Blogi

Kvartetin ohjaaja herkuttelee blineillä

9.2.2016

Kvartetin ohjaaja herkuttelee blineillä

Seinäjoen kaupunginteatterin tuore johtaja Christian Lindroos soitti ja kysyi haluaisinko ohjata Kvartetin Seinäjoelle. Olin iloisesti yllättynyt. Kvartetti kun kuuluu komedioiden kuninkuusluokkaan raivaten näyttelijöille oivallisen pelikentän napakkaan dialogiin ja tarkkaan näyttelijäntyöhön. Komedia ravistaa stereotypiaamme ikäihmisistä. Tässä näytelmässä puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä. Hauskaa on siis luvassa! Vastasin, että tulen mielelläni. Nyt on siis aika tehdä tuttavuutta, arvoisat Seinäjoen kaupunginteatterin ystävät.

Kvartetti ravistaa stereotypiaamme ikäihmisistä.

Kvartetti on minun debyyttini Seinäjoella. Viidentoista näytelmäntäyteisten vuoden jälkeen juna tuo minut nyt ensikerran vierailemaan Seinäjoelle, uuteen taloon ja työympäristöön. Odotan innoissani harjoitusten alkua. Tiedän näyttelijöiden olevan koko ammattikunnan ykköskaartia. Ohjaajalle tällainen lähtökohta on paras mahdollinen.

Jään pohtimaan olenko tiedostamattani erikoistunut näytelmiin, joiden keskiössä ovat vanhemmat henkilöt. Viimevuosina olen ohjannut Esko Roinetta Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajana. Tampereen teatterissa ohjasin hiljattain Anja Pohjolaa Kari Hotakaisen kirjaan pohjautuvassa lämpimänviisaassa Ihmisen osassa ja Eila Roinetta Anna Krogeruksen vanhustenhoitolaitokseen sijoittuvassa näytelmässä Kuin ensimmäistä päivää. Nämä kaikki ohjaukseni ovat kiinnostaneet yleisöä. Esityskertojen lukumäärät puhuvat selkeää kieltään tästä asiasta, niitä taisi kertyä yhteensä yli kolmesataa. Miksi haluamme varttuneita päähenkilöitä näytelmiin? Varmasti on niin, että elämävarrella kokemusta kartuttaneen henkilön suuhun on helppo laittaa totuuksia. Sellaisia kirpeitäkin lauseita ja havaintoja, jotka tekevät taiteen ehkä perimmäistä tehtävää – auttavat meitä jäsentämään maailmaa missä elämme. Toisaalta kokeneet tähdet usein osaavat näytellä repliikkinsä sillä vakuuttavuudella, että esityksen sielu syttyy jo ammattitaidon ja kertyneen karisman kautta.

Ruoka on tärkeää. Se, jos mikä onnistuessaan luo samantapaista arjen ekstraa kuin teatteri.

Kun kirjoitan tätä, on Seinäjoen Kvartetti vasta esivalmisteluvaiheessa. Harjoitusten alkuun on vielä aikaa ja nyt suunnittelemme tämän esityksen maailmaa, roolihahmojen ulkoasuja, lavasteita jne. Koska teatteri on toimintaa, joka parhaimmillaan imaisee niin tekijät, kuin katsojatkin mukaansa, eikä näytelmäanalyysi ole katsojan kannalta kovinkaan kiinnostavaa – päätin pitää teitä, arvoisat Seinäjoen kaupunginteatterin ystävät, kartalla Kvartetin työprosessista keskittyen oleelliseen, ja se on ruoka. Ruoka on tärkeää. Se, jos mikä onnistuessaan luo samantapaista arjen ekstraa kuin teatteri. Eräs tulevan komedian henkilöistä arvostaa aamupalaa, minä pidän vanhoista hyvistä perusresepteistä. Päätin pitkin harjoitusprosessia, paitsi pitää teitä ajan tasalla tapahtumista näyttämöllä, myös jakaa pari suosikkireseptiäni. Ehkäpä ne innostavat kokeilemaan tai saavat teidät kiinnostumaan Kvartetti-näytelmästä tai toimivat pienenä esittäytymisenä. Mieluiten näitä kaikkia.

