Väinö Linna

Täällä Pohjantähden alla

Trilogian päätösosan pohjalta

Ensi-ilta
9.2.2017

Liput
38 €

Näyttämö
Alvar

Kesto sis. väliajan
3 h 30 min

Kuinka Suomi syntyi, mikä hinta siitä maksettiin — ja kuka sen maksoi? Kansalliskirjailija Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on jylhä ja karun kaunis kuvaus pienen ihmisen kamppailusta kohtalonsa edessä.

Trilogian päätösosaan pohjaava, ohjaaja Juha Luukkosen dramatisoima suurteos kertoo vastaitsenäistyneen kansan historiaa sisällissodasta 1950-luvulle saakka.

Kansalaissodan jälkeenkin haavat ovat kaikkea muuta kuin ummessa. Voittajat eivät ole saaneet haluamaansa ja hävinneiden keskuudessa kasvaa katkeruus. Fasismi nostaa päätään. Toinen maailmansota häämöttää horisontissa ja samassa tuoksinassa kehittyy myös Lapuan liike.

Kaiken keskellä Akseli Koskela yrittää rakentaa elämäänsä uudelleen mutta joutuu väkisin tekemään tiliä menneisyyden kanssa. Edessä on vielä monta kohtalonhetkeä, kun maailmanhistorian vyöryt ulottuvat pienen hämäläiskylän ja koko Suomen ylle.

Näytelmä muistuttaa, että ellei ymmärrä historiaansa, joutuu elämään sen uudelleen.

Esityksessä käytetään voimakkaita ääni- ja räjähdetehosteita.

 

 

Lue lisää näytelmästä

Jussi Koskela Hannu Salminen Alma Koskela Marja Myllylä Akseli Koskela Jukka Peltola Elina Koskela Liisu Aurasmaa Janne Kivivuori Jani Johansson Muissa rooleissa Anna Ackerman, Esa Ahonen, Pekka Hiltunen, Sari Jokelin, Seppo Kaisanlahti, Eerik Kantokoski, Niko Karjalainen, Lenni-Veikko Kela, Marko Keskitalo, Teemu Kettula, Topi Kohonen, Johannes Korpijaakko, Eija-Irmeli Lahti, Jarkko Mikkola,  Aku-Petteri Pahkamäki, Maria Pere, Jukka Puronlahti, Mari Pöytälaakso, Hilla Rämäkkö, Arvo Jean-Michael Saarinen, Emil Vainionpää, Heikki Vainionpää ja Mia Vuorela

Kirjoittanut Väinö Linna Dramatisointi ja ohjaus Juha Luukkonen Musiikki ja äänisuunnittelu Taito Hoffrén Lavastussuunnittelu Juho Lindström Pukusuunnittelu Anna Sinkkonen Valo- ja videosuunnittelu Juho Itkonen

Näyttämömestari Mika Laurila Järjestäjä, ohjaajan assistentti Johanna Niemelä Kuiskaaja, tarpeistonhoitaja, ohjaajan assistentti Saija Pekkala Näyttämömiehet Sauli Leinonen, Jiri Laurila, Miika Luomansivu, Lauri Virtaniemi, Risto Virtaniemi, Heikki Mäkynen Pukija, pukuhuoltaja Heli Kaunismäki Kampausten ja maskeerausten toteutus Jessica Rosenberg, Karoliina Mäki Ääniajo Sami Silén, Sami Lust Valoajo Juha Mäki-Turja Valotekniikka Hannu Raja-aho

Lavastuksen valmistus Veli-Matti Järvistö, Keijo Kulmala, Antti Kortesniemi, Amanda Tyni Pukujen valmistus Leena Rintala, Aino Kentta, Jaana Mäki-Jussila Tarpeiston valmistus Airi Lakso, Minna Nortunen

Muusikot nauhalla Antero Manninen, Eero Grundström, Antti Paalanen, Ilona Korhonen, Lassi Logrén, Ilkka Tirkkonen, Taito Hoffrén, Markus Ketola, Vantaan kamarikuoro

Oikeudet Väinö Linnan perilliset

Liisu Aurasmaa, Jukka Peltola ja Hannu Kivioja.

Liisu Aurasmaa, Jukka Peltola ja Hannu Kivioja.

Maria Pere ja Marko Keskitalo.

Maria Pere ja Marko Keskitalo.

Maria Pere (vas.), Topi Kohonen, Johannes Korpijaakko, Mia Vuorela ja Aku-Petteri Pahkamäki.

Maria Pere (vas.), Topi Kohonen, Johannes Korpijaakko, Mia Vuorela ja Aku-Petteri Pahkamäki.

Lahden maantiellä.

Lahden maantiellä.

Teemu Kettula (vas.), Mari Pöytälaakso ja Johannes Korpijaakko.

