Tiedotteet

Teatterilipun hintaan tukieuro

4.2.2011

Seinäjoen kaupunginteatteri on mukana teattereiden ja tanssiteattereiden yhteisessä Teatterikorkeakoulun varainhankintakampanjassa. Lippu tulevaisuuteen -kampanjan aikana teatterilippujen hintaan lisätään yksi euro, joka päätyy Teatterikorkeakoulun tulevaisuusrahastoon. Lisäeuroilla Teatterikorkeakoulu voi kustantaa ulkomaalaisten opettajien vierailuja, perustaa uudenlaisia kursseja tai toteuttaa kiertueita. Kampanja kestää vuoden ajan.

Jari Pylväinen tuo Olavi Virran estradille

3.2.2011

Näyttelijä Jari Pylväinen esittää Olavi Virran lauluja Seinäjoen kaupunginteatterin Alvar-näyttämöllä huhtikuussa. Pylväisen taustalla laulavat Retrotytöt Marjo VälimäkiAsta Siekkinen ja Merja Korpijoki. Laulajia säestää pianolla kapellimestari Mika Siekkinen.
Virta oli paitsi mestarilaulaja myös säveltäjä.
– Esitämme Virran tuotantoa hänen uransa alkuajoilta aina 1970-luvulle asti. Mukana on vähemmän tunnettuja lauluja sekä ne kaikista tunnetuimmat hititHopeisesta kuusta lähtien, Pylväinen kertoo.
Pylväinen tuntee Virtansa esitettyään tätä Savonlinnan kaupunginteatterin Sinun silmiesi tähden –musikaalissa 2008-2009.
– Laulujen yhteydessä kerromme lauluihin ja niiden levytyksiin liittyvää mielenkiintoista historiaa.
Olavi Virta -konsertti soi Seinäjoen kaupunginteatterissa sunnuntaina 10. huhtikuuta kello 15. Konsertin kesto on 1 tunti ja 40 minuuttia. Konserttilipun hinta on 20 euroa.

Lisätietoja: Jari Pylväinen, puh. 044 563 6570

Revyy on huikeita hahmoja ja nopeita tilanteita

28.1.2011

Herttin tähäre -revyyssä eteläpohjalaiset saavat nauraa itselleen. Suomenkielisenä teatterina Seinäjoen kaupunginteatteri on revyyperinteensä myötä harvinaisuus.

Nelihenkinen seinäjokelaisperhe parkuu palauttamatta jäänyttä lottokuponkia jakrokodailssien häviötä. Isä tarvitsisi rahat uusiin talvirenkaisiin ja äiti tahtoisi uuden paistinpannun, vaikka lapset haluaisivat syödä kaikki ateriansaaapeeceellä. Elämä yrittää potkia, mutta kaikesta huolimatta perhe jaksaa iloita. Asuvathan he  Suomen seitsemänneksitoista suurimmassa kaupungissa.

Synkkälän perheenjäsenet ovat Herttin tähäre -revyyn surkuhupaisimpia henkilöitä. Kaikkiaan lavalle juoksutetaan kymmeniä yleisölle samaistumispintaa tarjoavia sketsihahmoja. Vaikka henkilöt hivenen karrikoituja ovatkin, tunnistanee jokainen katsoja jonkin piirteen tai asenteen omakseen. Nyt saavat pohjalaiset nauraa itselleen.

Musiikintäyteisen revyyn on käsikirjoittanut ja säveltänyt seinäjokelaislähtöinen, Turussa asuva Mikko Koivusalo. Revyyn ohjaa Dick Holmström, turkulainen hänkin. Viime vuosina tämä revyytaiteen tehopari on tehnyt esityksiä teattereihin ja ravintoloihin sekä Turussa että Helsingissä.
Herttin tähäre on kolmas Koivusalon Seinäjoen kaupunginteatterille kirjoittama revyy. Aiemmat, Komian tähäre ja Kuriispäite, ovat olleet yleisön omakseen ottamia menestyksiä.
– Revyy on teatteritaiteen yleisöystävällisimpiä muotoja. Onnistuneimmillaan se on yhtä juhlaa, Koivusalo hehkuttaa.
Holmström ohjaa Seinäjoelle ensimmäistä kertaa. Revyykulttuuri elää vahvana ruotsinkielisillä alueilla ja erityisesti Ruotsissa. Suomenruotsalaisena Holmström onkin tutustunut alaan jo lapsena.
– Laji on vaativa ja Suomessa vielä suhteellisen harvinainen. UIT, Uusi Iloinen Teatteri on kotimaisen revyyn pioneeri, sanoo Holmström.
Teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo vaalii mielellään Seinäjoen kaupunginteatterin revyyperinnettä.
– Suomenkielisenä teatterina olemme perinteemme myötä harvinaisuus.

