William Goldman
Ensi-ilta
6.2.2025
Liput
39/41 €
Näyttämö
Elissa
Kesto sis. väliajan
n. 2 h 20
Stephen Kingin Piina-romaaniin perustuva psykologinen jännäri on ajankohtainen kuvatessaan fanikulttuuria: kuinka pitkälle toisen ihailu voi mennä?
Kirjailija Paul Sheldon joutuu auto-onnettomuuden seurauksena sairaanhoitaja Annie Wilkesin hoidettavaksi lumen saartamalle maatilalle. Paulin jalat ovat ruhjoutuneet pahasti onnettomuudessa, mutta todellinen piina alkaa vasta, kun hän ymmärtää, ettei Anniella ole aikomustakaan päästää ihailemaansa kirjailijaa luotaan.
Annie on paitsi Paulin ykkösfani myös armoton kriitikko. Kirjailijan viimeisin teos ei ole ollut romantiikan nälkäisen Annien mieleen. Raajarikkoisen Paulin onkin opittava olemaan fanilleen mieliksi ja yritettävä kirjoittaa itsensä vapaaksi tämän otteesta Annien luisuessa yhä syvemmälle hulluuteen.
Legendaarisen kauhukirjailija Stephen Kingin Piina (Misery, 1987) on psykologinen trilleri. Sen tuoreinta, William Goldmanin sovitusta (2015) tähditti Broadwaylla Bruce Willis ja Laurie Metcalf. Vuoden 1990 elokuvasovitus toi pääosa-Oscarin Kathy Batesille.
Seinäjoen kaupunginteatteriin Piinan ohjaa yksi katsojiemme suosikkitekijöistä, Olli-Matti Oinonen, mies Rocky Horror Show’n (1995) ja The Dance of the Vampires -musikaalin (2011) ohjaksista. Rooleissa nähdään Satu Silvo, Reidar Palmgren ja Jukka Puronlahti.
Kun katsot syvyyteen, syvyys katsoo samalla sinua.
Nietzsche
Sisältövaroitus: Näytelmässä on voimakkaita kohtauksia ja käytetään voimakasta kieltä eikä sitä suositella herkimmille katsojille tai lapsille. |
6.2.–17.5.2025
13.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
14.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
20.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
21.02.2025 klo 1215 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
22.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
28.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
01.03.2025 klo 1315 | Piina, (tuoksuton näytös) | Elissa-Studio | Osta liput |
01.03.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
K18-näytöksetHuomioi K18-näytökset, joissa katsojien ikäraja on 18 vuotta anniskelukatsomosta johtuen. Kyseisissä näytöksissä ovet saliin avataan 45 minuuttia ennen esitystä, ja voit ostaa alkoholijuomia ja pientä purtavaa mukaan katsomoon. |
Perus | 39/41 € |
Opiskelija | 29/30 € |
Hinnastomme päivittyy 1.1.2025 alkaen. Vuoden 2025 hinnat on merkitty kauttaviivan jälkeen.
Hintoihin lisätään Lippupisteen tilausmaksut, alk. 1,5 €.
Annie Satu Silvo Paul Reidar Palmgren Buster Jukka Puronlahti
Käsikirjoitus William Goldman Suomennos Timo Mikkola Ohjaus Olli-Matti Oinonen Lavastussuunnittelu Riikka Aurasmaa Pukusuunnittelu Leena Rintala Valosuunnittelu Lauri Virkkala Äänisuunnittelu Riku Metsä-Ketelä Naamiointi Aliina Ilonen
Esitysoikeudet Nordic Drama Corner
MISERY Written by William Goldman. Original Broadway Production Produced by Warner Bros. Theatre Ventures in association with Castle Rock Entertainment, Liz Glotzer, Mark Kaufman, Martin Shafer, Raymond Wu.
Piina
Seinäjoella näytelmää treenataan jopa saunassa – Piina-tähdet, Satu Silvo ja Reidar Palmgren, ovat valmiina ensi-iltaan Ilkka-Pohjalainen & Epari 5.2.2025
Lenkkeilyyn hurahtanut näyttelijä Jukka Puronlahti sai tärkeää oppia heti teatterikoulun pääsykokeissa: ”Yleisölle ei riitä pelkkä poseeraus” Ilkka-Pohjalainen 23.1.2025 (lehden tilaajille)
Satu Silvo yllätysrooliin Seinäjoella – ”Emme suosittele herkimmille katsojille” Ilkka-Pohjalainen 28.8.2024
TYHY-päivät ♥ kokoukset ♥ asiakastilaisuudet
Varaisitko firmalle vaihteeksi ennennäkemättömän piinaavan kokouspäivän? Tai virkistyisikö tiiminne viettämällä TYHY-päivän kylmä hiki otsalla? Vietä uudenlainen virkistyspäivä klassikkotrillerin, karmaisevan jännärin tai vaikuttavan musikaalimme parissa!
Pvm | Esitys | Näyttämö | |
---|---|---|---|
13.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
14.02.2025 klo 1200 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1800 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
14.02.2025 klo 1815 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1300 | SEILI | Alvar-sali | Osta liput |
15.02.2025 klo 1315 | Piina | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1815 | Piina, K-18 | Elissa-Studio | Osta liput |
15.02.2025 klo 1900 | Club For Five 25 v -kiertue | Alvar-sali | Osta liput |
19.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli, Ensi-ilta | Alvar-sali | Osta liput |
20.02.2025 klo 1800 | Veljeni Leijonamieli | Alvar-sali | Osta liput |
Vastaa