Tiedotteet

Nuoret esittävät kaksi tarinaa nuorista

16.4.2018

Häräntappoase
Häräntappoase-näytelmä sekä Yöllisiä-trilleri nousevat lähiviikkojen ajaksi Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasnäyttämölle. Esitykset ovat osa Seinäjoen kansalaisopiston Kurpitsateatterifestivaalien ohjelmistoa.

Nuorisoklassikoksi lukeutuvasta Anna-Leena Härkösen Häräntappoase-romaanista on ehditty vuosien mittaan tehdä monia näyttämöversioita.

15–18-vuotiasta teatteriharrastajista koostuva Kurpitsa 4 -teatteriryhmä esittää tarinan mahdollisimman tarkasti Härkösen kehyskertomusta noudattaen.
– Painottaen kuitenkin eri asioita kuin romaanin ilmestymisvuoden 1984 aikoihin. Mielestäni olisi ollut päälle liimattua tuoda tarina nykypäivään, koska silloin Allu ja Kerttu tapaisivat Tinderissä tai Snapchatissa, eivätkä sukulaisten maatilalla, kertoo näytelmän ohjaaja ja sovittaja Mikko Timonen.

Kertomus on ajaton koska niin ovat rakkaus, pettymys- ja kasvukivutkin.
– Tämä on valloittava kuvaus siitä, kuinka nuori ihminen ajattelee tai jättää ajattelematta. Allun, Kertun, Taalan, Rutasen ja muiden maailma elää sillä liekillä, joka vanhemmilta on sammunut.

Esitys on höystetty livebändin musiikilla ja koreografioilla.
– Lavastus ja puvustus ovat minimalistisia ja keskiössä ovat tarina itsessään, musiikki ja nuorten energia.

Häräntappoaseen seitsemän näytöstä nähdään Seinäjoen kaupunginteatterin Verstasteatterissa 19.–28. huhtikuuta.

Hurja draamatrilleri

Kurpitsa 3A esittää kahta näytelmää yhdessä paketissa vieden loppuun – ja alkuun – tarinan, jonka aloittivat näytelmässä Kasvot vasten taivasta. Nyt nähtävä hurja draamatrilleri Yöllisiä on tarinan itsenäinen jatko-osa.

Kuusi vuotta sitten seesteisen pikkukaupungin rauha järkkyi, kun oletettavasti skitsofreeninen 14-vuotias tyttö surmasi äitinsä ja isäpuolensa heidän aviovuoteeseensa. Tapauksesta julkaistun kirjan myötä tarinat tyttöä riivanneista painajaismaisista valveunista ovat levinneet ympäri maan. Tapauksen kuudentena vuosipäivänä vanhojen tapahtumien keskiössä ollut entinen terapeutti ja nyt jo aikuistuneet tytön ystävät kohtaavat jälleen. – Tarinan hahmot ovat fiktiivisiä, eivätkä mahdolliset yhtäläisyydet todellisten henkilöiden nimien kanssa ole tarkoituksellisia, kertoo näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Ville Orttenvuori.

Esitys sisältää psyykkisesti voimakasta sekä visuaalisesti häiritsevää materiaalia eikä sitä suositella alle 15-vuotiaille. Yöllisiä esitetään Verstasteatterissa neljästi 21.4.–5.5.2018.

Seinäjoen kansalaisopiston Kurpitsateatteri on yleisen oppimäärän mukaista, lapsille ja nuorille tarkoitettua, tasolta toiselle etenevää tavoitteellista teatteritaiteen perusopetusta.

Kommentit (2)

    Konsta Nieminen sanoo:

    Yöllisiä on selkäpiitä karmiva taidepläjäys, joka sisältää omaperäisiä lavaratkaisuja ja joukon lahjakkaita nuoria näyttelijöitä.

    teatterin tiedotus sanoo:

    Niin oli!

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
04.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
05.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
05.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
06.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
06.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
07.07.13:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
07.07.14:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
07.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
08.07.14:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
08.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
13.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
14.07.13:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
15.07.13:00PaviljonkiJoku aivan MUU!Tilaa »
15.07.15:00PaviljonkiJoku aivan MUU!Tilaa »
20.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

Kesäkomedia vie Tallinnaan, tere tulemast!PÄIVÄRISTEILY