Kasvot vasten taivasta:

Yöllisiä

Ensi-ilta
21.4.

Liput
8 €

Näyttämö
Verstas

Kesto sis. väliajan
2 h 30 min

Seinäjoen kansalaisopiston Kurpitsa 3A-teatteriryhmä esittää Verstasteatterissa hurjan draamatrillerin.

Kuusi vuotta sitten seesteisen pikkukaupungin rauha järkkyi, kun oletettavasti skitsofreeninen 14-vuotias Heidi Eronen surmasi äitinsä ja isäpuolensa heidän aviovuoteeseensa. Tapauksesta julkaistun kirjan myötä, tarinat Heidiä riivanneista painajaismaisista valveunista ovat levinneet ympäri maan. Nuoret kuiskivat toisilleen tarinoita Heidin painajaisten myyttisestä päähenkilöstä, Nukkumatista sekä Heidin mielikuvitusystävästä Annikasta, joka piti kättään Heidin olalla loppuun saakka.

Tapauksen kuudentena vuosipäivänä, vanhojen tapahtumien keskiössä ollut entinen terapeutti ja nyt jo aikuistuneet Heidin ystävät kohtaavat jälleen. Mutta miksi surmista kertovan Kasvot vasten taivasta -kirjan kirjoittaja palaa surmien tapahtumapaikalle? Miten tapahtumiin liittyy kaupungin vanha rääsyläiseukko? Ja miten Nukkumatin kulttimaineeseen suhtautuu tympääntynyt rikoskomisario, kun kaupungissa sattuu uusi kuolemantapaus? Kaiho ja pelko leijuvat ilmassa kun Heidin tuolloinen poikaystävä, Esa, näkee vanhan rakkaansa unissaan yö toisensa jälkeen tuoden tälle kylmäävän viestin: ”Se tapahtuu taas!”

Kurpitsa 3A esittää kahta näytelmää yhdessä paketissa vieden loppuun – ja alkuun – tarinan, jonka aloittivat näytelmässä Kasvot vasten taivasta. Kyseessä on tarinan itsenäinen jatko-osa, joka toimii täysin omana teoksenaan eikä vaadi ensimmäisen osan näkemistä.

Esitys sisältää psyykkisesti voimakasta sekä visuaalisesti häiritsevää materiaalia eikä sitä suositella alle 15-vuotiaille.

Esityksen kaikki hahmot ovat fiktiivisiä, eivätkä mahdolliset yhtäläisyydet todellisten henkilöiden nimien kanssa ole tarkoituksellisia.

Vain neljä esitystä:
la 21.4. kello 12, ensiesitys
ti 24.4. kello 18
pe 4.5. kello 18
la 5.5. kello 17

Rooleissa Sara Heinimäki, Maiju Rajala, Otso Heinämäki, Anni Välimäki, Jessi Niemelä, Ella Yli-Mäenpää, Ailiina Kulmala, Topi Rinta, Tuuli Järvelä, Jessiina Pirhonen, Daniel Alatalo, Venla Sippola, Veeti Vekola ja
Oona Hakala

Käsikirjoitus ja ohjaus Ville Orttenvuori

Lisää kommenttisi

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
26.04.13:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
26.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
27.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
27.04.19:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.13:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.18:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
28.04.18:15VerstasteatteriHäräntappoaseTäynnä
29.04.13:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - BTilaa »
29.04.15:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - TTilaa »
29.04.17:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - BTilaa »
29.04.19:00AlvarMiloff Tanssiopisto / EPTanssiopisto esittää - Tanssin päivä - TTilaa »
03.05.13:00VanhaPöyrööt - Oikias oleminenTilaa »
03.05.13:30AinoVilli 50-lukuTäynnä
03.05.19:00AinoVilli 50-lukuTäynnä
04.05.18:00VerstasteatteriKasvot vasten taivasta: YöllisiäTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

VIELÄ EHDIT: Kuin ensimmäistä päivää 27. ja 28. huhtikuutaLUE LISÄÄ