suomalaisturistien päivästä Suomenlahden etelärannalla.

Päiväristeily, komediallinen maihinnousu historiallisen Tallinnaan on näytelmän kaapuun puettu oodi suomalaisten kenties rakkaimmalle harrastukselle – Tallinnan päiväristeilylle.

Komedian aihe on käsikirjoittaja-ohjaaja Antto Terrakselle hyvinkin tuttu. Virolaislähtöinen Terras on seilannut tätä itäistä merimatkaa tuhansia kertoja 80-luvulta alkaen. Hänen mukaansa nykyiset yli kahdeksan miljoona risteilymatkaa vuodessa kertovat riemukasta kieltä siitä, että jotakin tuolla täytyy olla.
– Tallinna on unelmiemme Eldorado ja toiveidemme Atlantis. Päiväristeilykulttuurin aloittivat luultavasti jo viikingit, joiden kivikautiset kampaamokäynnit ja esihistoriallisella tax freellä varustetut paatit muistetaan Revalin (nykyinen Tallinna) rannoilla edelleen. Kun taas monelle nykyihmiselle nostaa edelleenkin punan poskille Georg Otsilla vietetyt hulvattomat pikkujoulut ja estottomasti edenneet seminaarimatkat, uskoo Terras.

Tänään lahdenylitys on helppoa ja kaikille kukkaronmyötäistä.
– Jos ei ole varaa Espanjaan, niin Tallinnaan pääsee aina.

Päiväristeily-komedia kokoaa yhteen kaiken oleellisen ja turhan, sekä Tallinnasta että meistä suomalaisista.
– Tässä näytelmässä piipahdetaan sekä aallonharjalla (kirjaimelliseesti) että pohjamudissa (edelleen kirjaimellisesti), mutta kaikki kuitenkin iloisella otteella! Monelle Tallinna-matka on kuin kuulento – vauhdilla kohti tuntematonta ja hyvällä tuurilla myös takaisin.

Seinäjoen kaupunginteatterin toinen kesä Mallaskosken panimoravintolan teatteriterassilla käynnistyy 6. kesäkuuta, jolloin Päiväristeily saa ensi-iltansa. Komediaa esitetään kesä-, heinä- ja elokuussa. Lue lisää täältä.

Antto Terras pukeutui kerran Tallinnan risteilyllä kapteenin paitaan.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
26.04.13:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
26.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
27.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
27.04.19:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.13:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.18:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
29.04.13:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - BTilaa »
29.04.15:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - TTilaa »
29.04.17:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - BTilaa »
29.04.19:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - TTilaa »
03.05.13:00VanhaPöyrööt - Oikias oleminenTilaa »
03.05.13:30AinoVilli 50-lukuTäynnä
03.05.19:00AinoVilli 50-lukuTäynnä
04.05.18:00VerstasteatteriKasvot vasten taivasta: YöllisiäTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

VIELÄ EHDIT: Kuin ensimmäistä päivää 27. ja 28. huhtikuutaLUE LISÄÄ