Tapani Bagge

Villi 50-luku

Ensi-ilta
28.2.2018

Liput
29 €

Näyttämö
Aino

Kesto sis. väliajan
2 h 15 min

Olavi Virta, Annikki Tähti, Metrotytöt, Bill Haley, Paul Anka, Platters ja niin monta muuta! Heitä on kiittäminen rakastetuista hiteistä, joita keväällä kuullaan 50-luvulle omistetussa teatterikonsertissa.

Yleisö ihastui Seinäjoen kaupunginteatterin Kultainen 60-luku -konserttiin viime vuonna. Helmikuussa 2018 kantaesityksensä saava jatko-osa pistää pakin päälle ja kurvaa edelliselle vuosikymmenelle, tanssilavakulttuurin kultakaudelle ja nuorisokulttuurin aamuun. Aino-lavalla soi silloin valikoima 50-luvun parhaita kotimaisia ja ulkomaisia iskelmiä ja rokkikappaleita.

Tutun kvartetin – Marko Maunuksela, Liisu Aurasmaa, Esa Ahonen ja Maria Pere – seuraan liittyy nyt uusi jäsen, näyttelijä Sari Jokelin. Puffetinpitäjä Sari saapuu perinteikkään tanssilavan viimeiseen iltaan ja muistelee kaikkia niitä pienoisdraamoja, joita salissa on vuosien mittaan nähty. 50-luvun nuoret löysivät tosirakkautensa ja solmivat ikiystävyyden siteitä tanssilavoilla. Ja välillä vähän riideltiin, sovittiin – ja tanssittiin!

Ristilä Band’ssa soittavat pianisti Timo Ristilä ja kitaristi Timo Luostari. Villin vuosikymmenen muistolle uuden laulun säveltää Sofia Finnilä.

Blogissa

Vastauksia kaipuuseen tanssista ja iskelmistä
Nuori 50-luvulla: Hyvesalvaa ja höyrykiharoita, tyllia ja nylonia

Lue lisää

Näyttämöllä Esa Ahonen, Liisu Aurasmaa, Sari Jokelin, Marko Maunuksela ja Maria Pere sekä Timo Ristilä (piano) ja Timo Luostari (kitara)

Käsikirjoitus Tapani Bagge Ohjaus Christian Lindroos Kapellimestari Timo Ristilä Laulujen sovitus Sofia Finnilä Lavastus- ja pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa ja Leena Rintala Kampausten ja maskeerausten suunnittelu Johanna Uusitontti

 

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
19.10.19:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTäynnä
20.10.19:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
20.10.19:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »
21.10.13:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
21.10.13:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »
21.10.18:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
27.10.19:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »
28.10.13:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »
28.10.18:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
01.11.19:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
01.11.19:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »
02.11.13:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
02.11.19:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
03.11.19:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
03.11.19:15VerstasteatteriKuningasroolissaTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

Yksi mies, kaksi pomoa viihdyttää Alvar-salissa! LUE LISÄÄ