Teemu Kettula (vas.), Mari Pöytälaakso ja Johannes Korpijaakko.

Jukka Peltola (vas.), Lenni-Veikko Kela, Emil Vainionpää ja Liisu Aurasmaa.

Jukka Peltola (vas.), Lenni-Veikko Kela, Emil Vainionpää ja Liisu Aurasmaa.

Topi Kohonen (vas.), Niko Karjalainen, Hannu Salminen, Marja Myllylä ja Lenni-Veikko Kela.

Topi Kohonen (vas.), Niko Karjalainen, Hannu Salminen, Marja Myllylä ja Lenni-Veikko Kela.

Anna Ackerman ja Niko Karjalainen.

Anna Ackerman ja Niko Karjalainen.

Anna Ackerman (vas.), Arvo Jean-Michael Saarinen, Jukka Peltola, Marja Myllylä, Niko Karjalainen, Liisu Aurasmaa, Eerik Kantokoski ja Lenni-Veikko Kela.

Anna Ackerman (vas.), Arvo Jean-Michael Saarinen, Jukka Peltola, Marja Myllylä, Niko Karjalainen, Liisu Aurasmaa, Eerik Kantokoski ja Lenni-Veikko Kela.

Seppo Kaisanlahti (vas.), Hannu Salminen ja Marja Myllylä.

Seppo Kaisanlahti (vas.), Hannu Salminen ja Marja Myllylä.

Kapina.

Kapina.

Tpa_kapina

Tpa_kapina

Liisu Aurasmaa ja Jukka Peltola sekä edessä Hilla Rämäkkö (vas.), Emil Vainionpää ja Lenni-Veikko Kela.

Liisu Aurasmaa ja Jukka Peltola sekä edessä Hilla Rämäkkö (vas.), Emil Vainionpää ja Lenni-Veikko Kela.

TPa_jatkosota

TPa_jatkosota

Esityskuvat Jukka Kontkanen

Otteita arvioista ja yleisöpalautteesta

Kommentit (4)

    Liisa Pihlaja sanoo:

    Wau , mikä esitys ! Itkiäkki piti. Kiitos !

    Veikko Huuska, Ikaalinen sanoo:

    Pohjalainen väki – johon yhtyi maakunnista tulleet muukalaiset – yhtyivät hurjiin taputuksiin pystyyn nousten. Vierustoverini, jonka suvusta löytyy sekä valkoisella että punaisella puolella 1918 taistellut isoisä, sanoi: ”Ei voi mitään, kyllä kyynelet tuli silmiin. – Ja useamman kerran.” Näin ei taatusti tapahdu aina teatterissa.

    Anne Hiipakka sanoo:

    Näin, tulin ja vaikutuin. Olo oli jälkeenpäin kuin mankelista olisi mennyt läpi. Hurjaa. Mutta jos en olisi tiennyt tarinasta jotain jo ennemmin, olisin ehkä tippunut kärryiltä. Nyt kävi pari kertaa niin, kun takaumia oli niin runsaasti. Mutta kyllä minä reippaasti kärryille taas kiipesin, kun tarina meni eteenpäin. Upeat näyttelijät ja varsinkin Elinan suru pojista kosketti. Perheemme ei-teatterissa-viihtyvä jäsen oli aika hiljainen, kun lähdettiin kotiin päin, mikä on iso meriitti teatterille. Uskomatonta, miten niin iso kirjanjärkäle on saatu puristettua niin tiiviiksi. Ei silti tullut Valittujenpalojen lyhennelmätunnetta kertaakaan. Kiitos elämyksestä.

    J-K Niemi sanoo:

    Paras koskaan kokemani teatterielämys. Raavaalla äijällä tuli monet kerrat vedet silmiin. Todella mahtava näyttelijäkaarti osasi asiansa. Kiitokset.

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
30.03.19:00AlvarKvartettiTilaa »
30.03.19:15ElissaKultainen 60-lukuTäynnä
31.03.18:00AlvarTäällä Pohjantähden allaTilaa »
01.04.18:00AlvarTäällä Pohjantähden allaTilaa »
02.04.18:00AlvarJuha Tapio - IttekseenTäynnä
08.04.18:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
18.04.12:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
18.04.18:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
19.04.10:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
19.04.18:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
20.04.13:00AlvarTäällä Pohjantähden allaTilaa »
21.04.18:00AlvarTäällä Pohjantähden allaTilaa »
22.04.12:00AlvarKoirien KalevalaTilaa »
22.04.18:00AlvarTäällä Pohjantähden allaTilaa »
25.04.12:00AlvarKoirien KalevalaTäynnä

Katso aikataulut

Tiedotteet

Kvartetin jäähyväiset to 30.3. kello 19.LUE LISÄÄ