Blogi

Aleksis Kivi -näytelmän laulut

29.1.2016

Aleksis Kiven runoihin säveltänyt ja sovittanut Iiro Ollila.

  1. Kaukametsä
  2. Björneborgarnas marsch (säv. C. F. Kress, san. J. L. Runeberg)
  3. Propertiuksen kirjan 3. luku (Sextus Propertius oli roomalainen runoilija, joka eli n. 57/46-12 eaa.)
  4. Mieleni minun tekevi
  5. Jukolan talo
  6. Metsämiehen laulu
  7. Ikävyys
  8. Onnelliset
  9. Seitsemän miehen voima
  10. Sydämeni laulu
  11. Hannan laulu
  12. Laulu oravasta

Kaukametsä

(julkaistu Kirjallisessa Kuukauslehdessä 1866)

Alas kalliolta lapsi riensi,
äitins luoksi riensi hän,
lausui loistavalla katsannolla:
nähnyt olen taivaan maan.

“Mitä haastelet, mun pienoiseni,
mitä taivaan kaukamaast’?
Missä näit sä autuitten mailman?
Sano, kulta-omenain.”

Vuoren harjanteella kauan seisoin,
katsahdellen koilliseen,
siellä näin mä nummen sinertävän,
honkametsän kaukasen.

Puitten kärjill’ näin mä kunnaan kauniin,
armas päivä paistoi siell’,
ylös kunnaan kiirehelle juoksi
kultasannotettu tie.

Tämän näin ja sydämmeni riutui,
kyynel juoksi poskellein,
enkä ymmärtänyt miksi itkin,
mutta näinhän taivaan maan.

“Ei, mun lapsein; sineydes ylhääl
taivaan korkee sali on,
siellä lamput, kultakruunut loistaa,
siell’ on istuin Jumalan.”

Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall’
kaukametsä haamottaa,
siellä ompi onnellisten mailma,
siellä autuitten maa.

Metsämiehen laulu

(runokokoelmasta Kanervala, 1866)

Terve, metsä, terve, vuori,
terve, metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
esiin käy hän, voimaa täys,
kuin tuima tunturin tuuli.

Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
karhun kanssa painii lyön
ja mailma Unholaan jääköön.

Viherjäisel laattialla,
mis ei seinät hämmennä,
tähtiteltin korkeen alla
käyskelen ja laulelen
ja kaiku ympäri kiirii.

Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
liehtarina miehen tiellä
hienohelma hyppelee
ja kultakiharat liehuu.

Ihana on täällä rauha,
urhea on taistelo:
myrsky käy ja metsä pauhaa,
tulta iskee pitkäinen
ja kuusi ryskyen kaatuu.

Metsän poika tahdon olla,
sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
karhun kanssa painii lyön
ja mailma Unholaan jääköön.

Ikävyys

(runokokoelmasta Kanervala, 1866)

Mi ikävyys,
mi hämäryys sieluni ympär
kuin syksy-iltanen autiol maall?
Turha vaiva täällä,
turha onpi taistelo
ja kaikkisuus mailman, turha!

En taivasta
mä tahdo, en yötä Gehennan,
enp’ enään neitosta syliini suo.
Osani vaan olkoon:
tietämisen tuskast pois,
kaik’ äänetön tyhjyys olkoon.

No, ystävät!
Teit’ kerranpa viimeisen pyydän,
oi! kuulkaat mitä nyt anelen teilt:
Tuonen-tupa tehkäät
poijan tämän asunnoks;
hän kätköhön mullan astuu.

Mun hautani
nyt kaivakaat halavain suojaan
ja peitol mustal se peittäkäät taas,
sitten ainiaksi
kartanostain poistukaat;
mä rauhassa maata tahdon.

Ja kumpua
ei haudallein kohokoon koskaan,
vaan multa kedoksi kamartukoon,
ettei kenkään tiedä,
että lepokammioin
on halavan himmeän alla.

Onnelliset

(julkaistu Kirjallisessa Kuukauslehdessä, 1866)

Jo valkenee kaukanen ranta
ja koillisest aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois,
kosk Pohjolan palkeet käyvät,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mä kiireelle korkean vuoren
nyt astelen raikkaassa tuules;
mun toivoni aamusen koin,
mun kultani kohtaan siellä,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mut kauniimpi koittoa päivän
ja lempeempi auringon laskuu
hän hymyten luokseni käy,
mä syliini kierron immen,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Mun sydämmein autuudest sykkyy
ja taivaana otsani loistaa,
kosk seison täs impeni kans,
täs vuorella sammaleisel
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Täss seison mä impeni kanssa,
ja kiharamm tuulessa liehuu
ja laaksoen hyminä soi
kuin ijäisen lemmen ääni,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Seitsemän miehen voima

(romaanista Seitsemän veljestä, 1870)

Kiljukoon nyt kaikkein kaula,
koska mielin virren laulaa
voimasta seitsemän miehen.

Tähtiä kuin otavassa,
poikia on Jukolassa,
laiskanpulskeja jallii.

Juho pauhaa, pirtti roikaa;
hän on talon aika poika,
ankara “Poika-Jussi”.

Tuomas seisoo niinkuin tammi,
koska saarnaa Aaprahammi,
Jukolan Salomon suuri.

Simeoni, liuhuparta,
valittaa se “ihmisparka,
syntinen, saatana, kurja”.

Simeoni herneet keittää,
Timo sekaan rasvat heittää,
patahan kuohuvaan sylkee.

Lauri-poika metsäs häärii,
katselevi puita väärii,
mäyränä nummia tonkii.

Viimein tulee hännän huippu,
Pikku-Eero, liukas luikku,
Jukolan tiuskea rakki.

Siinä onpi velisarja,
jalo niinkuin sonnikarja,
voimalla seitsemän miehen.

 

Sydämeni laulu

(romaanista Seitsemän veljestä, 1870)

Tuonen lehto, öinen lehto,
siell’ on hieno hietakehto,
sinnepä lapseni saatan.

Siell’ on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vainiolla
kaitsea Tuonelan karjaa.

Siell’ on lapsen lysti olla,
illan tullen tuuditella
helmassa Tuonelan immen.

Onpa kullan lysti olla,
kultakehdoss’ kellahdella,
kuullella kehrääjälintuu.

Tuonen viita, rauhan viita!
kaukana on vaino, riita,
kaukana kavala maailma.

Hannan laulu

(näytelmästä Karkurit, 1866)

Äitiinsä etsei lapsi,
itkien kauvan hän etsei,
tok’ viimein hän nähdä saa
sen liehuvan liinan pellol.
Sinnenpä nyt kiirehtii
hän kultasantasella tiell
ja elokuun aurinko paistaa.

Äiti, kosk itkun kuulee,
leikaten kultaista olkee,
koht sirppinsä heittää hän
ja rientävi pienoist vastaan:
Helmoihins hän kietoo sen
ja istuu auman äärehen
ja elokuun aurinko paistaa.

Autuas uni on lapsen,
autuas katsanto äitin;
se taivahan rantaan käy
ja uneksuin viipyy siellä,
koska liehtoo lounainen,
kosk paistaa heljä aurinko
ja kultainen vainio läikkyy.

Laulu oravasta

(romaanista Seitsemän veljestä, 1870)

Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans’ monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnas:
Metsolan kantele soi

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.

Ohjelmistossa

Aleksis Kivi

Lisää kommenttisi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*

TERVETULOA joululahjaostoksille la 23.12. kello 17 saakka!LUE LISÄÄ