Agatha Christie

Eikä yksikään pelastunut

Ensi-ilta
9.11.2024

Liput
44 €

Näyttämö
Alvar

Kesto sis. väliajan
2 h 30 min

Rakastetun Agatha Christien luetuin ja tunnetuin murhamysteeri nähdään hyytävän jännittävänä näytelmänä marraskuusta 2024 alkaen Seinäjoen kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. 

Kymmenen vierasta on houkuteltu hulppeaan kartanoon eristetyllä englantilaissaarella, Devonin jylhällä rannikolla. Heti ensimmäisenä iltana talossa olijat kuulevat viestin, jossa heitä kaikkia  syytetään murhista.

Tunnelma vieraiden kesken sähköistyy.

Pian ensimmäinen kutsutuista kuolee. Sitten, kammottavaa lastenlorua mukaillen, toinen. Aina samalla rikkoutuu yksi kartanon kymmenestä posliinisotilaasta, kunnes koristefiguureista ei ole yhtäkään jäljellä.

Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -trilleri tapahtuu saarella, josta ei ole poispääsyä. Seinäjoen kaupunginteatterissa tutusta tarinasta nähdään kauhugenrellä flirttaileva 2.0-versio, joka manipuloi katsojien mielikuvitusta. 

Romaanin ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 85 vuotta. Agatha Christiellä oli tapana kirjoittaa jokaiseen tarinaansa, tähänkin, iso porukka. Hahmot edustavat läpileikkausta brittiläisestä yhteiskunnasta. Jokaisessa on jotain samastuttavaa – ja jokaisessa on hyvää mutta myös pahaa…

Kävi kymmenen pientä sotilaspoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän…

 

 

Lue näytelmästä verkkolehdestä

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu (vas.), Jani Johansson, Jukka Puronlahti, Tomi Turunen, Esa Ahonen, Mari Pöytälaakso, Jussi Lampi, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu (vas.), Jani Johansson, Jukka Puronlahti, Tomi Turunen, Esa Ahonen, Mari Pöytälaakso, Jussi Lampi, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa, Jussi Jätinvuori ja Kristiina Karhu.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen, Mari Pöytälaakso, Mika Piispa, Jussi Jätinvuori ja Kristiina Karhu.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.), Tomi Turunen, Kristiina Karhu ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.), Tomi Turunen, Kristiina Karhu ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen (vas.), Jani Johansson, Kristiina Karhu, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jussi Lampi ja Jukka Puronlahti.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen (vas.), Jani Johansson, Kristiina Karhu, Esa Ahonen, Jussi Jätinvuori, Jussi Lampi ja Jukka Puronlahti.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Tomi Turunen ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Mika Piispa (vas.) ja Tomi Turunen.

Eikä yksikään pelastunut. Mika Piispa (vas.) ja Tomi Turunen.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Mia Vuorela ja Jukka Puronlahti.

Eikä yksikään pelastunut. Mia Vuorela ja Jukka Puronlahti.

Eikä yksikään pelastunut. Mari Pöytälaakso, Jussi Lampi, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Mari Pöytälaakso, Jussi Lampi, Jussi Jätinvuori, Mia Vuorela ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu, Tomi Turunen ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu, Tomi Turunen ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu (vas.), Jussi Jätinvuori, Tomi Turunen, Jukka Puronlahti, Esa Ahonen ja Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu (vas.), Jussi Jätinvuori, Tomi Turunen, Jukka Puronlahti, Esa Ahonen ja Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu, Jani Johansson ja Esa Ahonen.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu, Jani Johansson ja Esa Ahonen.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu.

Eikä yksikään pelastunut. Kristiina Karhu.

Eikä yksikään pelastunut. Esa Ahonen (vas.) ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Esa Ahonen (vas.) ja Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.) ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.) ja Mika Piispa.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.), Esa Ahonen, Jussi Lampi, Tomi Turunen, Kristiina Karhu ja Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson (vas.), Esa Ahonen, Jussi Lampi, Tomi Turunen, Kristiina Karhu ja Mari Pöytälaakso.

Eikä yksikään pelastunut. Jussi Lampi.

Eikä yksikään pelastunut. Jussi Lampi.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut. Jani Johansson.

Eikä yksikään pelastunut.

Eikä yksikään pelastunut.

Eikä yksikään pelastunut.

Eikä yksikään pelastunut.

Otteita arvioista

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tekijät

Rooleissa Kristiina Karhu, Tomi Turunen, Jukka Puronlahti, Mia Vuorela, Jussi Jätinvuori, Jani Johansson, Jussi Lampi, Mari Pöytälaakso, Esa Ahonen ja Mika Piispa

Suomennos Aino Piirola Ohjaus Pekka Laasonen Lavastussuunnittelu Teemu Loikas Pukusuunnittelu Leena Rintala Valosuunnittelu Lauri Virkkala Äänisuunnittelu Sami Lust Kampausja maskeeraussuunnittelu Johanna Uusitontti

 

Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy. And Then There Were None © 1939, 1943 Agatha Christie Limited. All rights reserved. AND THEN THERE WERE NONE and AGATHA CHRISTIE are registered trademarks of Agatha Christie Limited in the UK and elsewhere. All rights reserved.

Teatterin verkkolehti

|

Tiedote / Blogi / Video / Podcast / Oppimateriaali

Lue lisää näytelmästä

Eikä yksikään pelastunut

TYHY-päivät ♥ kokoukset ♥ asiakastilaisuudet

SYDÄN
TYKYTTÄÄ
TEATTERILLE

Varaisitko firmalle vaihteeksi ennennäkemättömän piinaavan kokouspäivän? Tai virkistyisikö tiiminne viettämällä TYHY-päivän kylmä hiki otsalla? Vietä uudenlainen virkistyspäivä klassikkotrillerin, karmaisevan jännärin tai vaikuttavan musikaalimme parissa!

Lue lisää

Seuraavat esitykset

PvmEsitysNäyttämö
22.03.2025 klo 1300 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1315 Piina Elissa-Studio Osta liput
22.03.2025 klo 1800 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
22.03.2025 klo 1815 Piina, K-18 Elissa-Studio Osta liput
26.03.2025 klo 1000 Veljeni Leijonamieli Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
27.03.2025 klo 1215 Piina Elissa-Studio Osta liput
27.03.2025 klo 1815 Piina Elissa-Studio Osta liput
28.03.2025 klo 1200 SEILI Alvar-sali Osta liput
28.03.2025 klo 1800 SEILI Alvar-sali Osta liput

Katso aikataulut