Herttin tähäre tehdään suuresti. Ensemblen yhdeksän näyttelijää esittää yli sataa, toinen toistaan värikkäämpää sketsihahmoa. Lavalla laulaen ja tanssien itsensä peliin pistävät Osku Haavisto, Sari JokelinJelena Jokelin-MuiluJuha Kingelin, Jussi LampiVille OrttenvuoriJari PylväinenHeikki Vainionpää ja Anne Vihelä.

Revyy on visuaalista ilottelua, jossa ylilyönnitkin sallitaan. Esityksen pukusuunnittelija on Riikka Aurasmaa. Kampaukset ja peruukit on suunnitellut Johanna Uusitontti. Hän on myös valmistanut kaikki kolmisenkymmentä illan aikana nähtävää, körttilookin ja fantasian välillä keikkuvaa peruukkia. Revyyn lavastaa Leena Rintala.

Revyyn koreografi on Mia Malviniemi. Koivusalon sävellykset on viisihenkiselle revyyorkesterille sovittanut kapellimestari, pianisti Timo Ristilä. Orkesterissa kitaraa soittaa Ari Saari, bassoa Petri Välimäki, rumpuja Teemu Vuorela, viulussa vuorottelevat Piia Kleemola ja Mika Virkkala.

Esityksen valot on suunnitellut Jyrki Oksaharju ja äänet Petteri Karri.

Herttin tähäre -revyyn ensi-ilta on 5. helmikuuta Alvar-näyttämöllä.

Lisätietoja: teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo, puh. 044 554 1900

Avoimet harjoitukset kulttuurikuntopäivänä

24.1.2011

Kansallisena kulttuurikuntopäivänä Seinäjoen kaupunginteatterissa voi seurata kahden näytelmän päiväharjoituksia. Ovet ovat avoinna perjantaina 28. tammikuuta kello 12-14.

Alvar-salissa vedetään tuolloin viimeisiä revyyn treenejä. Dick Holmströminohjaaman Herttin tähäre -revyyn ensi-ilta koittaa jo reilun viikon kuluttua, lauantaina 5. helmikuuta. Kulttuurikuntopäivänä paikalla on myös revyyn käsikirjoittaja ja säveltäjä Mikko Koivusalo.

Elissa-studiossa pääsee tutustumaan 23. helmikuuta ensi-iltansa saavaanNainen muotokuvassa –kamarinäytelmään. Kimmo Kahran ohjauksessa työskentelevät näyttelijät Mia Vuorela, Esa Ahonen, Matti Suokonautio ja Eija-Irmeli Lahti.

Vampyyrirooleissa upea miehitys!

21.1.2011

Pohjoismaiden ensiesityksensä Seinäjoen kaupunginteatterissa syyskuussa saava Dance of the Vampires -musikaali on hauska, pelottava ja eroottinenkin. Viettelevimmät jännitteet koetaan musikaalin pääparin Kreivi von Krolockin ja kauniin Sarahin välillä. Rooleissa nähdään karismaattinen baritoni Jyri Lahtinen ja hehkeä mezzosopraano Raili Raitala.

Roman Polanskin The Fearless Vampire Killers -kulttielokuvaan perustuva Dance of the Vampires –musikaali kertoo transilvanialaisesta syrjäkylästä, jossa vielä uskotaan valkosipulin voimaan. Kynsilaukkoja roikkuu katoista ja ovenpielistä. Ihmiset ympäröivät valkosipulilla vuoteensa ja tunkevat sitä taskuihinsa. Miksi?
Vampyyrien vuoksi, uskoo saksalainen professori Abronsius. Sen syrjäkylän väki kiistää jyrkästi.
Pian alkaa tapahtua. Vampyyrikreivi laskeutuu linnastaan ja kaappaa mukaansa majatalonpitäjän kauniin Sarah-tyttären. Jännittävä vampyyrijahti käynnistyy…
Miten neidon käy? Pelastuuko hän vai leviääkö vampyyrien mahti koko maailmaan?

Läpisävelletyssä musikaalissa on kahdeksan näyttelijäroolia. Sykähdyttävän vampyyrikreivin roolissa Seinäjoella laulaa helsinkiläinen baritoni Jyri Lahtinen. Hänen himonsa kohde on kaunis Sarah, jona esiintyy mezzosopraano Raili Raitala (os. Ruutu) Helsingistä.
Sarahiin rakastuvan, romanttisen Alfredin roolin laulaa tenori Ville Salonen. Hänen työparinaan vampyyreita tutkii velmuileva professori Abronsius, jonka roolissa nähdään baritoni Esa Ahonen Seinäjoen kaupunginteatterista.
Niin ikään Seinäjoen kaupunginteatterin laulavia näyttelijöitä ovat Chagalin roolin tekevä Heikki Vainionpää sekä tämän syliin lankeavan palvelustytön, Magdan, esittäjä Anne Vihelä.
Musikaalin myötä kiinnityksen Seinäjoelle Salosen lisäksi saavat Krolockin pojan roolin tekevä baritoni/kontratenori Jouko Enkelnotko sekä majatalon emännän, Rebeccan roolissa laulava tamperelainen mezzosopraano Leena Rousti. Vampyyrikreivin kyttyräselkäisen palvelijan roolissa nähdään kansallisiin rokkipiireihin itsensä Kuorosodassa 2009 laulanut Antti Railio.