Talvi on upeimmillaan

On blinien aika. Tein ne tällä kertaa pikkuisiin paperivuokiin. Blinit ovat täyttäviä ja näin minikokoisina ne mahdollistavat täydellisen itsepetoksen. Kirkastetussa voissa kelluva kämmenenkokoinen herkku, jonka päälle kuuluu asianmukaisesti mäti-smetana- sipuli- mustapippuri yhdistelmä aiheuttaa omantunnon piston vaikka ei vaakaa edes omistaisi. Toisaalta kahdeksan tai yhdeksän pikkubliniä samoilla herkkupäällisillä on ainoastaan pientä tilkkimistä ja hallittua talviherkun nauttimista!

Mätiä saa kätevästi jopa Lidl’n pakastealtaasta. Valikoimissa näytti olevan sopivissa pienissä pakkauksissa sekä muikun että siian mätiä, jotka kumpikin ovat hitaasti jääkaapissa sulatettuina – ei samanlaisia mutta – yhtä herkullisia! Tällä kertaa tein hieman isomman satsin blinejä, koska vanhemmillani oli kotibileet ja niihin tuo pikkuruinen cocktail-koko oli kätevä. Taaimmaisella pellillä on jälkiruuaksi makeita kuppikakkuja samaisiin kekkereihin ja samalla uuninlämmityksellä. Niistäkin saa koristeluilla kivoja!

Kotona kokosin tämän mätialkupalan isolle ruokalautaselle asettamalla ensin kyytiin blinin. Täytteet tarjoilin viereen asetelluista kauniista snapsilasista: ensin smetana ja mäti sen päälle, tosi reilu lusikallinen kumpaakin, koristeeksi ruohosipulin varsi tai pari. Sipulisilpun asetin toiseen snapsilasiin. Jos haluaa, voi valita miedon shalotin tai makean sipulin.

Näin tarjoiltuina blinit voi lämmittää, kuten asiaan kuuluu, ja täytteet puolestaan saa viileinä lautaselle. Pöytään kannattaa kattaa myllyllinen mustapippuria koska se kuuluu asiaan. Tämän alkupalan siis jokainen syöjä kokoaa itse lautasellaan. Ja jos tilaisuuden luonteeseen sopii, voi tietenkin täyttää tarjolle samalle lautaselle vielä yhden snapsilasin täynnä ”pakkaskylmää kirkasta”.

Blinit

Blinitaikina 

12 kpl

1,5 dl maitoa
1 tl hienoa merisuolaa
1 kananmuna
0,5 dl rahkaa
0,5 pss kuivahiivaa
1 dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
50–100 g voisulaa voiteluun ja paistamiseen

Tee taikina näin:

Lämmitä maito 42-asteiseksi ja sekoita siihen suola, muna ja rahka. Sekoita hiiva ja jauhot. Lisää jauhot sekoittamalla taikina tasaiseksi. Anna kohota ainakin 15 min, jotta taikinasta tulee kuplivan näköistä ja ilmavaa. Laita paperi tai silikonivuokiin voisulaa ja päälle taikinaa. Paista 250 asteessa 10–15 min. Laita voisulaa paistamisen jälkeen myös blinien päälle.

Täytteet:

Täytteeksi käy tietenkin myös graavilohi tai tuorejuusto-kinkkurouhe-sekoitus. Kasvisvaihtoehto voisi olla suolakurkku, smetana ja hunaja yhdistelmä, Mutta minusta mäti on paras!

Blinit

MARIKA VAPAAVUORI
Kirjoittaja on ohjaaja, joka asuu Tampereella. Hän ohjaa Seinäjoen kaupunginteatterin suurelle näyttämölle Kvartetin, joka saa ensi-iltansa 24. syyskuuta 2016.

 

Ohjelmistossa

Kvartetti

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

Yksi mies, kaksi pomoa viihdyttää Alvar-salissa! LUE LISÄÄ