Rakkaudesta rokkiin

Provinssimusikaali

Ensi-ilta
28.6.2018

Liput
29 €

Näyttämö
Törnävä

Kesto sis. väliajan
2 h 10 min

Musikaali legendaarisesta rokkifestarista esitetään ensi kesänä juuri siellä missä pitääkin — luonnonkauniilla Törnävänsaarella. Esitykset festivaalin aikana sekä sitä seuraavalla viikolla 27.

Provinssin 40. festivaalin kunniaksi Törnävänsaareen saapuu talkoilemaan vanhoja Kemukaveruksia, jotka eivät ole tavanneet toisiaan sitten vuoden 1998 festivaalin. Pian he ajautuvat muistelemaan suomirockin siivittämää ystävyyttään sekä festivaalikesiä Törnävänsaaressa. Mutta mistä kaikki alkoi, niin ystävyys kuin rakkauskin?

Provinssin juuret juontavat vuoteen 1979. Seinäjoelle syntyy tuolloin elävän musiikin liike Kemu, jonka järjestämä kesäfestivaali houkuttelee paikalle suuren joukon nuorisoa. Vuosi 1979 on alku sekä Provinssirockille että vuosia kestävälle festivaalirakkaudelle. Musikaalissa Provinssin legendat heräävät eloon eikä naurulta voi välttyä, kun Seinäjoella rakennetaan Suomen suurinta festivaalia telefaxin ja kirjoituskoneen ääressä. Vaan mitä tapahtuu, kun nuoruuden pitkät kesät ovat ohi ja aikuistuminen kolkuttaa ovella?

Rakkaudesta rokkiin -Provinssimusikaali kertoo aikakausia kestävästä yhteydestä ihmisten välillä. Ihmisten, jotka rakastavat musiikkia ja ystävyyttä juhlistavaa festivaalia Seinäjoen vehmaassa sydämessä. Olkoon mutaprovinssi, lamaprovinssi tai ennätysprovinssi – kautta vuosikymmenien ja sukupolvien ihmiset löytävät kesäkuisena viikonloppuna tiensä Törnävänsaareen. Miksi? Koska rakkaus, rauha ja rock’n’roll!

Provinssimusikaali toteutetaan idyllisessä Törnävänsaaren kesäteatterissa kesällä 2018. Mukana lavalla on myös kaksikymmentäpäinen avustajajoukko. Provinssimusikaalin kolme ensimmäistä esitystä ovat osa Provinssi-festivaalin ohjelmistoa, eli festivaalilippu oikeuttaa myös musikaalinäytökseen (rajoitettu kapasiteetti). Seitsemän seuraavaa näytöstä nähdään viikolla 27, 4. – 8. heinäkuuta.

 

Rooleissa Kimmo Blom, Maria Lund, Irina Vartia, Ville Orttenvuori Lavalla myös nelihenkinen bändi sekä parikymmenhenkinen avustajajoukko

Käsikirjoitus ja ohjaus Juulia Soidinaho Musiikin sovitus ja kapellimestari Henri Peltola Lavastus- ja valosuunnittelu Juho Itkonen Äänisuunnittelu Sami Silén Puku- ja tarpeistosuunnittelu Annukka Mäntynen Maskeeraus ja kampaukset Karoliina Mäki Tuotanto Susanna Mäki-Oversteyns Tuotantoassistentit Elina Sipilä, Mirella Jalonen Visuaalinen assistentti Maiju Mäkelä

Yhteistyössä KultSi – Kulttuurikollektiivi Sillan kanssa Provinssi, Seinäjoen kaupunginteatteri, Seinäjoen kaupunki, Seinäjoen elävän musiikin yhdistys – Selmu ry. ja Seinäjoen Ammattikorkeakoulu

Provinssimusikaalia tukee Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
20.01.18:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
25.01.19:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
25.01.19:15ElissaSaarnaajaTilaa »
26.01.19:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
27.01.13:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
27.01.18:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »
01.02.13:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
01.02.19:00AlvarMurhaloukkuTilaa »
01.02.19:15ElissaSaarnaajaTilaa »
02.02.19:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
03.02.13:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
03.02.18:00AlvarKuin ensimmäistä päivääTilaa »
08.02.12:15ElissaSaarnaajaTilaa »
08.02.19:00AlvarSaikkua, kiitos!Täynnä
09.02.19:00AlvarYksi mies, kaksi pomoaTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

"Koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa väärää suuntaa paremmaksi."LUE LISÄÄ