Tanz der Vampire -musikaalin kantaesityksen ohjasi Wienin Raimund Theaterin lavalle vuonna 1997 itse Roman Polanski. Musikaalin ihokarvat nostattavan upean musiikin on säveltänyt yhdysvaltalainen Jim Steinman. Musikaalissa kuullaan useita hittejä ja hittiteemoja, joita ovat ikimuistoisesti levyttäneet mm. Bonnie Tyler (Total Eclipse of the Heart, 1983) ja Meat Loaf. Musikaalin käsikirjoitus ja libretto ovat saksalaisen Michael Kunzen. Alkuperäinen sovittaja on Steve Margoshes.
Musikaalia on esitetty menestyksellä monissa Keski-Euroopan teattereissa, Tokiossa ja Broadwayllakin. Nyt musikaali pyörii Wienin Ronacher-musikaaliteatterissa (syyskuusta 2009), Budapestin Pesti Magyar Szinház -teatterissa (kesäkuusta 2007) ja Stuttgartin Palladium Theaterissa (helmikuusta 2010 lähtien).
Suomestakin löytyy vampyyrimusikaalin vannoutuneita faneja, jotka kiertävät katsomassa eri teatteritalojen produktioita. Arvioita esityksistä voi lukea Eclipsis.org-sivustolta.

Suomeksi musikaalin käsikirjoituksen ja libreton kääntää ”tosielämän vampyyriprofessori”, filosofian maisteri Marika Hakola Tampereelta. Hakola valmistelee parhaillaan väitöskirjaa käännöstieteen (saksa) oppiaineessa työnimellä Tanssii vampyyrien kanssa. Modernin musikaalilibreton käännöstyö osana esityksen taiteellista tuotantoprosessia. 

Spektaakkeliin satsataan suuresti

Mahtipontinen musikaali on Seinäjoen kaupunginteatterin suursatsaus. Ensemblessä on kolmekymmentä laulavaa ja tanssivaa esiintyjää. Esityksen ohjaa Olli-Matti Oinonen. Hänet muistetaan Seinäjoen kaupunginteatterin upeasti vastaanotetun Rocky Horror Show -rockmusikaalin ohjauksesta vuonna 1995.
Vampyyrimusikaalin melodinen goottirock soi kymmenhenkisen orkesterin säestyksellä. Orkesteria johtaa ja sovitukset tekee Seinäjoen kaupunginteatterin kapellimestari Timo Ristilä. Koreografi on Harri Kuorelahti.

Musikaalin lavastuksen suunnittelee tamperelainen Marjatta Kuivasto ja puvustuksen Seinäjoen kaupunginteatterin Leena Rintala. Maskeerauksen ja kampausten suunnittelija Kaija Ilomäki toimii myös musikaalin ”hammasvastaavana”. Vampyyreille valmistettuja proteeseja on jo viilattu ja muokattu, jotta laulaminen piikkihampaat suussa onnistuisi täydellisesti. Musikaalin valot suunnittelee Hannu Raja-aho ja äänet Petteri Karri.

Musikaalin harjoitukset Seinäjoen kaupunginteatterissa alkavat 11. huhtikuuta 2011.
Ensi-ilta on 10. syyskuuta. 

SEINÄJOEN KAUPUNGINTEATTERI

Lisätietoja:
teatterinjohtaja Vesa Tapio Valo, puh. 044 554 1900
ja ohjaaja Olli-Matti Oinonen, puh. 050 552 5414

Musikaalin oikeuksia valvoo Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner Oy.

Tuoreimmat otsikot

Tulevat tapahtumat

PvmKloNäyttämöNäytösLiput
04.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
05.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
05.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
06.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
06.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
07.07.13:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
07.07.14:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
07.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
08.07.14:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
08.07.19:00KesäteatteriRAKKAUDESTA ROKKIIN -PROVINSSIMUSIKAALITilaa »
13.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
14.07.13:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »
15.07.13:00PaviljonkiJoku aivan MUU!Tilaa »
15.07.15:00PaviljonkiJoku aivan MUU!Tilaa »
20.07.18:00Mallaskosken teatteriterassiPäiväristeilyTilaa »

Katso aikataulut

Tiedotteet

Kesäkomedia vie Tallinnaan, tere tulemast!PÄIVÄRISTEILY